Salla, 25, kokeili deittailua Iranissa - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Salla, 25, oli vasta saapunut Iraniin, kun korona sulki yliopiston ja hän jäi yksin – sitten hän latasi deittisovelluksen

Suurin osa kansainvälisistä vaihto-oppilaista lähti koronan takia Iranista kotiin, mutta suomalainen Salla päätti jäädä. Tinderin avulla hän sai lievitettyä yksinäisyyttään ja löysi myös ystäviä.

Salla Kivekäs vietti Iranissa seitsemän kuukautta. Kuva on Esfahanin kaupungissa sijaitsevasta Hash Behesht -palatsista.­

15.11.2020 18:00

Kun Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa opiskelevalle Salla Kivekkäälle, 25, tarjoutui mahdollisuus lähteä vaihtoon Iraniin, sosiaalityön opiskelija päätti heti tarttua siihen. Hän oli matkaillut aiemmin yksin Libanonissa ja kiinnostunut Lähi-idästä.

Salla ehti olla Esfahanissa vain reilu pari viikkoa ennen kuin korona sulki koko yliopiston.

– Tilanne maassa paheni tosi nopeasti. Melkein kaikki ulkomaiset vaihtarit lähtivät kotiin, mutta minä päätin jäädä.

Ensimmäiset pari koronakuukautta Salla suoritti joitakin verkkokursseja, söi sipsejä ja katsoi Netflixiä yliopistokampuksella sijaitsevassa asunnossaan.

– Minulla oli tosi eristäytynyt olo. Mietin, miten selviän terveenä ja mistä saan apua, jos sitä tarvitsen. Sairaalat olivat täynnä. En puhunut persiaa, joten en oikein saanut tietoja tilanteesta.

Salla kaipasi seuraa. Hän oli yksin vieraassa kaupungissa eikä tuntenut juuri ketään. Välillä mielessä pyöri, pitäisikö sittenkin palata kotiin, mutta lentoja oli vaikea löytää. Salla latasi Tinderin.

– Halusin selvittää, löytyisikö sieltä iranilaisia miehiä. Tinder on maassa kielletty, mutta estoa voi kiertää esimerkiksi rekisteröitymällä käyttäjäksi ulkomaisen puhelinnumeron avulla, jos saa sellaisen lainaksi.

Salla Helenin luonnonpuistossa Esfahanin lähettyvillä.­

– Deittailu korona-aikaan oli ehkä hieman edesvastuutonta, mutta olin ollut pääosin kotona. Minulla oli kova tarve tavata ihmisiä. Olin niin yksinäinen. Ajattelin, että nyt on pakko elääkin vähän.

Aluksi Tinder oli vain kivaa ajanvietettä. Oli kivaa selata kuvia ja katsoa, millaisia ihmisiä lähellä oli. Sitten Salla tutustui ihanaan tyyppiin. Mies kutsui Sallan luokseen Teheraniin. Seuraavana päivänä Sallalla olisi ollut lento Suomeen. Salla päätti perua lennon ja lähteä treffeille.

– Ensimmäiset pari kuukautta olivat olleet niin masentavia. Ajattelin, että jos nyt lähden Suomeen, tulen muistamaan tämän ajan pelkästään ikävänä.

 Tiesimme alusta asti, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta.

Päätös ei kaduttanut.

– Minun oli tarkoitus olla Teheranissa kolme päivää, mutta lopulta vietin siellä kahdeksan. Menin hänen luokseen kolme kertaa uudestaan ja sain hänestä tärkeän ystävän. Me molemmat tiesimme alusta asti, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Lisäksi hänen vanhempansa olisivat halunneet vaikuttaa poikansa vaimovalintaan. Olemme vieläkin tekemisissä. Myös hänen kavereistaan tuli minulle tärkeitä ihmisiä.

Rajattu kuva

Iranissa tapailu ennen avioliittoa ei ole hyväksyttyä, mutta nuorten keskuudessa isommissa kaupungeissa kuitenkin Sallan mukaan yleistä.

Kun miehen setä tuli kylään, Sallan piti korjata tavaransa ja häipyä. Vanhemmilleen mies kertoi tavanneensa Sallan Linkedinissä.

– Julkisella paikalla ei ole hyväksyttävää pussailla. Bileissä voi osoittaa läheisyyttä.

Myöhemmin Salla kävi muillakin Tinder-treffeillä ja tapasi uusia ihmisiä myös yksityisissä bileissä.

– Suurin osa tapaamistani ihmisistä oli hauskoja ja rentoja, miehet mukaan lukien. Iranissa ei myöskään tarvinnut pelätä kadulla tai joutunut pelkäämään sitä, että joku tulee baarissa liian lähelle tai lääppimään.

– Monilla tapaamillani nuorilla oli kova tarve muuttaa systeemiä, mutta se voi olla vaarallista. Minunkin naispuolisista kavereistani jotkut olivat joutuneet siveyspoliisien kanssa tekemisiin, ja heidän oli pitänyt todistaa, että mies heidän seurassaan on sukulainen tai muu läheinen. Pahimmassa tapauksessa voi joutua oikeuden eteen.

 Vanhempia halutaan miellyttää, mutta heille ei ehkä kerrota kaikkea.

Sallan mielestä kuva, joka Iranista välittyy median kautta, on hyvin rajattu.

– Useat nuoret elivät todella erilaista elämää kuin heidän vanhempansa ehkä ajattelivat. Perhesuhteet ovat tärkeitä, ja vanhempia halutaan miellyttää, mutta heille ei ehkä kerrota kaikkea.

Sallan mukaan miehet ja naiset voivat tavata toisiaan kahviloissa ja ravintoloissa ainakin isoimmissa kaupungeissa. Kodeissakin voi juhlia avoimemmin.

Perheen valta

Loppujen lopuksi deittailu Iranissa ei Sallan mielestä sinänsä juurikaan eronnut deittailusta Suomessa.

– Iranissa ovat vahvemmin vallalla perinteiset sukupuoliroolit ja esimerkiksi se ajatus, että mies tarjoaa. Nuoret naiset kuitenkin kouluttautuvat ja haluavat tasa-arvoa. Myös tapaamani miehet halusivat tasa-arvoisen avioliiton.

Vaikka deittailussa oli ihan samaa jännitystä ja flirttiäkin, suhde tuskin usein olisi voinut edetä nuorten omilla ehdoilla samoin kuin Suomessa. Perheen ja suvun valta nuorten elämään on usein suurta.

Salla muistelee kertaa, jolloin hän kävi kylässä miespuolisen kaverinsa luona.

– Ajattelin, että siellä voin ottaa huivin pois. Kun olin jo tekemässä niin, huomasin, että muut pitivät huivin päässä. Ehdin myös jo istua kaverini viereen, kun älysin muiden ilmeet. En olisi saanut istua siihen, koska olemme molemmat naimattomia.

Kovat paineet

Salla kuvattuna moskeijassa Yazdin kaupungissa.­

Seitsemän kuukauden Iran-kokemuksen jälkeen Salla kokee, että elämä Iranissa on paljon vapaamielisempää kuin moni Suomessa ehkä ajattelee.

– Iran oli minulle erinomainen oppikokemus elämään ja avarsi maailmankuvaani. Tuntuu jopa velvollisuudelta kertoa siitä, miten moni myös siellä haluaisi elää vapaampaa elämää. Iranilaiset lukevat kansainvälisiä uutisia eivätkä monet ole hallituksensa kanssa samoilla linjoilla, mutta heillä ei ole kanavaa sanoa sitä ääneen. Vaikka esimerkiksi pukeutumissäännöt ovat tiukkoja, tuntui elämä Iranissa silti jollain tapaa rennommalta. Tällaiset paradoksit tekivät maasta erittäin mielenkiintoisen.

Paitsi iranilaisista miehistä, erityisesti Salla inspiroitui iranilaisista naisista. Heidän vapautensa ja liikkumavaransa on miehiäkin rajatumpaa.

– Yhteiskunta kohdistaa heihin tosin kovat odotukset siitä, millainen pitää olla. Tietynlainen ulkonäkö, käyttäytyminen, ja joissain tapauksissa myös neitsyys, ovat kovia vaatimuksia. Tapasin naisia, jotka olivat vaikeuksista ja suvun vastustuksesta huolimatta päättäneet elää omannäköistä elämää. Se oli tosi innostavaa.

– Tapaamani iranilaiset nuoret halusivat opiskella ja elää rakastamansa ihmisen kanssa. Monet niistä nuorista aikuisista, joita minä tapasin, halusivat muuttaa pois Iranista, vaikka rakastivat kotimaataan. Se oli surullista. Minäkin ymmärsin ottaneeni joitakin asioita itsestäänselvyytenä. Toki konservatiivisia ja uskonnollisiakin ihmisiä on.

 Minäkin ymmärsin ottaneeni joitakin asioita itsestäänselvyytenä.

Vanhempien ja lasten maailmankuvan välillä voi olla suuri ero.

– Kaikki paikalliset kaverini halusivat itse valita kumppaninsa, mutta osa joutui silti istumaan järjestetyissä tapaamisissa vanhempiensa, heidän valitsemansa puolisokandidaatin ja tämän vanhempien kanssa.

Sallan mielestä kyseessä on ainutlaatuinen ja kulttuuriltaan rikas ja kaunis maa, jonne kannattaa matkustaa.

Tällä hetkellä Salla asuu Turkissa. Hän on maassa korkeakouluharjoittelussa jouluun asti.

– Minulla piti olla jo yhdet Tinder-treffit, mutta jouduin ne perumaan. Ehkä aion täälläkin kokeilla, miten Tinder Ankarassa toimii.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?