Sofia Oksanen työskenteli nuorena Starbucksissa – kahvilasta jäi käteen tärkeä oppi, joka kantaa edelleen muotialan yrittäjänä - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Sofia Oksanen työskenteli nuorena Starbucksissa – kahvilasta jäi käteen tärkeä oppi, joka kantaa edelleen muotialan yrittäjänä

Stylisti Sofia Oksanen uskoo, että mitä paremmin ihminen itsensä tuntee, sitä helpompi hänen on tehdä oikeita valintoja.

Sofia Oksanen on tuttu nimi muodin seuraajille. Nyt hän on tehnyt ensimmäisen pukusuunnittelunsa pitkään elokuvaan.­

8.12.2020 7:00

Sofia Oksanen oli muotitoimittajana tottunut erikoistilanteisiin järjestäessään kuvauksia eri puolilla maailmaa, mutta kertaakaan 15 vuoden uralla ei ollut tarvittu kuminpaikkausainetta. Nyt hän soitti kauppoihin korjaussarjan toivossa ajaessaan kohti Itä-Helsinkiä ja elokuvan kuvauspaikkaa, missä pääosanäyttelijä seisoi sukat märkinä vuotavissa kumisaappaissaan. Oli Odotus-elokuvan ensimmäisen kohtauksen ensimmäinen kuvauspäivä, ja Sofia mietti, mitä vielä ehtisi tapahtua.

Alkuvuodesta julkaistava Odotus on paitsi Sofian ensimmäinen pitkän elokuvan pukusuunnittelutyö myös ensimmäinen yhteistyö avopuolison, ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa. Tilannetta saattoi siis helpottaa pomon läheisyys mutta ainakin Sofialle ominaiset piirteet: viehätys haasteisiin sekä usko exceltaulukoiden ja pedantin valmistautumisen voimaan.

– Nuorena muotiopiskelijana ihmettelin, miten luovilta italialaiset koulukaverini näyttivät esitellessään jonkin opinnäytteensä kuin suuren show’n. Pelkäsin vaikuttavani tylsältä, kun kipusin luokan eteen taulukoitteni ja aanelosteni kanssa, Sofia kertoo.

– Myöhemmin tuntui vapauttavalta oivaltaa, että minun tapani luoda on tunnollinen ja keskittynyt, sellainen matemaattinen tyyli. Luovuuden ei tarvitse näyttää epämääräiseltä inspiraation odottelulta vaan se voi tarkoittaa myös hyvin valmisteltua, harkittua ja perusteltua.

Niinpä Sofia ei lamaantunut, kun päätähden kumisaappaat falskasivat ja toisen housuihin tuli repeämä. Ympäristöystävällisyyteen sitoutuneen elokuvan puvustus oli päätetty toteuttaa kierrätysvaatteilla, ja tällaiset tilanteet piti vain ratkaista lennosta. Suunnilleen kaikkeen oli varauduttu.

– Minua rauhoittaa ajatus, että kun pohjatyönsä on tehnyt hyvin, silloin on varaa myös yllätyksille.

Krumeluurivapaa suhde

Muodin harrastajat tunnistavat Sofian nimen pidemmältä ajalta kuin elokuvayleisö. Kädenjälki on näkynyt muun muassa stailauksissa, mainoksissa, musiikkivideoissa sekä muotinäytöksissä, joissa Sofia vahvimmin tuntee olevansa elementissään. Vähemmälle huomiolle on jäänyt elämänkumppanuus Aku Louhimiehen kanssa, vaikka suhteen alusta on jo seitsemän vuotta. Silloin Sofia ja Aku tutustuivat toisiinsa Flow-festareiden jatkoilla. Alkuun tapailu ja yhteydenpito olivat epäsäännöllistä, sillä työt veivät kumpaakin paljon ulkomaille.

– Ehdin siinä jo vähän miettiä, että mikäs tämä on miehiään, Sofia naurahtaa.

Nykyään Sofialle on jo aivan normaalia, jos töihinsä uppoutuva taiteilija ei vastaa puhelimeen. Pariskunta on harvoin esiintynyt julkisuudessa yhdessä, tämän syksyn Jussi-gaalassa sentään asetuttiin yhteiskuvaan. Sinne Sofia lähti yhteisen elokuvan nimissä, oli siis syytä ja asiaa.

– Ei me olla koskaan salailtu yhdessäoloamme. Minä kuitenkin teen omaa uraani, ja olisi tylsää olla esillä vain jonkun kumppanina, kun on tehnyt siinä rinnalla omaa juttua.

Meri ja saaristo ovat olleet isossa roolissa Sofian tarinassa. ”Jos nyt pitäisin välivuoden, se olisi kuitenkin jossain, missä ei tarvita kenkiä. Saan hirveästi energiaa auringosta.”­

Sofialla on hurmaavan mutkaton, vähäeleinen ja koruton tapa jutustella arjestaan. Rivien välistä ei pursuile vaaleanpunaista romantiikkahöttöä silloinkaan, kun puhe liippaa läheisiä ja rakkaita. Empatia ja lämpö kyllä kuuluvat, mutta niitä eivät ryyditä kultareunaiset korulauseet. Kun Sofialta kysyy, mihin hän puolisossaan aikoinaan ihastui, seuraa mietintähetki.

– Varmaan siihen kunnianhimoon, jolla hän tekee asioita. Se oli ensimmäinen seikka, joka veti puoleensa.

– Usein ihmisissä korostuu joko rationaalinen älykkyys tai sitten toimiminen vahvasti tunne edellä. Akussa yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla älykkyys ja inhimillisyys. Se on hänessä edelleen tosi kiehtovaa, kuin jokin supervoima, jota en ole muissa tavannut. Välillä ihmettelen, miten toisen sisällä voi olla niin paljon kaikkea ja silti hän pysyy koossa.

Kunnianhimo on helppo tunnistaa myös Sofiassa itsessään. Sen lisäksi paria yhdistää liuta muitakin seikkoja. On rakkaus luontoon, halu oppia uutta ja perheiden pitkä historia Helsingissä. On myös yhteinen käsitys, ettei luovassa työssä päivä aina pääty viideltä tai työhuoneen ovelle.

– Tässä juuri perjantai-iltana meidän piti lähteä ystävien kanssa syömään, mutta ei sitten lähdettykään. Sen sijaan lojuimme sängyllä kumpikin läppäreillämme tekemässä töitä vain koska huvitti, Sofia kuvailee.

– Minä ehkä selkeämmin virittäydyn vapaalta työmoodiin, mutta Aku voi hypätä kädenkäänteessä puhumaan työpuhelua Amerikkaan ja siitä sitten takaisin juhannuspöytään.

Sitten on samankaltaisia elämänkokemuksia: kumpikin menetti läheisen isänsä kolme vuotta sitten.

– Kokemukset ovat vaikuttaneet niin, että olemme nyt monella tavalla eri ihmisiä kuin tavatessamme. Siksi suhdekin on käynyt läpi monta käännettä, olemme eronneet ja palanneet yhteen aika monta kertaa. Sellaista elämä kai on, ettei kukaan tiedä tulevasta. Nyt on hyvä näin.

Suhdetta koeteltiin myös kolme vuotta sitten, kun Akua julkisesti syytettiin vääristä työtavoista. Lopulta Aku teki Yleisradion jutusta tutkintapyynnön poliisille. Tuo tutkinta on yhä kesken. Sofia kertoo, että kohu sai kääntämään kiviä, joita ei muuten olisi tullut käännettyä, niin yhdessä kuin yksityisissä pohdinnoissa.

– Ajattelen, että lopulta kokemus ehkä yhdisti meitä. Minun oli luontevaa ja helppoa olla tukena, koska Akulla on asiassa niin puhdas omatunto. Tiesin alusta asti, mistä on kyse, mikä on faktaa ja mikä ihmisten puhetta.

Sofia puhuu oikeudenmukaisuudesta johtotähtenään sekä jyrkkyydestään, joka pulpahtaa toisinaan esiin.

– Mielestäni Akua on kohun jälkipyykissä kohdeltu epäreilusti, ja oikeudentajullani sellaista on vaikea niellä. Joskus kuumenen siitä, että hän suhtautuu kaikkeen niin ymmärtäväisesti. Vaikka pidän itseäni avarakatseisena, hän kyllä päihittää minut siinä.

Oman arkensa ohjaaja

Kohusta puhuessa korostuu yksi Sofian ydinpiirteistä: oman tien kulkeminen. Se on juhlava ja kliseinenkin parsi, mutta Sofian tekemisissä monesti todistettu.

– Kaikenlainen lauma-ajattelu on minulle vierasta, sellainen joukkohurmio, johon ihmiset tempautuvat. Että osallistutaan kampanjoihin tai jaetaan somessa kirjoituksia, joiden alkuperästä ei oikeasti tiedä mitään. Miksi aina pitää niin vahvasti valita puolensa ja osoittaa sitä? Mitä sitten, onko somen profiilikuva yhtenä päivän liila tai toisena musta? Sofia kummastelee.

– En ole tuntenut mihinkään niin suurta intohimoa, että voisin sanoa koskaan fanittaneeni. En ole halunnut kuulua ryhmiin tai pukeutua opiskelijahaalareihin. Jo nuorena valkeni, että parempi vetää ihan vain omaa show’ta.

Jossain vaiheessa Sofiaa kuormitti ajatus, että oli ehdittävä kaikkeen. ”Pelkäsin menettäväni mahdollisuuden lopullisesti, jos sanoisin sille ei. Mutta ei kukaan voi olla aina tosi hyvä, jos painaa hampaat irvessä. Välillä pitää oikaista jalat.”­

Kun Steinerkoulussa kaverit lähtivät vaihto-oppilaiksi järjestöjen kautta, Sofia haki omin päin kouluun Milanoon. Ylioppilaskesänä hän päähänpistosta muutti kaverinsa kanssa Lontooseen. Välivuosi ja kämppä Wimbledonissa rahoitettiin kahvilatöillä, ja vaikka Lontoo oli sekava, kylmä ja likainen, se jätti arvokkaan opin.

– Starbuck’sissa oli välillä älytön kiire. Silti siellä muistettiin, että vaikka itse väänsit aamun kuudettasadatta lattea, asiakkaalle se oli hänen aamunsa tärkeä hetki. Myöhemmin oivalsin, että sama ohje kantaa minua nyt yrittäjänä. Vaikka hyppään projektista toiseen, kunnioitan jokaista työtä. Se on asiakkaalleni se tärkein.

 Sopii hyvin, etten aamulla tiedä, mitä iltapäivällä tapahtuu.

Sofia on aina ollut freelancer, yksinyrittäjä. Sen olisi saattanut ennustaa jo koululaisesta, vaikka oman alan löytämisessä kestikin.

– Koulu meni hyvin, mutta muiden sanelemat aikataulut ja rutiinit olivat valtava taakka. Muistan vieläkin, miten mieletöntä helpotusta tunsin viimeisenä koulupäivänä. Päältäni lähti sellainen kivi, etten ole kokenut vastaavaa, Sofia kertoo.

– Sopii hyvin, etten aamulla tiedä, mitä iltapäivällä tapahtuu. Siksi tuntuu hullulta, kun perhe haluaa marraskuussa tietää, mitä teen jouluna. Töissä on pitänyt opetella sitoutumaan, mutta saan itse määrätä tahdin.

Sofiasta tuli muodin ammattilainen, mutta olisi hänestä voinut tulla muutakin.

– Ydinjuttuni on yrittäjänä oleminen, se on yksinkertaisesti parasta. Minua kiinnostaa kokonaisuuksien hallinta, ja voisin varmasti olla onnellinen ja hyvä vaikkapa siivousalan yrittäjänä, hän sanoo.

– Muoti tuli ehkä vähän sattumana. Nuorempana siinä kiehtoi tyypillinen mielikuva: hienoja juhlia, glamouria ja töitä kauniiden asioiden parissa. Ne ovat yhä ihana lisämauste, mutta kokonaiskuvani on laajentunut toiseksi.

Sofia opiskeli muotia ja valmistui Istituto Marangonista vuonna 2004. Neljä vuotta hän kyllästi itsensä italialaisella kulttuurilla, asui jokaisella lukukaudella eri puolella Milanoa ja aina paikallisen kämppiksen kanssa. Sofia osaa kielen, tuntee Milanon julkisen liikenteen ja tietää, miten calabrialaisten äitien operoima minibussi tuo kerran kuussa kotitekoiset tomaattikastikkeet pohjoisessa opiskeleville lapsille, vaikka nämä ovat jo aikuisia.

– Kämppikselläni Lorenzolla oli aina kaapissa äitinsä tekemää ruokaa ja pastavesi kiehumassa tarkalleen kello 13. Minä taas järkytin häntä aamiaisillallishybrideilläni, joita saatoin syödä sängyssä telkkaria katsoessa, Sofia sanoo ja nauraa lämpimästi.

Milanossa valkeni myös, ettei muoti ole mitenkään irrallaan italialaisten arjesta.

– Tietty materiaalitietoisuus ja käsityön historia ovat syvällä kulttuurissa. Koti voi näyttää kauhealta, kunhan kengät ovat laadukkaat ja yllä Pradaa. Suomessa muotia pidetään enemmän hömppänä, Sofia luonnehtii.

– Haute couture kuitenkin on taidetta, ja muoti jota me kulutamme päivittäin, on vain sen kaupallinen muoto.

Mainoksia tehdessään Sofia on osallisena edistämässä myyntiä, mutta samalla hän puhuu kestävyyden, kierrätyksen ja vaatevuokraamojen puolesta.

– Tosin kierrätys on tyhmää, jos sillä vain mahdollistetaan tarpeeton kulutus. Ihmiset pärjäisivät vähemmällä, jos olisivat tietoisempia valinnoistaan, hän tarkentaa.

– On hölmöä harhaa kuvitella voivansa ostaa hyvää oloa tai sisältöä elämäänsä. Vaate ei siinä auta. Mutta mitä paremmin itsensä tuntee, sitä helpompi on tehdä oikeita valintoja. Kun on tyytyväinen itseensä, se kyllä näkyy ulospäin.

Sekasoppaperheitä

Tänään Sofia tulee haastatteluun korkeakauluksisessa, sammaleenvihreässä villapaidassa. Se sopii hyvin marraskuun ja merenrannan tuuleen. Saaristo on Sofialle rakas. Veljiensä kanssa hän omistaa oman saaren saariryppäästä, jonka isoisä hankki 1960-luvulla.

– En ole suuri kaihosielu, mutta on siinä oma arvonsa, kun tuntee saariketjun jokaisen karin ja luodon niin, että tietää pimeässäkin, minkä muotoinen rantaviiva on. Mikään toinen paikka ei korvaisi sitä.

 On eroja ja eksiä, ja se on tuttua ja luontevaa.

Sofia syntyi Helsingissä munkkiniemeläisperheen esikoisena ennen kahta veljeään. Diplomi-insinööri-isä ja ekonomiäiti olivat tavanneet laituritansseissa. Vanhemmat erosivat, kun Sofia oli 11-vuotias. Hän halusi olla kiltti ja reipas ja aiheuttamatta lisähuolia perheen jännitteissä. Tapa ohjasi häntä pitkälle aikuisuuteen ja vei lähelle jaksamisen rajoja. Apu löytyi muun muassa joogasta, itsetutkiskelusta ja läheisen neuvosta tehdä välillä vain 80 prosenttia aina täyden sadan sijaan.

– Näin jälkeenpäin voi sanoa, ettei olisi tarvinnut olla sellainen vastuunkantaja. Olen välillä ollut turhan ankara itseäni kohtaan. Stressitilanteissa ja erimielisyyksissä reagoin edelleen katsomalla ensin peiliin: mitä olisin voinut tehdä toisin, miten olen vaikuttanut tilanteen syntyyn. Se ei ole aina helpoin tapa mutta minulle ominaista, Sofia kertoo.

– Se näkyi loppuun asti myös suhteessani isään. Kun isä sairastui, otin paljon vastuuta hänestä.

Sofia ja Aku syksyn Jussi-gaalassa.­

Nykyään Sofia kutsuu perhettään iloisesti sekasopaksi. Puolisisaruksia ja bonusvanhempia on niin isän kuin äidin puolelta, ja kaikki ovat tekemisissä keskenään.

– Ymmärrän, että eroissa voidaan loukkaantua ja kokea vääryyttä. Tilanteisiin voi kuitenkin vaikuttaa omilla teoillaan, ja se, joka kantaa kaunaa, kärsii vain itse.

Omassa avoliitossaan Sofia on päässyt osaksi myös puolisonsa ”sekasoppaperhettä”.

– On eroja ja eksiä, ja se on tuttua ja luontevaa. Minulla on hyvät välit Akun lapsiin ja heidän äiteihinsä.

Tänään Sofian auton peräkontissa on edelleen kumisaappaita ja pelastusliivejä matkalla takaisin omistajilleen. Koska Odotuksen puvustus oli kokonaan kierrätettyä, suurin osa tuli yhteistyökumppani Relovelta ja loput lainana tuttavien verkostoista. Mitään ei voinut korvata toisella, kun kaikkea oli vain yksi.

– Minuahan vain kiehtoi, kun logistiikka piti suunnitella niin tarkasti, Sofia innostuu.

Yhdestä kohtauksesta hän on yhä vihainen Akulle. Se ei ole se, missä kumpparit falskasivat. Tämä kohtaus kuvattiin, kun Sofia oli toisella työkeikalla, ja vaikka ohjeet olivat selkeät, mokoma ohjaaja oli sooloillut niistä.

– Setissä Aku oli valinnut roolihenkilölle ihan väärän pipon ja vielä pukenut sen hölmösti näyttelijän päähän. Minä niin tykkäsin siitä asusta, ja sitten se pilattiin. Siinä kohtaa meinasi mennä hermot.

Sofiaa kummastuttaa ihmisten tarve määritellä ja lokeroida toisiaan. ”Jopa joogalajin valinnasta vedetään tulkintoja. Käyn tunnilla, joka on lähellä ja tuntuu hyvältä, se riittää perusteeksi.”­

Sofia Oksanen

40-vuotias muotitoimittaja, stylisti ja pukusuunnittelija asuu Helsingissä elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen kanssa.

Sofian isoimpia asiakkaita ovat mm. Stockmann, S-Ryhmä, Finnair ja Turo.

Suunnitteli puvustuksen alkuvuodesta ensi-iltansa saavaan Odotus-elokuvaan.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?