Kun Johanna Ojala-Niemelä sai tietää aivokasvaimestaan, vaikeinta oli kertoa siitä lapsille – toi mieleen raskaan uutisen omasta lapsuudesta - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Kun Johanna Ojala-Niemelä sai tietää aivokasvaimestaan, vaikeinta oli kertoa siitä lapsille – toi mieleen raskaan uutisen omasta lapsuudesta

Kun kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä kertoi sairaudesta lapsilleen, hänelle tuli mieleen vahva déjà vu. Ojala-Niemelän äiti kuoli syöpään, kun tämä oli 17-vuotias.

Johanna menetti äitinsä 17-vuotiaana ja oli isänsä omaishoitaja tämän viimeiset vuodet. ”Äiti opetti, että älä siirrä asioita tuonnemmaksi, älä elä sitku-elämää.”­

2.1. 18:00

Johanna Ojala-Niemelän haastattelu on julkaistu Me Naisten numerossa 50, joka ilmestyi ennen leikkausta ja sairauslomaa.

Päänsärky alkoi vaivata kuin varkain alkusyksystä.

Aluksi kansanedustaja ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimiva Johanna Ojala-Niemelä, 46, ei osannut huolestua siitä. Ikänäkö alkaa varmaan alkaa tehdä tuloaan, hän ajatteli.

Stressiäkin oli helppo arvella syyksi, sillä menneet kuukaudet perustuslakivaliokunnassa olivat olleet poikkeuksellisen ruuhkaisia. Maaliskuussa Suomeen oli julistettu poikkeusolot koronapandemian takia, ja se tarkoitti todellista vyöryä käyttöönotto-, soveltamis- ja jatkoasetuksia. Suomalaisten perusoikeuksien rajaamista ei tehty helposti eikä kevein perustein.

Lukemista ja perehtymistä vaativan aineiston määrä kasvoi valtavasti, ja kokousten määrä lisääntyi. Huhti- ja toukokuussa perustuslakivaliokunnassa tehtiin lähes ympäripyöreitä päiviä.

Syksyn edetessä Johanna alkoi huomata väsyvänsä tavallista nopeammin. Se oli uutta tarmokkaalle ja järjestelmälliselle naiselle. Johanna oli jo toistakymmentä vuotta tottunut painamaan viikot töitä eduskunnassa Helsingissä ja lentämään viikonlopuiksi kotiinsa Rovaniemelle, jossa puoliso Esa ja pariskunnan 14- ja 11-vuotiaat lapset Veeti ja Aava asuvat.

Nyt edessä olisi kuitenkin pakollinen pysähtyminen. Johanna tajusi sen pian sen jälkeen, kun oli hakeutunut oireidensa takia työterveyshuoltoon. Sieltä hänet oli passitettu nopeasti röntgeniin ja magneettikuvaukseen.

– Syyskuussa vasemmassa aivolohkossani diagnosoitiin kasvain. Se on lääkäreiden arvion mukaan hyvälaatuinen, mutta tilanne varmistuu vasta leikkauksessa. Uutinen oli kieltämättä järkytys keskellä kiireistä vuotta, Johanna Ojala-Niemelä sanoo.

Hänet laitettiin leikkausjonoon odottamaan pääsyä operaatioon. Päivämäärä on nyt selvillä.

– Se tehdään nyt joulukuussa Oulun yliopistollisessa sairaalassa, josta pääsen osastopäivien jälkeen kotiin toipumaan.

– Edessä on viikkojen mittainen sairausloma, joka alkaa 14. joulukuuta. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja voisin palata töihin vielä talven aikana.

Lapsuus loppui äidin kuolemaan

Terveyttä Johanna Ojala-Niemelä ei ole koskaan ottanut itsestäänselvyytenä. Hän oppi jo lapsuudenkodissaan Muonion tunturimaisemassa, että elämä saattaa koska tahansa kiepsahtaa uuteen, yllättävään asentoon.

Johannan isällä oli vakava synnynnäinen sydänvika, joka korjattiin leikkauksessa Oulussa. Isä eli lopulta luvatun jatkoajan jatkoajalle, kunnes menehtyi 72-vuotiaana vuonna 2015. Viimeiset kuusi vuotta Johanna toimi hänen omaishoitajanaan.

 Ajattelin, että olen saanut nähdä tässä elämässä jo riittävästi sairautta.

Johannan äiti puolestaan sairastui kohdunkaulan syöpään ja kuoli vuonna 1992 vain 43-vuotiaana.

– Ajattelin, että olen saanut nähdä tässä elämässä jo riittävästi sairautta. Mutta vielä tähän näköjään tuli tämä oma sairastuminen, Johanna hymähtää.

Kotoaan hän oppi sen, että jokaiseen hetkeen kannattaa tarttua.

– Äiti opetti, että älä siirrä asioita tuonnemmaksi, älä elä sitku-elämää. Hän halusi ihan loppuun asti kehittää itseään esimerkiksi kieliä opiskelemalla, Johanna sanoo.

Äitinsä kuollessa hän oli 17-vuotias. Isoveli oli jo omillaan, joten hiljentyneeseen taloon jäivät vain Johanna ja hänen isänsä.

– Lapsuuteni loppui äidin kuolemaan. Hän oli passannut isän piloille, ja kaikki hänen tekemänsä kotityöt, kuten isän paitojen silittäminen, siirtyivät minulle.

Surusta huolimatta muistot lapsuudenkodista ovat valoisia. Johanna muistaa seesteisen ilmapiirin ja esimerkiksi sen, kuinka isä aina aamulla veti verhot syrjään ja tiiraili hilpeästi rajajoen yli Ruotsin puolelle, mitä kuningaskuntaan kuului.

– Isä kannusti siihen, että unelmia voi saavuttaa, kun vain uskoo niihin riittävän lujasti. Hänen ansiotaan on, että minusta, syrjäkylän tytöstä, tuli juristi, poliitikko ja vaikuttaja, Johanna sanoo.

– Tiedän, että isä oli minusta valtavan ylpeä.

Yhteiset vuosikymmenet

Myös oma puoliso on ollut tärkeä tukipilari Johanna Ojala-Niemelän poliittisella uralla.

Rakkaus alkoi perinteisesti tytön ja pojan kohtaamisesta ravintolassa. Johanna oli päässyt livahtamaan sisään Ylläs soikoon -musiikkitapahtumaan, vaikka oli vielä alaikäinen.

 Vuoden 1992 maaliskuussa elämä vei minulta yhden ihmisen eli äidin, mutta antoi jo heinäkuussa toisen tilalle.

– Tuleva mieheni Esa oli siellä pienikokoisen kaverinsa kanssa. Kaveri osoitti minua ja sanoi Esalle, että hakisin tuota tyttöä tanssimaan, mutta kun se on minulle liian pitkä – hae sinä!

Esa teki työtä käskettyä, sillä 178-senttinen, tummatukkainen tyttö näytti hänestäkin kiinnostavalta. Kihloihin mentiin vuonna 1996, naimisiin 1999. Yhtä on pidetty siis melkein kolmekymmentä vuotta.

– Vuoden 1992 maaliskuussa elämä vei minulta yhden ihmisen eli äidin, mutta antoi jo heinäkuussa toisen tilalle, Johanna muistelee.

Esa näki läheltä, miten Johanna opiskeluaikana kiinnostui politiikasta ja päätyi ylioppilaskunnan hallitukseen. Ja sen, kun tuore juristi parikymppisenä valittiin Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Hän kannusti puolisoaan myös silloin, kun Johanna lähti kansanedustajaehdokkaaksi ja tuli 32-vuotiaana valituksi eduskuntaan vuoden 2007 vaaleissa.

– Olen tehnyt reissutyötä toistakymmentä vuotta. Esa on kantanut Rovaniemellä vastuun kodista ja lapsista. Ilman hänen panostaan yhtälö olisi ollut mahdoton, Johanna sanoo.

– Kun minut valittiin eduskuntaan, esikoisemme Veeti oli reilun vuoden vanha. Kuopuksemme Aava syntyi toisella vaalikaudella. En ole käytännössä koskaan asunut ympärivuotisesti heidän kanssaan. On selvää, että olen jäänyt kotielämässä paljosta paitsi, hän toteaa.

– Raskainta tässä kaikessa on ollut kertoa sairastumisestani lapsille.

Leikkaus pelottaa hyvähermoistakin

Lapset reagoivat yllättävään uutiseen kuten teini-ikäiset usein tekevät. Sulkeutuivat omiin huoneisiinsa.

Vartin päästä tytär kuitenkin hiipi takaisin Johannan luo, kömpi kainaloon ja alkoi kysellä, onko leikkaus vaarallinen ja mitä siitä seuraisi.

– Halasin häntä ja koetin kertoa asiat mahdollisimman rauhallisesti. Että lääkärit tietävät kyllä mitä tekevät ja eiköhän tästäkin selvitä, Johanna sanoo.

Totuus kuitenkin on, että tuntematon arveluttaa häntä itseäänkin.

– Diagnoosin saadessani mielessäni vilisivät monenlaiset asiat, joista yksikään ei liittynyt työhön. Alkoi pelottaa ja ahdistaa. Lapsille uutista kertoessani mieleeni hiipi vahva déjà vu siitä hetkestä, kun äiti aikoinaan kertoi omasta sairastumisestaan minulle. Sellaista ei unohda, Johanna Ojala-Niemelä sanoo.

– Ajatus päähän ja aivoihin kajoamisesta tuntuu hurjalta. Mietin niin monia asioita – ajellaanko minulta pois kaikki hiukset, pelästyvätkö lapseni arpea, olenko sairauslomalla niin kipeä, etten jaksa lähteä lainkaan ulos?

Onneksi Johanna on saanut synnyinlahjakseen hötkyilemättömän luonteen. Lehmän hermot, kuten hän itse sanoo. Ja onneksi on Esa, joka tukee ja kannustaa myös tässä uudessa vaiheessa.

 Otan asiat asioina. Niin tämänkin.

Eduskunnassa Johanna ei ole sairastumisestaan juuri huudellut. Vain lähimmät työtoverit tietävät, sairausloman alkaessa kaikki muutkin. Turhaa tabua Johanna ei tahdo asiasta tehdä.

– Otan asiat asioina. Niin tämänkin.

Edessä on suuria ratkaisuja

Koronan aikana eduskunta on monien muiden suomalaisten työpaikkojen tapaan pyörinyt uudenlaisella rotaatiolla. Kolmannes edustajista on läsnä talossa, kolmannes etänä ja kolmannes varalla. Tom Packalénin lokakuista tartuntaa lukuun ottamatta kansanedustajat ovat säästyneet virukselta. Jokunen virkamies on sairastanut, mutta kokonaisuutena koronan torjunta talossa on onnistunut.

Uudenlainen tapa tehdä työtä on saanut Johanna Ojala-Niemelän pohtimaan asioita muuttuneesta vinkkelistä. Etätyö on suonut hänelle enemmän aikaa olla kotona perheen luona. Lasten läksyjä on voinut kuulustella ja kokeisiin sparrata ihan kasvokkain, ei FaceTime-puhelujen välityksellä Helsingistä kuten yleensä.

– Toivottavasti pandemian aikana omaksuttuja etätyökäytäntöjä osataan hyödyntää työelämässä jatkossakin. Uskon, että monin paikoin työn tuottavuus on jopa parantunut, kun esimerkiksi turha matkustaminen on jäänyt pois, Johanna sanoo.

– Vaikka korona on tuonut arkeen ja työhön paljon uutta stressiä, olen nauttinut valtavasti perheen kanssa olemisesta.

Tämä kokemus sekä ymmärrys oman terveyden haavoittuvuudesta ovat saaneet hänet pohtimaan tulevaisuutta.

– En ole koskaan kärsinyt kansanedustajan homman pätkittäisyydestä, se on päinvastoin pitänyt ketteränä. Rakastan työtäni. Minulle tärkeää on ollut oikeusvaltion puolustaminen sekä vanhusten ja nuorten asiat. Jatkuva reissaaminen on kuitenkin kuluttavaa.

– Olen miettinyt paljon sitä, että tämän vaalikauden jälkeen poikani alkaa olla siinä iässä, jossa yleensä muutetaan pois kotoa. Tyttären elämässä taas alkavat olla käsillä lapsuuden viimeiset vuodet. Näistä syistä on vaikea sanoa, miten pitkään haluan jatkaa valtakunnanpolitiikassa, Johanna Ojala-Niemelä sanoo.

Vielä suuria ratkaisuja ei kuitenkaan tarvitse tehdä. Nyt on aika pysähtyä ja keskittyä tervehtymiseen.

Joulusta Johanna tietää jo sen, että Esa tekee kuten on aina tehnyt – hakee lumisesta metsästä kuusen ja laittaa jouluruuat. Sitten ollaan perheen kesken, levätään ja nautitaan.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?