Piritta Hagman oli raivona. Nyt piti alkaa elämänvaihe, jota hän oli odottanut: yhteiset vuodet puoliso Niklas Hagmanin peliuran jälkeen. 15 vuoden ajan Piritta oli mahdollistanut miehensä keskittymisen jääkiekkoon ja Niklas oli mahdollistanut perheelleen lavean elintason.
Uuteen elämänvaiheeseen oli ladattu odotuksia. Sen sijaan sohvalla makasikin mies, joka ei innostunut enää mistään.
– On parisuhteen hirvein hetki, kun puoliso sanoo, ettei hänellä ole enää mitään hienoa odotettavaa, Piritta sanoo.
– Emme pystyneet enää tuomaan toistemme elämään mitään positiivista emmekä löytäneet tapoja ratkaista sitä.
Syitä Piritta, 41, ja Niklas Hagmanin, 40, avioeroon oli monia. Oli asuttu eri kaupungeissa ja eri maissa, kasvettu niinä kuukausina erilleen, ja sitten Niklas sairastui masennukseen. Jälkeenpäin on helppo nähdä, että lukoista suurin oli pariskunnan huono kommunikointi: Piritta koki, ettei tullut liitossaan nähdyksi, Niklas ei osannut sanoittaa tunteitaan ja meni lukkoon.
– Vaikeista asioista kasvaa aikamoinen möykky, kun ne pakkautuvat tuohon, Niklas hieraisee sydämensä kohtaa.
”Olemme päässeet vaiheeseen, missä pystymme taas toivomaan toisillemme vain hyvää.
Eronsa, terapian ja uuden lähentymisen jälkeen Hagmanit puhuvat tänään suoremmin kuin koskaan. Kommunikointi pelaa, omat rajat ovat selkiytyneet ja kuten Niklas sanoo, vanha on kuollut ja kuopattu. Mitä he ajattelevat yhteen paluun mahdollisuudesta?
– Onhan se mielessä käynyt. Meillä on taas hauskaa keskenämme, Niklas aloittaa.
– Toisaalta, oma kuntoutumiseni ja se, että tulemme näin hyvin toimeen ovat uusia juttuja. Minulla on vielä työstettävää enkä halua mitenkään sotkea sitä, mikä on nyt hyvin. Olen vain äärimmäisen kiitollinen Pirittalle, että voimme olla tekemisissä näin.
Piritta muistuttaa, että irtiotossa kumpikin on muuttunut.
– Olemme nyt hyvällä tavalla eri ihmisiä. Yhteen palaaminen kuitenkin edellyttäisi, että tutustuisimme toisiimme ihan uudestaan.
Molempia mietityttää myös, mitä jos he tuottaisivat pettymyksen uudelleen? Tuntuisi karmealta vetää lapset toistamiseen eromankelin läpi.
– En näe mitään syytä, miksi emme voisi olla toistemme tukena ja jatkaa ystävyyttä lastemme vanhempina. Kun ero oli tuore, tuntui hirveän vaikealta ajatukselta, että Piritta löytäisi jonkun uuden. Nytkin se kirpaisisi, mutta tiedän, että minussa olisi voimaa käsitellä asia eikä maailma enää kaatuisi siihen. Haluan, että Piritta on onnellinen ja toivon hänelle pelkkää hyvää.
Piritta nauraa, että nyt he ovat kuin se vitsien vanha aviopari, joka on hioutunut sietämään toisiaan hyvin. Sitten hän vakavoituu.
– Olemme päässeet vaiheeseen, missä pystymme taas toivomaan toisillemme vain hyvää. Se onnistui, kun päästimme irti surusta, pettymyksestä ja katkeruudesta, ja uskalsimme taas luottaa toiseen.
Mitä Hagmanit ajattelevat eronsa syistä? Miten välirikosta päästiin yli? Mitä he eroperheiden lapsina tekevät nyt toisin? Piritta ja Niklas Hagmanin ensimmäisen yhteishaastattelun voit lukea Me Naisten uusimmasta numerosta 44/20 tai täältä.