Näyttelijä Janne Reinikaisen lukioikäinen poika Alvar tekee töitä mallina – ylpeä isä oli mukana Pradan näytöksessä Milanossa - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Näyttelijä Janne Reinikaisen lukioikäinen poika Alvar tekee töitä mallina – ylpeä isä oli mukana Pradan näytöksessä Milanossa

Janne Reinikainen poti eron jälkeen huonoa omaatuntoa etävanhemmuudesta. – Olin kuitenkin lasteni kanssa aikoinaan niin paljon kuin ehdin.

”Ikä tuo varmuutta, kun on joutunut hyväksymään omat rajansa.”­

10.1. 8:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat elämänsä tärkeimmistä oivalluksista.

Lapsuus

”Isovanhempien tuki on tärkeää”

”Vanhempani saivat minut nuorina. Äiti oli täyttänyt vasta kahdeksantoista, isä oli häntä muutaman vuoden vanhempi. Heidän nuori ikänsä vaikutti siihen, etten kokenut suurta sukupolvien välistä eroa.

Synnyin Etelä-Savossa Kangasniemellä ja elin lapsuuteni sekä osan nuoruuttani siellä. Minun jälkeeni syntyi sisareni, joka on yhdeksän vuotta minua nuorempi.

Asuimme isäni vanhempien maatilalla, jossa viljeltiin kaikenlaista. Meillä oli myös vähän karjaa. Isä oli kova tekemään töitä maatilan töiden lisäksi. Hän oli muun muassa metsäkonetöissä.

Isoisä Lauri Hämäläinen oli Jannelle tärkeä ja läheinen.­

Lukioaikoina asuin äidin vanhempien luona. Se oli kätevämpää, koska koulu oli lähempänä kuin oma kotini. Isovanhemmat olivat minulle läheisiä ja uskon, että heidän osallistumisensa elämääni helpotti vanhempieni arkea. Arvelen, että vanhemmuus oli vanhemmilleni varmasti melkoista opettelua.

Minulla oli monia läheisiä aikuisia elämässäni. Heitä olivat myös äitini siskot, jotka hoitivat minua, ja kävimme usein Espoossa isäni siskon luona.

Nyt 72-vuotias isäni on parantumattomasti sairas, ja se määrittelee tällä hetkellä myös omaa elämääni. On surullista katsoa läheisen ihmisen kamppailua sairautta vastaan.”

Nuoruus

”Kannustus on ratkaisevan tärkeää”

”En ole erityisen kotiseuturakas ja muutin Helsinkiin jo pari vuotta ennen kuin pääsin Teatterikorkeakouluun. En kokenut mitään äänekästä murrosiän kapinaa, tunsin enemmänkin äänetöntä kapinaa sisälläni. Kasasin oman sisäisen maailmankuvani ja maailmani, enkä avannut sitä muille ihmisille.

Suolaista ja makeaa -elokuva vuonna 1995. Nuorukainen valmiina valloittamaan estradit.­

Päästessäni Ylioppilasteatteriin se oli päätyöni kaikki illat ja usein päivätkin. Olin siellä pari vuotta, ja se oli juuri sopiva aika. Päätin, että jos en pääse Teatterikorkeakouluun, teen jotain muuta.

En halunnut jäädä puoliammattilaiseksi, ja kolmannella yrittämällä läpäisin pääsykokeet. Kurssimme oli tiivis porukka. Innostava opettajamme oli Kari Heiskanen.

Suvussamme ei ole ollut muita näyttelijöitä, mutta minua näytteleminen innosti jo ala-asteen esityksissä. Luokanopettaja vaistosi intoni, ja hän osasi oikeassa vaiheessa vahvistaa uskoani kykyihini. Kannustava palaute voi olla ratkaisevan tärkeää.

Innostukseni näyttelemiseen juontaa jo lapsuudestani, jolloin katsoin kaikki mustavalkoiset Uuno Turhapuro -elokuvat ja lukuisia kertoja vhs-kasetilta veijarimaisen Arthur Pennin ohjaaman Little Big Man -lännenelokuvan, jonka pääosassa oli Dustin Hoffman.

Helsingissä Ryhmäteatteri teki upeaa teatteria, ja Ryhmiksen näyttelijöiden tekemiä juttuja näin televisiosta. Vastavalmistuneena näyttelijänä olin siellä myöhemmin itse näyttämöllä.”

Perhe

”Huono omatunto sekoittaa ihmissuhteita”

”Minulla on kaksi lasta. 19-vuotias tyttäreni Selma af Schultén opiskelee journalismia Svenska social- och kommunalhögskolanissa, ja 17-vuotias poikani Alvar af Schultén on lukion toisella luokalla. Menimme lasteni äidin kanssa yhteen vuonna 1997 ja erosimme vuonna 2010.

Nyt Selma on jo omillaan, ja Alvar asuu kaksi viikkoa äidin, kaksi viikkoa minun luonani. Hän harrastaa musiikkia taukoamatta ja on tehnyt myös mallintöitä. Vuodenvaihteessa, juuri ennen koronaa, hänet pyydettiin Pradan näytökseen Milanoon. Olin siellä hänen mukanaan. Hän ehti käydä myös Lontoossa Face-lehden kuvauksissa ja esiintyä Hugo Bossin näytöksessä. On ollut mielenkiintoista seurata tätä mallihommaa, sekä sitä, miten hyvä still-kuvaaja Selmasta on tullut. Olen lapsistani ylpeä isä!

Tein paljon töitä, kun lapset olivat pieniä. Kaikille vanhemmille arki pienten lasten kanssa ja ura on varmasti vaikea yhtälö. Se johtaa helposti huonoon omatuntoon. Eron jälkeen tunsin huonoa omaatuntoa ollessani etävanhempi, mutta sellaiset tuntemukset eivät auta mitään. Ne saattavat sekoittaa muita ihmissuhteita ja johtaa aivan tarpeettomaan hyvittelyyn.

Olin kuitenkin lasteni kanssa aikoinaan silti niin paljon kuin ehdin ja muistan loputtoman pitkät ajat leikkipuistoissa. Heille luettiin ääneen satuja yli kymmenvuotiaiksi, ja se oli tärkeää yhteistä aikaa.

Yhtäkkiä huomaa, että lapset ovat kasvaneet – toinen on jo aikuinen, toinen melkein. Koskaan ei kuitenkaan katkea vanhemman huolehtiminen.

Tytär varmaan sanoisi, että olen ollut tiukempi isä häntä kuin hänen veljeään kohtaan. Olen saanut siitä välillä palautetta! Kun opetin hänet ajamaan autoa, istuimme pitkään kahdestaan autossa. Se oli kiva vaihe.”

Rakkaus

”Ikäero ei vaikuta kanssakäymiseen”

”Elän juuri nyt hienoa elämänvaihetta. Olemme olleet toimittaja Sonja Saarikosken kanssa yhdessä parisen vuotta. Kohtasimme toisemme deittipalvelu Tinderin kautta ja kasvokkain hyvin pian Kampissa Stefan Lindforsin suunnittelemalla bussipysäkillä. Se oli molemmille menoa saman tien.

Sonjan tapaaminen on ollut käänteentekevä muutos elämässäni. Olin rikki aikaisemmasta, neljä vuotta kestäneestä ihmissuhteesta, mutta Sonjan tulo elämääni ja asuminen yhdessä on ollut valtava käänne, joka on opettanut minua iloitsemaan elämästä. Itse asiassa koko elämä on jäsentynyt uudestaan.

”Sonjan tapaaminen on ollut käänteentekevä muutos elämässäni”, sanoo Janne avopuolisostaan Sonja Saarikoskesta.­

Sonja on todella älykäs ja monipuolisesti lahjakas ihminen, joka on kokenut elämässään paljon. Meillä on kahdenkymmenen vuoden ikäero, mutta se ei tunnu mitenkään keskinäisessä kanssakäymisessämme. Sonja soitti vuosia kunnianhimoisesti selloa, mikä vaihtui kirjoittamiseen. On antoisaa, ettemme ole samalla alalla. Minulle on tärkeää antaa Sonjalle tilaa tehdä mitä hän haluaa. Ihailen sitä, miten hän toi Image-lehden laajassa artikkelissaan esille klassisessa musiikissa tapahtuvaa häirintää.

Koko #metoo-keskustelu on vallankumous, jossa kaikki voittavat. Se on erittäin tärkeä ja suuri askel kohti tasa-arvoa. Julkinen keskustelu on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen, jossa yksittäisten syyllisten tuomitsemisen sijaan keskitytään epätasa-arvoa ylläpitävien rakenteiden havainnointiin, pohtimiseen ja laajempaan muutokseen.”

Työ

”Jokainen näyttelijä on erilainen”

”Ennen Kaikki äidistäni -näytelmää en ollut seitsemään vuoteen ollut näyttämöllä, vaan ohjannut ja tehnyt tv-töitä. Minulla on suoranainen nälkä näyttämölle, vaikka olen tehnyt kiinnostavaa Kekkosen roolia Nyrkki-tv-sarjassa.

Kaikki äidistäni -näytelmässä näyttelen transvestiittia, mikä on erittäin kiinnostavaa. Rooli mahdollistaa eri sukupuolien esittämistä hyvinkin nopeilla ja yllättävillä muutoksilla, mikä on näyttelijälle harvinaista materiaalia.

Kohu, joka näytelmän ensi-illan alla syntyi, selvensi terminologiaa ja lisäsi toivottavasti ymmärrystä sukupuolten moninaisuudesta, ja transihmisten asema sai lisää näkyvyyttä. Translaki on ihmisarvoa loukkaava ja on käsittämätöntä, että oman sukupuoli-identiteetin laillinen vahvistaminen edellyttää sterilisaatiota nykypäivän Suomessa.

Suomenlinnan kesäteatteri 2007. Janne teki roolin Tuntemattoman sotilaan Rokkana.­

Teatteri on minulle työssäni ykkösasia. Näyttämöllä olo on vaikeinta ja vaativinta näyttelijän työssä, ja teatterissa näyttelijällä on mahdollisuus kontrolloida kokonaisuutta toisin kuin kameran edessä.

Näyttelijän pitää hahmottaa joka ilta uudelleen tilanne ja tapahtumat, saavuttaa tarina ja yleisö. Jokainen kerta on aivan erilainen, ja yleisö on uusi. Se, miten olen herännyt aamulla ja miten koen omat tunteeni, kuntoni ja fyysisen olotilani vaikuttavat illan esitykseen.

Teatterityö ei ole minulle toistamista, aivan kuten yksikään päivä ei toista itseään. Kun illalla on esitys, en mieti sitä tietoisesti, mutta se on kuitenkin alitajunnassa.

Olen myös ohjannut, ja näytteleminen sekä näyttelemisen prosessin ymmärtäminen on hyvä lähtökohta ohjaajalle. Jokainen näyttelijä on erilainen, sitä olen pyrkinyt ohjaajana ymmärtämään. Samoin kuin pidän näyttelemisestä teatterissa, pidän teatterissa ohjaamisesta.”

Keho

”Oman rajallisuuden ymmärtäminen helpottaa”

”Olen nuoresta pitäen urheillut, vaikka välillä on ollut pit­kiäkin taukoja. Pelasin pitkään pingistä poikani kanssa, mutta hän eteni tasolle, jolle minä en yltänyt. Sen jälkeen harrastukseni pingiksen parissa jäi.

Nyt hoidan kuntoani lenkkeilemällä, ja koska meillä ei ole autoa, pyöräilen paljon. Asumme kantakaupungissa, joten pääsen pyörällä nopeasti töihinkin. Ja arkiliikunta pitää myös kuntoa yllä.

Teatterikorkeakoulu 1993. Sarja unia -esityksen ohjasi Petri Lahtinen. Janne soitti ja lauloi.­

Ikääntymisen tunnen lähinnä lievinä olkapää- ja polvivaivoina, mutta onneksi pystyn hyvin liikkumaan. Näytellessäni korkokengissä Kaikki äidistäni -näytelmässä Kansallis­teatterissa olen huomannut, että kengät rasittavat ennen kaikkea varpaita. Oli loppujen lopuksi yllättävän helppoa opetella kävelemään koroissa!

Ikä tuo varmuutta, kun on joutunut hyväksymään omat rajansa. Oman rajallisuuden, vajavaisuuden ja heikkouksien ymmärtäminen helpottaa monessa, kun tajuaa, että niin harvoja asioita voi hallita ja ainoa keino on enää päästää irti. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että edelleen tyhmästi jäkitän monessakin asiassa.

Syömme kotona terveellisesti, ja minä kokkaan. Ruokavalio on pitkälti kasvispainotteista ja syömme myös jonkin verran kalaa, mutta lihaa emme lainkaan.”

Elämänarvot

”Perusrehellisyys on tärkeää”

”Osa elämänarvoista on perua lapsuudenkodistani, osa muovautunut iän ja kokemusten myötä. Vanhemmat ja isovanhempani opettivat välittämistä ja huolenpitoa.

Perusrehellisyys on tärkeää, samoin arvostus toisia ihmisiä kohtaan. Sonja on äärimmilleen rehellinen ihminen, ja luotettavuus ja rehellisyys ovat suhteemme tärkeitä arvoja.

Ei teatterin tekeminen ole vain fiktion esittämistä. Näytellessä on oltava rehellinen tekemisessään ja saatava katsoja uskomaan ja samastumaan tarinaan, olipa se fiktiota tai totta.

Kun ihmisten kanssa tulee hankalia tilanteita, yritän aina löytää kunniakkaan ulospääsyn. Se ei ole aina helppoa, mutta ihmisarvoa on kunnioitettava.”

Kesät isovanhempien mökillä Puulavedellä olivat pikkupojan unelmaelämää.­

Unelmat

”Hyviä yllätyksiä saa tulla”

”Alle parikymppisenä minulla oli työhön liittyviä unelmia, kuten monilla on. Olin kuitenkin hyvin realistinen ja ajattelin, että kolme kertaa pääsykokeita Teatterikouluun riittää. Olin sinne päästessäni aika nuori, vasta 22-vuotias, ja pääsin sisälle itse asiassa juuri oikeaan aikaan. Jos olisin päässyt aikaisemmin, olisi pari vuotta saattanut mennä hukkaan kasvamisen kipuilun keskellä.

Bonnierin journalistigaala 2020. Jannen puoliso, Imagen toimituspäällikkö Sonja Saarikoski oli ehdolla vuoden journalistiksi.­

Nyt haluan elää perheeni kanssa hyvää arkea ja päästä tekemään perheen parissa kaikenlaisia asioita. Minulla ei ole suuria unelmia työn suhteen. On pääasia, että saan tehdä työtä, josta nautin. Olen saanut tehdä niin monipuolisesti työtä teatterissa ja televisiossa, etten voi valittaa.

Hyviä yllätyksiä saa tulla, jos on tullakseen. Elän nyt niin hyvää elämää, ettei minun tarvitse kurkottaa kauas. Valtava yllätys ja unelman täyttymys oli Sonjan tulo elämääni, eikä minulla ole sellaista tunnetta, että jotain puuttuisi.”

Janne ­Reinikainen

Syntyi Kangasniemellä 10.3.1969.

Näyttelee Suomen Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmässä sekä Karppi- ja Nyrkki-tv-sarjoissa.

Asuu avoliitossa toimittaja Sonja Saarikosken kanssa.

Kaksi lasta, 19-vuotias Selma ja 17-vuotias Alvar edellisestä liitosta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?