Näyttelijä Janne Reinikainen elää uudessa parisuhteessa: ”Sonjan tapaaminen oli minulle käänteentekevä asia” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Näyttelijä Janne Reinikainen elää uudessa parisuhteessa: ”Sonjan tapaaminen oli minulle käänteentekevä asia”

Näyttelijä Janne Reinikainen asuu yhdessä toimituspäällikkö Sonja Saarikosken kanssa.

Janne Reinikainen ajattelee, että ikä tuo varmuutta, kun on joutunut hyväksymään omat rajansa.­

30.12.2020 8:30

Näyttelijä Janne Reinikainen, 51, ja toimittaja Sonja Saarikoski, 31, tapasivat toisensa Tinderin kautta pari vuotta sitten. Ensitapaaminen johti rakastumiseen ja yhteiselämään.

Image-lehden toimituspäällikkönä työskentelevä Sonja Saarikoski oli vuosi sitten ehdolla vuoden journalistiksi Bonnierin Suuressa journalistigaalassa.

– Sonjan tapaaminen oli minulle käänteentekevä asia. Asumme yhdessä ja tuntuu siltä, että nyt elämässäni on järjestystä ja näköalaa, Janne sanoo.

– Sonja on hyvin älykäs ja lahjakas ihminen, ja olemme hyvä kombinaatio. On itse asiassa hyvä asia, ettemme ole samalla alalla. Sonjan myötä olen oppinut iloitsemaan elämästä.

Parikymmenen vuoden ikäerosta Janne Reinikainen sanoo, ettei se tunnu mitenkään pariskunnan keskinäisessä kanssakäymisessä. Omasta iästään hän sanoo sen tuoneen varmuutta hyväksyä omat rajat.

– Oman rajallisuuden, vajavaisuuden ja heikkouksien ymmärtäminen helpottaa monessa, kun tajuaa, että niin harvoja asioita voi hallita ja ainoa keino on enää päästää irti. Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että edelleen tyhmästi jäkitän monessakin asiassa.

Monista rooleistaan tunnettu Janne Reinikainen näytteli kuluneena syksynä Suomen Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmässä. Siinä hänellä oli transvestiitin rooli.

Esitys sai paljon huomiota ennen ensi-iltaa, kun julkisuudessa keskusteltiin transvestiitti- ja transsukupuolinen-termeistä.

– Kohu, mikä näytelmän ensi-illan alla syntyi, selvensi terminologiaa ja lisäsi toivottavasti ymmärrystä sukupuolten moninaisuudesta. Transihmisten asema sai lisää näkyvyyttä. Translaki on ihmisarvoa loukkaava, ja on käsittämätöntä nykypäivän Suomessa, että oman sukupuoli-identiteetin laillinen vahvistaminen edellyttää sterilisaatiota, Janne Reinikainen sanoo.

Koronarajoitusten takia näytelmä on nyt tauolla, mutta jatkuu keväällä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä.

Mitä Janne Reinikainen kertoo lapsuudestaan maaseudulla? Miksi hänestä tuli näyttelijä? Entä millainen isä hän on 17- ja 19-vuotiaille lapsilleen, jotka hän sai nuoruuden avioliitossaan? Millaisia unelmia hänellä on? Lue koko Elämäni oivallukset -haastattelu Me Naisten tuoreesta numerosta 53/2020. Digilehden voit lukea tästä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?