Näyttelijä Ritva Oksanen kertoo, kuinka kuuluisuus nousi suosion huippuvuosina päähän – avioliittokin kaatui julkisuuden takia

Näyttelijä Ritva Oksasen sanoo, ettei puoliso, sen paremmin kuin hän itsekään, osannut käsitellä kuuluisuutta. – Emme osanneet elää sen kanssa.

”Elän tällä hetkellä ihmettelyn vaihetta. Että mihin kaikkeen minä 81-vuotias taivunkaan”, Ritva Oksanen sanoo.

15.11.2020 14:00

NÄYTTELEMINEN

”Tärkeimmästä ei anneta periksi”

”Oli ihan selvää, että heti kun täytän 18, haen teatterikouluun. Olin esiintynyt jo pienestä pitäen ja aloittanut 15-vuotiaana tanssiorkesterin solistina.

Äitini oli ison maatalon tyttö ja isäni tavallisesta työläisperheestä. Minä synnyin 1939 eli juuri ennen sotaa.

1-vuotias. ”Minä ja äitini, Elli Piilikangas.”

Vanhempieni mielestä näyttelijä ei ollut ammatti ollenkaan, mutta minä en antanut periksi. En silloin, enkä myöhemminkään. Mitä on tapahtunutkin elämässäni, näyttelemistä minulta ei kukaan ole voinut viedä.

Näyttelijänä olen tehnyt niin akkarooleja kuin Maria Callasiakin. Olen saanut valtavan hyviä rooleja näyteltäväksi ja lauluja laulettavaksi. Minuun on uskottu ja olen ollut oi­keassa paikassa oikeaan aikaan. Uskon, että elämäni on ”korkeimman käres”. Uskon johdatukseen, siihen, että minusta pidetään huolta.”

AVIOLIITTO

”Maine voi sokaista, vaikka varoisi”

”Lasteni isä Paavo Oksanen vei minulta kerralla jalat alta ja oli elämäni rakkaus. Hän oli sellainen, että kaikki me tytöt Jyväskylässä kuolasimme hänen peräänsä. Pitkä, komea ja hyväkroppainen.

Paavo oli upseerikoulussa Santahaminassa ja tuli luokseni, kun olin takahuoneessa odottamassa vuoroani Laukaan lavalla. Yhtäkkiä hän löi kantapäät yhteen edessäni ja sanoi: saanko luvan. Se teki minuun vaikutuksen. Siitä se lähti. Menimme naimisiin, ja 27-vuotiaana olin jo neljän ihanan tyttären äiti.

Vuosi 1966. ”Sain tietää vasta synnytyssalissa, että tulossa on kaksoset.”

Asuimme Espoossa omakotitalossa. Minulla oli päivätyö Radioteatterissa ja kotiapulainen hoiti lapsia. Paavo oli Volkswagen Vantaan lennon autokaupan johtaja. Meillä oli paljon ystäviä ja iso piha, jossa vietettiin juhlia ilman kau­heaa viinan läträämistä.

Mutta meistä kumpikaan ei ollut varautunut minun valtavaan julkisuuteeni. Emme osanneet elää sen kanssa. En voinut mennä mihinkään ilman, että minut tunnettiin. Yritin olla niin kuin en olisikaan, mutta eihän siitä tullut mitään. Välillä ihmiset tulivat iholle.

Muistan, kuinka Paavo reagoi, kun ihmiset puhuttelivat minua taiteilijaksi ja kiittivät hienosta esityksestä. ’Taiteilija, mikä helvetin taiteilija’, Paavo sanoi monesti. Hän ei kestänyt menestystäni. Ajattelin, että jommankumman meistä pitää olla järkevä ja alistuin, mutta enhän minä sillä paikalla kauan pysynyt.

Kyllä minulla myös nousi kuuluisuus päähän. Yhtäkkiä tuntui itsestään selvältä, että kaikki kuuluu minulle. Vaikka sitä yrittää varoa, se tapahtuu. Olin missä tahansa, kaikki onnistui sen takia, että olin Ritva Oksanen. Sitten sitä alkoi ajatella, että näin sen pitää mennäkin. Ei sitä kestänyt kovin pitkään, pari vuotta. Sen ajan kun olin huippujulkkis.

1961 helmikuu. ”Minulla on hääkuvassa ”kaivoslamppu” päässä ja päällä Chanel-kävelypuku, jonka teetin.”

Olimme Paavon kanssa 17 vuotta yhdessä. Sitten tuli avioero. Oli selvää, että talo, tytöt ja Ellu-koiramme jäävät minulle.

Meillä meni Paavon kanssa välit aluksi kokonaan. Sukujuhlissa hän oli joskus mukana.”

YKSINELÄMINEN

”On viisautta olla herkkävaistoinen”

”Miehet ovat kehuneet minua kauniiksi ja vahvaksi, mutta taiteilijuuttani he eivät ole kestäneet. Ei lasteni isä eivätkä muut sen jälkeen. Sen takia minä elän yksin.

Tiedän, että vahvan näyttelijän puolisona on tavattoman vaikea elää. Kun näyttelijä rupeaa synnyttämään roolia, hän menee omaan maailmaansa. Puolison pitäisi ymmärtää se ja tottua vuosien aikana, että kyllä se takaisin tulee.

Joskus lähelläni on ollut mies, joka on ymmärtänyt tämän asian – vähän aikaa. Mutta aina se hetki tulee, kun kuulen lauseen: ’Onko sinun nyt pakko mennä?’ Sitä lausetta minä en kestä enää yhtään kertaa. Eihän tällaisia rooleja, joita olen tehnyt, tule kuin kerran elämässä. Et sinä näyttele Elämänmenon Eila Niemistä tai Marlene Dietrichiä toista kertaa.

Tässä ammatissa ei jäädä vanhaan eikä muistelemaan voittoja. Aina on pyrkimys eteenpäin.

Myllyteatterissa 2015. ”Outi Popp toimi avustajana ja Pedro Hietanen säesti.”

Olen ollut jo monta vuotta itsellinen. Ei vain ole tullut ketään kohdalle, joka olisi vienyt minulta jalat alta. Kun miehet tulevat ja sanovat, että ”ihana Ritva Oksanen, olen aina ihaillut teitä”, menen aina ihan lukkoon ja jäädyn. Pelkään, etteivät he näe minua ihmisenä vaan taiteilijana, ja pidän metrin välimatkan. Enkä lähde Tinderiin. Ihmiset ovat löytäneet sieltä ihania kumppaneja ja sitten ovat huomanneet, että suhde ei toimikaan ja vaihtaneet toiseen. Minusta ei ole siihen. Olen saanut niin perin kristillisen kasvatuksen kotoa.

Paavo ja kaikki pidempiaikaiset miesystäväni ovat nyt kuolleet. Korona-aikana ajattelin välillä ihania aikoja Paavon kanssa, mutta näitä muita en kaiholla muistele.

Olen herkkävaistoinen. Uskon, että kun olen sanonut Jumalalle, että pidä huolta ja anna merkki, hän tekee sen. Kahden miehen kohdalla minulle tuli merkki, että älä mene pidemmälle. Menin, ja pöpelikössä oltiin. Siitä ei ole kauan, kun erään miehen tavattuani kuulin sisälläni taas varoittavan äänen. Tällä kertaa tottelin.

Yksinäinen en ole. Minulla on ystäviä, vertaisryhmät ja aina voin soittaa läheisille.”

IKÄ

”Jokainen päivä on uusi alku”

”Elän tällä hetkellä ihmettelyn vaihetta. Että mihin kaikkeen minä 81-vuotias taivunkaan. Ajan 3,5 tuntia mökiltä Petäjävedeltä ja selviän liikenteessä hienosti.

Koronakeväänä oli hetkiä, jolloin väsyin. Siihen olemattomuuteen, kun teatteriin tai kauppaan ei voinut mennä eikä ketään voinut tavata.

70-vuotiaana. ”Kävimme ystäväni Kyllikki Forsellin kanssa Santorinilla. Se oli yksi kolmesta yhteisestä matkastamme.”

Tiedän, että se oli omaksi parhaakseni, mutta turhautuminen turhaan elämään sai minut ajattelemaan, että en enää jaksa. Sanoin, että enkö minä saisi jo tulla kotiin, Herra. Mitä minä täällä enää teen?

Se oli päivä, josta piti vain selvitä. Kävin kävelemässä, puhuin puhelimessa ja odotin, että kello tulee kymmenen ja voin mennä nukkumaan. Näissä hetkissä laitan kädet ristiin ja sanon, että Herra, apuva.

Koetan edelleen pitää kiinni siitä, että jokainen päivä on uusi alku. Minulla ei ole kuin tämä päivä.

Ehkä tämä korona-aika on opettanut meille kaikille, että elämä ei ole omissa käsissä. On turha suunnitella kauhean pitkälle eteenpäin. Keskityn elämään ja olemiseen enkä vanhenemiseen.

Aloitan päiväni aina rukouksella. Joskus illalla, kun olen väsynyt, räsähdän polvilleni ja sanon, että kiitos päivästä, nyt en jaksa enempää. Hyvää yötä.”

KAUNEUS

”Kauneutta tärkeämpää on ihmisen perusrunko”

”En osaa nähdä itseäni kauniina. Näen itseni vain Ritvana. Kyllä minä otan vastaan kehut ulkonäöstä, mutta en laita niille painoa.

Olen aina pitänyt itsestäni huolta. 50-vuotiaana ajattelin, että nyt on se aika elämässäni, että annan itseni lihoa ja ryhdyn näyttelemään akkarooleja. Tai sitten minä uin, jumppaan ja pidän itsestäni huolen. Niin minä rupesin tekemään.

Onneksi minulla on hyvät geenit ja hyvä iho. Meikkaaja Raili Hulkkonen auttaa silloin, kun on tarve.

Pidän itseni huoliteltuna ja pidän kauniista vaatteista. Koetan olla nuorekas, mutta en teini-ikäisen näköinen. Haluan vanhentua kauniisti.

Äitini kuoli 95-vuotiaana. Hän oli ihan rypytön. Saippuaa ja rasvaa – niin hän aina sanoi. Kauneutta tärkeämpää on, että pysyy sen rungon päällä pystyssä, jonka on itselleen rakentanut. Siihen kuuluvat terveys, rehellisyys, toisten huomioon ottaminen ja suhde Jumalaan.”

”En osaa nähdä itseäni kauniina. Näen itseni vain Ritvana.”

RAITISTUMINEN

”Kun raitistuu, elämä muuttuu selkeämmäksi”

”Vuonna 1984 tulin uskoon ja 1988 raitistuin. Ne ovat ihan valtavia virstanpylväitä elämässäni ja muuttivat minua. Elämä meni ihan toisille raiteille.

Röntsyvuosien aikana minulta katosi kaikki – henkisyys ja hengellisyys – taivaan tuuliin. Olin juhlien keskipiste, joka kertoi huonoja vitsejä suureen ääneen, ja se, joka yhtäkkiä päätti lähteä Mallorcalle.

Alkoholismihan on sairaus. Jos olisin itse ymmärtänyt sen, olisin lähtenyt hakemaan apua jo aikaisemmin. Kun raitistuu, elämä muuttuu selkeämmäksi. Enää ei tarvitse rypeä, tehdä vääriä tekoja tai elää itsekeskeisyydessä, itsesäälissä, arvottomuuden tunteessa ja syyllisyydessä. Ne kaikki päättömät teot ja tempaukset, mitä tekee sairastaessa, ovat taakse jäänyttä elämää.

Kysymys ei ole siitä, että enkö voi enää juoda, vaan siitä, että minun ei enää tarvitse. Mihinkään asiaan ei tarvitse juoda, vaan asia selvitetään.

Itse aloin juoda avioeroni seurauksena, kun kaikki kaatui päälle. Piti ruveta itse hoitamaan raha- ja muita asioita. Sitten paljastui kaikenlaista möteröä.

En juonut, kun lapset olivat pieniä. Olin vähän yli nelikymppinen, kun juominen alkoi. Kesti viisi vuotta, että alkoholisoiduin. 48-vuotiaana raitistuin.

Nuoruudessanikaan en käyttänyt ollenkaan alkoholia. Enemmän olen ollut siis raittiina kuin viinan vaikutuksen alaisena. Mutta ihan tarpeeksi kerkesin.

Alkuun menetin lapsien luottamuksen, koska mikään, mitä sanoin, ei pitänyt paikkaansa. Uskoisin, että luottamus on palautunut vuosien aikana. Sovitan tekojani olemalla raittiina ja sillä, että minun sanaani voi luottaa.

Olin silloin suhteessa, jossa joimme molemmat. Yksi maanantaiaamu soitin vertaisryhmään ja sanoin, että tarvitsen apua. Se oli kauhean suuri helpotus. Minulla oli olo, että olen tullut kotiin. Siitä lähtien olen käynyt tapaamisissa, myös maailmalla. En ole koskaan yksin – olin sitten New Yorkissa tai Venezuelassa.

Lapset olivat kauhean onnellisia, kun raitistuin. Olen käsitellyt asian heidän kanssaan, ja pyytänyt anteeksi heiltä ja kaikilta, joilta olen ymmärtänyt pyytää. ”

USKOONTULO

”Perusteellisestikin sotkettu elämä kelpaa Jumalalle”

”Kun tulin uskoon vuonna 1984, tuntui, etteivät mitkään kirkot riittäneet. Olisin istunut kirkossa aamusta iltaan.

Usko toi minulle rauhan ja ymmärryksen. Sen, että en pelkää tulevaisuutta enkä ajattele kuin päivän kerrallaan.

Tulin uskoon päivänä, jolloin Aila Arajuuri soitti ja pyysi mukaansa Se löytyy -tapahtumaan. Epäröin. Mietin, että kamalaa, jos minä tulen uskoon, niin kaikki ajattelee, että se on nyt ihan höhlä. Menin kuitenkin ja istuin viimeiselle penkkiriville. Tilaisuudessa laulettiin minulle tuntemattomia ylistyslauluja. Itkin niin kauheasti, etteivät mitkään nenäliinat riittäneet.

Kotipihassa 1999. ”Lapsenlapset viettämässä kesäpäivää. Isompi lapsi on Leevi, ja Taavi on sylissäni. Taavi kirjoitti tänä keväänä.”

Kotona rukoilin, että rakas taivaallinen isä, olen perusteellisesti sotkenut elämäni, mutta jos tämä sinulle kelpaa, niin annan sen tässä sinulle. Aila sanoi, että aamen, annettu on ja takaisin et enää saa. Sitten ryhdyin etsimään sitä Jumalaa, jolle olin elämäni antanut.

Raitistuminen tapahtui vasta neljä vuotta myöhemmin.”

RAKKAUS

”Rakkauden avulla selviää mistä tahansa”

”Ei ole suurempaa kuin rakkaus. Rakkauden avulla selviää mistä tahansa. Mutta kuinka sen saisi pidettyä sillä tavalla kohdallaan, että ihmiset rakastaisivat muutakin kuin omaisuutta, rahaa tai näkyvyyttä? Miten saisimme takaisin hengen, elämän ja sivistyksen nälän? Nekin kuuluvat rakkauteen.

Rakkauskäsitykseni ei ole vuosien varrella muuttunut mitenkään. Teinirakkauksien aikana ajattelin, että kun minä rakastun ja minuun rakastutaan, niin tämä kyllä kestää. Mutta elämä ei mene niin kuin minä olen sen käsikirjoittanut. Se menee ihan toisella tavalla. Joskus paremmin – oikeastaan hyvin usein paremmin, kun nyt taakseen katsoo.”

Ritva Oksanen

Syntyi Vaasassa 16.6.1939. Asuu ­Helsingissä.

Näyttelijä ja laulaja.

Mukana Anu Kuivalaisen dokumenttielokuvassa Lauluja rakkaudesta. Anna Erikssonin Joutomaa-elokuvan filmaukset jatkuvat.

Neljä tytärtä ja kuusi lastenlasta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?