Ihmiset valitsevat kumppanin ja koiran samalla tapaa – tutkimuksen mukaan omannäköiset kiehtovat - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Ihmiset valitsevat kumppanin ja koiran samalla tapaa – tutkimuksen mukaan omannäköiset kiehtovat

Oletteko sinä, koirasi ja kumppanisi kuin yhdestä puusta veistettyjä? Se ei olisi mikään ihme.

Missä olisi näiden karvanaamojen näköinen tyyppi?­

21.11. 18:00

Sanotaan, että omistaja ja koira muistuttavat usein toisiaan. Pitkätukkainen nainen valitsee luppakorvaisen karvakaverin, sporttinen tyyppi sulavalinjaisen hauvan. Eikä kyseessä ole pelkkä urbaani legenda: tutkimuksissa on osoitettu jo useita vuosia sitten, että meillä ihmisillä todella on taipumus valita samanoloinen koira kuin itse olemme.

Uutta tietoa on, että valitsemme myös kumppanimme samalla tavalla. Stanfordin yliopistossa tutkittiin yli 500 avioparin kuvia. Tutkimuksessa verrattiin puolisoiden keskinäistä samannäköisyyttä sekä suhteen alussa että 20–69 vuotta myöhemmin.

Lopputuloksena selvisi, että puolisoiden kasvonpiirteet muistuttivat toisiaan heti suhteen alusta alkaen. Sillä, minkä ikäisiä parit olivat, ei ollut merkitystä. Voi siis sanoa, että ihmisillä on tapana valita kumppani, joka näyttää heiltä itseltään.

Sen sijaan samannäköisyys ei lisääntynyt yhdessä vietettyjen vuosien varrella, kuten aiemmin on arveltu.

Samankaltaisuus vetää puoleensa

Ulkonäkö ei toki ole ainoa asia, jossa pitkäaikaiset kumppanit muistuttavat toisiaan. Tiedetään, että yhtäläisyyksiä on myös terveyden, koulutuksen, älykkyyden, persoonallisuuden, elämäntapojen ja monen muun asian kohdalla.

Tutkijoiden mukaan se, että samannäköiset ihmiset päätyvät yhteen, voi johtua siitä, että ylipäänsä elämme ympäristöissä, joissa on keskenään monin tavoin samanlaisia ihmisiä. Toisaalta deittailumarkkinat toimivat niin, että ihminen saattaa vaikkapa joutua tyytymään ulkonäöltään samantasoiseen kumppaniin.

Sitä paitsi samankaltaisuus nyt vain on meidän ihmisten mieleen – muissakin parinvalintaan vaikuttavissa asioissa kuin ulkonäössä.

Seuraavan kerran kun tarkkailet koiriaan ulkoiluttavia pariskuntia, voi olla vaikeaa välttyä vertaamasta jompaakumpaa puolisoa ja mukana olevaa karvaturria. Se antaa mahdollisuuden hauskaan ajatusleikkiin: kumpi valitsi koiran ja kuinka paljon koko joukossa on samaa näköä?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset