Riitta Uosukainen ei edelleenkään ymmärrä kohua, joka nousi rohkeasta kirjeestä Topi-puolisolle: ”Olen ikionnellinen, että kirjoitin sen, rohkeita tekoja ei pidä pitää tyhmyytenä” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Riitta Uosukainen ei edelleenkään ymmärrä kohua, joka nousi rohkeasta kirjeestä Topi-puolisolle: ”Olen ikionnellinen, että kirjoitin sen, rohkeita tekoja ei pidä pitää tyhmyytenä”

Riitta Uosukainen on oivaltanut, että politiikassa omatkin voivat pettää, että on puppua väittää, ettei rahalla olisi elämässä merkitystä ja että rohkea seksistä puhuminen ei ole tyhmyyttä.

”En kadu elämässä mitään, mutta antautuminen presidenttikisaan oli erittäin kiusallinen tilanne”, Riitta Uosukainen sanoo.­

26.10. 13:30

Muistisairaus

”Asiat tulevat elämässä kuin varas yöllä”

”Elämässä pitää hyväksyä se, että asiat tulevat yllättäen. Mieheni Topin sairaus tuli kuin varas yöllä.

Huomasin ensimmäiset merkit nelisen vuotta sitten, kun hän odotti minua autossaan Pikkuparlamentin pihalla. Näin hänet yläkerran ikkunasta, ja kun pääsin alas, häntä ei ollut enää missään. Paikalle sattunut silloinen pääministeri Juha Sipilä kysyi, mitä minulle kuuluu. Vastasin, että muuten hyvää, mutta olen hävittänyt mieheni.

Myöhemmin geriatrin ja muistikoordinaattorin tutkimuksissa löytyi muistisairaus, joka vielä tuolloin oli lievä. Sitten tuli lääkitys, alettiin hoito ja saatiin Alzheimer kiinni. Oli aivan ratkaisevaa, että pääsimme hoitoon niin aikaisessa vaiheessa. Muistisairauksien kohdalla nopea ja hyvä hoito pitäisi olla taattu.

 Ikinä ei voi aavistaa yhtään mitään.

Vieläkään Topi ei ole huonossa jamassa, mutta vaikeuksia on selvästi tulossa enemmän. Topin upseerikoulutus on auttanut. Hän lähti asiallisesti lääkäriin, ei laittanut vastaan. Niin tehdään kuin pitää.

Miehelläni on sairaus, joka etenee mutta ei tapa. Siinä on katselemista. Kaikki on aina yllättävää – siinä on taudin kamaluus. Ikinä ei voi aavistaa yhtään mitään. Pitkän aikaa saattaa mennä hyvin, ja sitten etsitään taas keskellä yötä lippahattua.

Minulla on koko ajan kaksinaisolo. Tunnen, että toisaalta menee hyvin, toisaalta ei mene. Niitä sitten sovittelen limittäin ja lomittain. Luin jostain ohjeen, että muistisairaalle ei saa näyttää omia tunteitaan tai sitä, että omaishoitajana kärsii. Se on mahdotonta. Tulee se hetki, kun kivahdan, ja sitten tulee syyllisyys.

Vuosi 1972. ”Topin kanssa Kreikassa Hydran saarella.”­

Meillä menee kuitenkin vielä hyvin, ja on niin paljon kivaa jäljellä. Olen kuitenkin koko ajan tietoinen, että tämä on vasta alkusoittoa.

Vaikeina hetkinä olen aina saanut apua Raamatun Vanhasta testamentista. Viime aikoina mielessä on ollut erityisesti lause ’Tulevat ne vuodet jotka eivät miellytä’.

Kaikkein raskainta muistisairaudessa on se, että toisen persoona voi muuttua.

Kumpikaan meistä ei ole ollut mustasukkainen, vaan olemme antaneet toistemme olla vapaita kuin taivaan linnut. Se on tukenut paljon rakkautta. Mutta nyt sairautensa myötä Topi on alkanut olla mustasukkainen ajastani. Hän saattaa seistä oven pielessä synkän näköisenä, kun puhun pitkään puhelimessa.”

Kasvatus

”Lapselle pitää antaa arvo”

”Lapset ovat yhtä arvokkaita kuin aikuiset, usein arvokkaampiakin. Sen opin sain jo kotoa.

Meitä oli perheessä kolme siskosta: minä, jo edesmennyt isosiskoni Anna-Maija ja pikkusiskoni Rauni. Meistä jokaista pidettiin kuin prinsessaa, vähintäänkin. Isä sanoi ylpeänä, ettei hän mitään sekatavarakauppaa ole perustanut, hänellä on kolme tyttöä.

1940-luku. ”Tämä on ainut minusta otettu kuva ennen evakkoon lähtöä. Se on otettu Ensossa ennen 18.6.1944.”­

Isä luki meille jokaiselle. Anna-Maija oli jo naimisissa, kun isä vielä luki hänelle hänen tullessaan käymään kotona. Kun äitini teki taloushommia, isä kulki hänen perässään ja luki hänelle ääneen sanomalehteä. Aloin itse lukea viisivuotiaana, ja siitä lähtien olen lukenut aina.

 Tiedän, mitä on, kun yritetään painaa alas.

Karjalaiset juuret ovat vaikuttaneet vahvasti elämääni. Olin vasta kaksivuotias, kun lähdimme evakkoon. Opin pitämään puoliani hyvin nuorena. Tiedän, mitä on, kun yritetään painaa alas.

Asetuimme asumaan Imatralle. Meille kotiin näkyivät Enson piiput, se Karjala, josta olimme tulleet. Vaikka menetys oli hirveä, se oli pakko hyväksyä. Ja näkyihän sekin, ettei se aurinko siellä eri tavalla paistanut.

Äitinä minulle on ollut tärkeintä antaa arvo lapselle. En voi käsittää sitä, miten rumasti ihmiset puhuvat lapsilleen eivätkä kunnioita heitä. Lapsetkin ovat ihmisiä, vain pienikokoisia sellaisia.”

Työ

”Upeaa uraa ei tarvitse suunnitella”

”Urasta voi tulla upea, vaikka se rakentuisikin suunnittelematta. Minulla on ollut äärettömän hyvä elämä, jonka tapahtumat ovat olleet korkeamman kädessä.

Kun pääsin Imatran kaksoisyhteislyseosta ylioppilaaksi vuonna 1961, ei suinkaan ollut selvää, että minusta tulisi opettaja.

Kevät 1966. ”Valokuvaaja Salme Simanainen otti minusta kuvan kansainväliseen valokuvakilpailuun. Mona Lisa -kuva kulki ympäri maailmaa ja oli esillä myös Suomen valokuvataiteen museossa.”­

Luin yliopistossa suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta, kansanrunoutta, kansatiedettä, kasvatustiedettä ja käytännöllistä filosofiaa. Sillä aineyhdistelmällä minusta sitten tuli hyvin intohimoinen äidinkielenopettaja, ehkä yli-innokaskin. Opettajaksi ryhtyminen kävi ihan itsestään, ja se sitten poiki muuta.

Olen niitä, jotka eivät ole lähteneet minkään kiemuran kautta politiikkaan. Urani alkoi, kun minulle soitettiin ja kysyttiin ensin valtuustoehdokkaaksi Imatralle. Kansa halusi minut. En ole ikinä rakentanut määrätietoista poliittista uraa enkä olisi voinut kuvitellakaan niin tekeväni.

 Antautuminen presidenttikisaan oli erittäin kiusallinen tilanne.

En kadu mitään, mutta antautuminen presidenttikisaan oli erittäin kiusallinen tilanne. Minua pyydettiin kovasti lähtemään ehdokkaaksi, ja menin siihen halpaan. Omassa puolueessa oltiin olevinaan tukena, ja sitten ei oltukaan. Se oli niin sanotusti petoskauppaa. Mutta en kadu sitäkään. Oli opiksi, että tällaistakin politiikassa on.”

Rakkaus

”Positiivinen kehä kannattelee suhdetta”

”Suhteessa pitää olla positiivinen kehä ympärillä. Sellainen meillä on Topin kanssa ollut.

Aloimme seurustella lukion toisella luokalla, ja saimme ylioppilaslakitkin rinta rinnan aakkosjärjestyksessä. Ajelimme ympäriinsä Opel Recordilla, ja penkinpainajaisiin Topi kunnosti hienon vanhan auton, EMW:n. Järjestimme yhdessä paljon tapahtumia, ja sama yhdessä järjestäminen on jatkunut liki kuusi vuosikymmentä.

Kesällä 1961 muutimme Helsinkiin. Kun minä aloitin opinnot Helsingin yliopistossa, Topi suuntasi upseeriuralle. Emme koskaan asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa, mutta Topi vieraili luonani Bulevardilla niin usein, että raitio­vaunun rahastaja ehdotti hänelle kausikorttia. Meidät vihittiin Helsingin Vanhassa kirkossa vuonna 1968.

Itsenäisyyspäivä 1986. ”Minulla on ollut hyvä tuuri miesten suhteen. Topi on aina tukenut minua urallani.”­

Monet puhuttelevat meitä edelleen ’nuoreksi pariksi’. Olemme osanneet ruokkia rakkautta hyvällä tavalla. Meillä on ollut helppoa, emme ole joutuneet pinteeseen rakkauden kanssa.

Tärkeimmät asiat suhteessa ovat toisen kunnioitus ja yhdessä tekeminen. Topi on aina tukenut minua niin, että olen voinut tehdä kaikki asiat urallani. Työn ja perheen yhteensovittamista ei ole tarvinnut miettiä.

Kun poikamme Antti vielä oli pieni ja minua pyydettiin didaktikon sijaiseksi Joensuuhun, venkoilin puhelimessa, että miten se käy päinsä. Topi tokaisi tutut sanat, joilla hän on aina leikillään kannustanut minua eteenpäin: ”Et uskalla enää!” Se on minun mielestäni rakkautta. Että antaa toisen ottaa vastaan haasteet ja tukee niissä.

 Minulla on ollut hyvä tuuri miesten suhteen.

Minulla on ollut hyvä tuuri miesten suhteen. Topi on aina tukenut minua urallani, ja isäni oli naisia kunnioittava mies. En ole koskaan korostanut sukupuolta, vaan pidän kaikkia ihmisinä. En ole joutunut kärsimään miehistä. Ehkä he ennemmin minusta.”

Ikä

”Vanhuus ei ole ilo”

”Vanhuus ei ole ilo. Joka muuta väittää, saa mennä valheenpaljastuskoneeseen. Ihmetyttää, kun hehkutetaan, miten mukavaa onkaan olla näin vanha.

Ei kukaan oikeasti nauti siitä, että terveys menee ja tulee kaikenlaista kremppaa. Olen saanut olla pitkään terve, ja liikunta on aina ollut minulle tärkeää. Siksi minulla ei ole esimerkiksi osteoporoosia.

 Työturvallisuudesta oli laistettu tavalla, jota en voi antaa eduskunnalle anteeksi.

Kaksi vuotta sitten kuitenkin kaaduin eduskunnan portaissa, joista puuttui kaide. Olin tulossa nuorten parlamentista ja portaissa oli jyrkkä pudotus, jota ei voinut nähdä. Tein ilmassa spagaatin ja löin jalkani, joka ei ole tullut kuntoon vieläkään kuntoutuksesta huolimatta. Joudun konkkaamaan kepillä, enkä pidä siitä lainkaan.

Minulla on tapaturmasta niin paha mieli, että en ole pystynyt palaamaan ”murhapaikalle” eduskuntataloon. Työturvallisuudesta oli laistettu tavalla, jota en voi antaa ikinä eduskunnalle anteeksi. Sittemmin portaisiin alettiin rakentaa kaidetta ja siitä ilmoitettiin minulle. Ystäväni sanoivat, että onneksi se sattui sinulle. Että tulee se kaide tehtyä.”

”Jokaisella pitäisi olla oikeus sanoa asioihin ei tai kyllä. Minkäänlaista pakottamista en siedä. Ihmisten keskinäisen tasa-arvon pitäisi olla taattu.”­

Raha

”On valhetta, ettei raha merkitsisi”

”Raha merkitsee. Opin sen, kun isäni kuoli vuonna 1963. Isän kuolema oli isku. Hän ei ehtinyt edes kuusikymppiseksi, vaan kuoli 59-vuotiaana keuhkosyöpään.

Sähköasentajana toimineella isällä oli hyvät tulot, ja hänen kuoltuaan äiti joutui ottamaan hanttihommia ja muuttamaan pikkusiskoni kanssa huonompaan asuntoon. Se oli sosiaalinen nöyryytys.

Minulle tuli suuri huoli äidistä ja pikkusiskosta. Tajusin, että minunkin pitää mennä töihin. Pyrin radioon, josta olisin saanutkin tilapäisesti töitä. Halusin kuitenkin vakituisen työpaikan enkä ottanut töitä vastaan.

 Joka sanoo, että raha ei merkitse, on väärässä.

Olin Kauppalehdessä kesätoimittajana, ja sitten lähdin etsimään töitä kustannusalalta. Haastattelu Tammessa ei mennyt mielestäni hyvin, mutta vapun aattona kustantamosta kuitenkin soitettiin ja kerrottiin, että voin aloittaa työt kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Se oli hyvä, sillä tilillä ei ollut mitään.

Yhdysvallat 1996. ”Olen tavannut Hillary Clintonin sekä Yhdysvalloissa että Suomessa.”­

Olen oppinut antamaan arvon työlle ja rahalle. Keräsin sieniä, marjoja ja nokkosia jo silloin, kun se ei ollut trendikästä. Ompelin vaatteeni itse politiikkaan menoon asti.

Joka sanoo, että raha ei merkitse, on väärässä. Työtä tekemällä sitä saa kertymään, mutta kaikki muut asiat menevät kuitenkin rahan edelle.”

Rohkeus

”Rohkeus ei ole tyhmyyttä”

”Rohkeita tekoja ei pidä pitää tyhmyytenä. Yksi ainokainen kirje sai koko Suomen sekaisin, kun kirjani Liehuva liekinvarsi ilmestyi vuonna 1996. Vaikka kirjassa oli suurin osa ihan muuta asiaa, yksi ainut kohta puhutti. Eihän eduskunnan puhemies voi mitenkään harrastaa seksiä oman miehensä kanssa!

 Yksi miespoliitikko tokaisi, että ”minähän en pornoa lue”.

En ymmärtänyt kohua silloin enkä ymmärrä sitä nyt. Yksi miespoliitikko tokaisi, että ”minähän en pornoa lue”. En tiennyt, itkisinkö vai nauraisinko. Julkaisutilaisuudessa punakka miestoimittaja totesi, että kyllä oli tyhmää kirjoittaa sellainen kirja. Ei se ollut ollenkaan tyhmää. Olen ikionnellinen, että kirjoitin sen. Miksi niin suuresta voimanlähteestä ei olisi saanut puhua? Ei siinä numeroa tehty mistään.

Olen aina ollut rohkea ihminen ja tottunut ilmaisemaan itseäni. Minussa on elämänrohkeus. Lapsenakaan en kaihtanut mitään. Rohkeuteni on perua Karjalasta, mutta myös Pohjanmaalta. Äitini syntyi Teuvalla, ja hänellä oli erittäin vaikea lapsuus. Hän menetti äitinsä kaksivuotiaana ja hänellä oli vaativa äitipuoli. Äiti joutui jo 11-vuotiaana palkkatöihin. Sittemmin hän oli sähköasentajan vaimo, mutta silti se ihminen, joka teki, mitä tahtoi. Muut tekivät, mitä osasivat.

Vuosi 2006. ”Minä, miniäni Marlene ja pojantyttäreni Sofia.”­

Jokaisella pitäisi olla oikeus sanoa asioihin ei tai kyllä. Minkäänlaista pakottamista en siedä. Ihmisten keskinäisen tasa-arvon pitäisi olla taattu. Toivoisin myös, että huonoa kohtelua ei otettaisi vastaan. Kyllä sen pään voi nostaa myös pystyyn.

Persoonani on sellainen, että minua ei ole yritettykään kohdella huonosti, ei kouluaikoina eikä työelämässä. Eivät ole uskaltaneet. Taannoin raitiovaunussa joku ventovieras mies osoitti minulle eduskuntataloa ja sanoi: ”Rouva Uosukainen, menkää tuonne ja pankaa ne järjestykseen!” Rouva Uosukainen ei mennyt. Jätin eduskunnan vuonna 2003, enkä ole katunut. Aikansa kutakin.

Riitta Uosukainen

Syntyi 18.6.1942 Jääsken Ensossa.

Toiminut mm. eduskunnan puhemiehenä, opetusministerinä ja kansanedustajana.

Naimisissa everstiluutnantti Toivo Uosukaisen kanssa. Pari asuu Imatralla ja Munkkiniemessä. Yksi lapsi ja kaksi lapsenlasta.

Puolison muistisairaudesta kertova kirja Yhdessä on juuri ilmestynyt.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset