Näyttelijä Hannele Lauri, 68, on viettänyt julkisuudessa lähes koko aikuisikänsä. Siinä on saanut tottua myös siihen, että ulkonäköä perataan usein. Hannele sanookin ammattiinsa kuuluvan, että muiden silmissä hän on julkinen eläin, jota ruoditaan mennen tullen. Mutta yksi huhu on nyt syytä oikoa:
– Ihmisillä on kummallinen käsitys, että ravaisin jatkuvasti kauneusoperaatioissa. Kävin Tallinnassa 19 vuotta sitten nostattamassa poskipääni, ja silmäluomet on operoitu aikoinaan. Voi helvetti, kun ihmiset tietäis! Leikkaukset maksavat, ja toipumiseen menee aikaa. En minä ehdi sellaisissa ravata.
Hannelella on naispääosa tekeillä olevassa 70 on vain numero -elokuvassa, jonka ensi-ilta siirtyi tammikuulta ensi syksyyn. Kun mainoskuvia oli somessa epäilty 20 vuotta vanhoiksi, Hannele otti kommentin ”idioottikohteliaisuutena”. Vain harvoin hän käy lukemassa keskusteluja itsestään.
– Joskus on tehnyt mieli vastata, että laitapa kuule oma kuvasi minulle arvosteltavaksi, täältä kyllä pesee!
Hannelen meikkaustyyli on pysynyt melko samanlaisena opiskeluajoista. Olo tuntuu omimmalta, kun silmissä on rajaukset sekä tekoripset, ja huulilla jo tavaramerkiksi muodostunut vaalea puna. Meikkaustaidot eivät ole päässeet hirveästi jalostumaan, kun kuvauksissa meikin yleensä tekee ammattilainen.
– Kuvataiteilijapoikani Tomi aina nauraa, että kun meikkaan itseni, yksi viiva menee tuonne ja toinen tänne. Vääntelen kuulemma naamaani niin paljon, että se on ihan sama.
Minkä tyylisiä naisia Hannele Lauri on aina ihaillut? Ketä hän syyttää siitä, että alkoi polttaa tupakkaa? Mikä on hänen kauneussalaisuutensa ja mitä piirrettä hän pitää itsessään kauneimpana? Lue koko Kauneus ja minä -haastattelu tuoreesta Me Naisista 01/2021. Digilehden voit lukea tästä.