Lauri Tilkanen kertoo, että on kokenut seksuaalista häirintää työssään: ”Olen itse puuttunut tilanteisiin”

Lauri Tilkasta on näyttelijän urallaan häiritty seksuaalisesti.

Lauri Tilkanen uskoo muidenkin miesten kokeneen häirintää elokuva-alalla.

23.12.2020 8:30

Näyttelijä Lauri Tilkanen, 33, kertoo, että on kohdannut työssään seksuaalista häirintää. Hän ei halua puhua häirinnästä tarkemmin, mutta uskoo, että alalla on muitakin miehiä, joilla on samankaltaisia kokemuksia.

– Olen kokenut häirinnän ahdistavana, mutta olen myös itse puuttunut niihin tilanteisiin, ja asiat on käsitelty ahdistelleiden henkilöiden kanssa, Lauri kertoo.

Häirintäkokemukset eivät ole saaneet lopettamaan näyttelijäntyötä. Kun Laurin kanssa keskustelee, vaikuttaa selvältä, että hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Moni Laurin fani on ihmetellyt, kuinka häntä ei ole jo napattu Hollywoodiin.

– Haluan tehdä elokuvia, sarjoja ja teatteria, jotka puhuttelevat minua. Sillä ei ole väliä, ovatko ne Suomessa vai ulkomailla, Lauri kertoo.

Ei kansainvälinen ura poissuljettu vaihtoehto ole, mutta alalla on kova kilpailu. Lauri on tehnyt ulkomaille lukuisia casting-nauhoja, joista muutamat ovat johtaneet pidemmälle. Kotimaassa pysymisessä on kuitenkin etunsa.

– Ulkomailla kuvaukset saattavat kestää puoli vuotta, joten esimerkiksi omien lasten näkeminen jäisi vähiin.

Laurilla on 6,5-vuotias lapsi ex-aviopuolisonsa Pamela Tolan kanssa. Lisäksi Pamelan kaksi lasta aiemmasta liitosta Pauli Waroman kanssa ovat olleet Laurin elämässä siitä asti, kun hän oli 23-vuotias. Pamela ja Lauri erosivat viime kesänä.

– Isyys on tuonut elämään merkityksellisyyttä: aina on ihminen, joka tarvitsee minua.

Lapset ovat muuttaneet myös ajankäyttöä. Ennen vapaa-aikaa oli enemmän, mutta Lauri ei välttämättä hyödyntämyt sitä.

– Nyt kun vapaata on rajallisesti, pienenkin oman ajan hyödyntää ja siitä nauttii eri ihan eri tavalla, Lauri kertoo Me Naisten Lukijan puolesta kyselen -haastattelussa.

Millaisena Lauri näkee itsensä pappaiässä? Kuinka paljon hänellä on narsistisia piirteitä? Entä mitä hänellä on bucket listillaan eli mitä hän haluaisi kokea ennen kuolemaansa? Lue koko Lukijan puolesta kyselen -haastattelu Me Naisten tuoreesta numerosta 52/2020. Digilehden voit lukea tästä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?