Jaana Pelkonen jatkoi tanssitreeneissä kylkiluut murtuneena, kun suorittaja pään sisällä otti ohjat: ”Jälkeenpäin olen miettinyt, millainen ihminen puskee noin” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Jaana Pelkonen jatkoi tanssitreeneissä kylkiluut murtuneena, kun suorittaja pään sisällä otti ohjat: ”Jälkeenpäin olen miettinyt, millainen ihminen puskee noin”

Kansanedustajan työt jättävä Jaana Pelkonen on ensimmäistä kertaa tilanteessa, ettei tiedä, mihin suuntaan lähteä. – Se on yhtä aikaa puhdistavaa, hemmetin pelottavaa ja valtava riski, hän kertoo Me Naisille Unelmakartta-haastattelussaan.

Jaanan työ kansanedustajana jatkuu kevääseen 2023 asti. Silloisten vaalien jälkeen on aika välilatautumiselle. ”Se ei välttämättä tarkoita ikuisia hyvästejä politiikalle.”­

25.10.2020 9:00

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat eletyistä unelmistaan, menetetyistä haaveistaan ja uusista unelmistaan.

ELETYT UNELMAT

Hengitellääs hetki

Jaana Pelkonen ei muista tilannetta itse, mutta on kuullut siitä läheisiltään. Pikkutyttönä Lahden torilla hän ilmoitti isona ryhtyvänsä presidentiksi. Silloin se oli hauska veto ujona pidetyltä tytöltä, mutta muutama myöhempikin Jaanan haave on ollut ristiriidassa joidenkin hänen luonteenpiirteittensä kanssa.

Presidenttiä Jaana Pelkosesta, 43, ei tullut, mutta kyllä hän politiikkaan päätyi kaupunginvaltuutettuna ja nyt kolmannen kauden kansanedustajana. Keväällä Jaana ilmoitti vetäytyvänsä päivänpolitiikasta kuluvan eduskuntakauden jälkeen. Siihen asti kansanedustajan työ jatkuu täydellä teholla.

Jaana ei myönnä ääneen turhautumistaan poliittisen päätöksenteon jähmeyteen, mutta tunteen voi vainuta rivien välistä. Aikaansaava asenne ja vimma oikeudenmukaisuuden sekä tasa-arvon puolesta saavat välillä ihmettelemään, miksi asioita pitää lykätä, jos ne voisi korjata heti.

 Tämän kauden jälkeen tarvitsen elämääni pientä rauhoittumista.

”Kun keväällä kerroin, etten aio olla ehdolla seuraavissa vaaleissa, minulta kysyttiin, miksi kerroin asiasta juuri silloin. Minusta ajankohta oli luonteva: lanseerasin uutta, helmikuussa kuvattua tv-ohjelmaa ja tuntui myös reilulta, että kokoomuksessa tiedettäisiin aikeistani. Johan sitäkin oli ehditty kysyä, lähdinkö tv-ohjelmaan kerätäkseni ääniä lähestyviin kunnallisvaaleihin, joten oli hyvä tehdä selväksi, etten suunnitellut sellaista.

Harvempi kysyi, miksi jätän politiikan. Minulle päätös oli pitkän pohdinnan tulos, ja ratkaisussa on ennen kaikkea kyse rehellisyydestä itselleni. Tämän kauden jälkeen tarvitsen elämääni pientä rauhoittumista. Haluan katkaista jatkuvan hektisyyden ja hengitellä hetken.

Olen suorituskeskeinen ihminen, ja elämässäni on aina ollut paljon erilaisia projekteja. Useimmat niistä ovat olleet ihania, mutta aina kun yksi on lähestynyt loppuaan, olen jo juossut tukka putkella seuraavaan. En muista, milloin olisin ehtinyt tai älynnyt pysähtyä ja iloita jostain onnistumisesta. Paljonko itseltään pitää vaatia?

Työ politiikassa tarkoittaa jatkuvaa vastuunkantoa ja ongelmanratkaisua haasteesta toiseen. Tekeminen ei lopu, koskaan ei voi tietää liikaa tai tuntea olevansa tarpeeksi hyvä. Se on vaativaa työtä, missä ei jää aikaa ilolle.

Nostan hattua heille, jotka ovat tehneet politiikassa todella pitkää uraa. Viime kaudella moni konkari jätti eduskunnan, mutta onneksi osa jäi. Heidän kokemuksensa on kullanarvoista.

Olen vähän sellainen, että haluaisin joka asiassa löytää ratkaisun heti ja välittömästi. Asiat ovat kuitenkin pitkäjänteisiä. Turhautuminen ei silloin liity niinkään työhön vaan luonteeseeni.

Eduskuntauralle pääsy on ollut yksi suurimmista toteutuneista unelmistani, ja olen siitä kiitollinen. Minulle on ollut tyypillistä kaikissa töissäni hakeutua sinne, missä tapahtuu ja ollaan ajan hermolla, ja eduskunnassa se on todellakin toteutunut. Siksi tsemppaan politiikkaan kaikkia niitä hyviä tyyppejä, jotka haluavat muuttaa maailmaa. On teidän vuoronne.

Vaikka nyt puhun tulevaisuudesta ja unelmista kansanedustajakauteni jälkeen, olen edelleen vahvasti kädet savessa ja täysillä töissä tekemässä parhaani. Näin arvokkaalla paikalla ei saa koskaan herpaantua, eikä nyt ole nostalgisen fiilistelyn vaan tekemisen aika.”

Jaanan unelmakartassa näkyy rakkaus luontoon ja kaipuu maailmalle. ”Minua kiehtoo ajatus päästä työskentelemään ulkomaille, mutta enää en lähtisi yksin. Aika monta palasta pitää loksahtaa kohdilleen, että voisimme perheenä muuttaa maailmalle yhdessä.”­

Millaisen elämän tarjoan lapselle?

Jaanan ja hänen kihlattunsa, ilmavoimien lentäjän Niko Ahon tytär on nyt 3,5-vuotias. Kun vauva oli kahden päivän ikäinen, Jaana jo piipahti Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa. Pari kuukautta myöhemmin Jaana viiletti vaunuineen ja hoitolaukkuineen kuntavaaleissa tekemässä ehdokaskampanjaansa. Myöhemmin Me Naisten haastattelussa hän mietti, oliko puuhakkuus sittenkään ihan ideoista timanttisin.

Äitiys on ollut Jaanalle elämän merkittävin unelma. Yhteisen arjen tärkeys ohjaa myös tulevia haaveita.

 Äidin menetys on varmasti suurin kokemani pettymys.

”Ymmärsin jo nuorena, miten herkkiä asioita vanhemmuus ja lasten saaminen voivat olla. Ehkä siksi en uskaltanut kuvitella tarkkaan itseäni perheenäitinä, aikatauluttaa lapsitoiveita tai miettiä, miten kaiken kuuluisi mennä.

Äitiys on ylivoimaisesti parasta, mitä minulle on tapahtunut. Mikään muu ei ole niin tärkeää kuin tämä ohikiitävä hetki, jonka lapsi on tarvitseva ja pieni. Tunnen olevani etuoikeutettu, että kaikista maailman ihmisistä hän tarvitsee juuri minua äitinä. Se menee kaiken edelle.

On valtava ilo saada olla osa tyttäremme elämää ja seurata hänen kehitystään. Rauhoittumisen tarve on varmasti myös iän tuomaa, mutta ennen kaikkea tunne on kasvanut äitiyden vaikutuksesta. Olen pitkään toteuttanut omia haaveitani, mutta enää ei ole kyse vain niistä ja minun elämästäni. Mietin paljon, millaisen elämän haluan tarjota tyttärellemme ja mihin olemme menossa.

Perheeni arki on töittemme mukaan jakautunut eri kaupunkeihin. Tulevina vuosina poliittinen ura ei sidokaan minua Helsinkiin, mikä on herättänyt mielen seikkailemaan erilaisissa vaihtoehdoissa. Löydän itseni kuvittelemasta, miten voisimme katsella tähtitaivasta oman talon pihalla tai pitäisikö viimein toteuttaa haave kesämökistä järven rannalla. Lapsuuden metsämaisema on alkanut kutsua, vaikka nuorena Lahdesta lähtiessäni en koskaan ajatellut palaavani sinne. Silloin halusin asumaan Helsingin keskustaan lähelle merta, ja sekin unelma toteutui.

Tänä kesänä olemme viettäneet paljon aikaa isäni luona. Läheiseni asuvat siinä lapsuudenkodissa, johon minutkin aikoinaan kannettiin. Siellä luonto on lähellä, ja heti talomme takana aukeaa lapsuuden taikametsä, joka on ollut turvapaikkani, jos on ollut mitä tahansa pahaa mieltä. Nyt olen jakanut salaisen paikan tyttäreni kanssa. Kävelemme käsi kädessä, ja tuntuu hyvältä, kun vierellä on toinen pieni keijukainen.

Olen kiitollinen siitä, että lapsuudenperheeni kannusti minua aina seuraamaan unelmiani, vaikka vanhempieni nuoruudessa haaveiden toteuttaminen ei ollut heille itselleen aina mahdollista. Minä vuorollani opetan tytärtämme unelmoimaan isosti. Intoilen yhteisistä saduista ja seikkailemme mielikuvitusmaailmoissamme. Unelmointia ei saa ikinä lopettaa.”

Jaana kaipaa rauhaa miettiä, mitä seuraavaksi. ”Olen helposti innostuva ja haluan tehdä paljon, mutta teenkö asioita, joita minun oikeasti kuuluu?”­

MENETETYT HAAVEET

Liian paljon hyvästejä

Siitä on kuusi vuotta, kun Jaana menetti äitinsä. Raastava suru on sittemmin vakiintunut ikäväksi, ja äiti on usein mielessä, vielä enemmän oman vanhemmuuden kokemuksen myötä. Yhteisen ajan päättyminen aivan liian aikaisin on kova pala, minkä kanssa on pitänyt opetella elämään.

”Äidin menetys on varmasti suurin kokemani pettymys, ja tunnen surua siitä, ettei oma tyttäreni päässyt tutustumaan isoäitiinsä. Olen menettänyt monia läheisiä. Yhdessä vaiheessa tuntui siltä, että aina kun sukua kokoontui, olimme jonkun hautajaisissa. Suku on minulle tärkeä, ja meillä on läheiset välit.

Minun on pitänyt tietoisesti opetella käsittelemään surua ja vastoinkäymisiä. Olen tarkoituksella hakeutunut sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa voin puhua. Nuorena en osannut sitä enkä ymmärtänyt, miten hyvää puhuminen minulle tekee. Asiat solahtavat oikeisiin mittasuhteisiinsa, kun ne sanoo ääneen.

Meidän suvussamme on ollut tapana purkaa tunteet tekemiseen, mutta nyt vuorollani haluan olla katkaisemassa sitä puhumattomuuden perinnettä. Olen sanonut isälleni ja veljelleni, että voisimme jutella enemmän, ja yritän opettaa sitä lapselleni. Kun puhumme tunteista hänen kanssaan, huomaan usein olevani itse oppijan roolissa. Lapselle asiat ovat vielä niin mutkattomia.

Olen aina pitänyt itseäni jonkinlaisena erakkona. Töissäni touhuan ihmisten kanssa, mutta vastapainoksi olen tarvinnut paljon yksinoloa. Ehdin tavata ystäviäni aivan liian vähän ja huomaan kaipaavani enemmän aikaa läheisteni kanssa. Se on selkeä muutos minussa.

Tänä kesänä jouduimme hyvästelemään rakkaan kissamme Fidelin. Lemmikin – tai meille perheenjäsenen – menetys ei todellakaan ole pikkujuttu. Koimme lukuisia seikkailuja yhdessä, ja Fidel oli mukana iloissa, suruissa sekä tärkeimmissä elämänvaiheissa 17 vuoden ajan. On ollut vaikeaa tottua siihen, ettei Fidel enää ole luonamme.”

Jaana oli taistelemassa sen puolesta, että kaikilla on oikeus avioliittoon, mutta omista häistä hän ei haaveile. ”En ole kuvitellut itselleni prinsessahäitä, koska tv-töissä olen tarpeeksi saanut laittautua prinsessaksi. Häät pidetään sitten, kun tulee sopiva idea bileistä.”­

Sittenkin lääkäriksi?

Jutut, jotka eivät ole ottaneet onnistuakseen, voi Jaanan kohdalla kuitata nopeasti. Paitsi että hän tuntuu olleen vaiheissaan tosi onnekas, hän myös uskoo, että tyssänneiden toiveiden ei koskaan kuulunutkaan toteutua. Perhe kasvatti ahkeruuteen ja sinnikkyyteen, joiden avulla Jaana on päässyt sinne, minne on pyrkinytkin: Helsinkiin yliopistoon, radioon, televisioon ja politiikkaan.

”Jos jokin asia on jäänyt askarruttamaan, se on kysymys, olisiko minun sittenkin pitänyt lukea lääkäriksi. Pohdin sekä sitä että juristin työtä ennen kuin päädyin valtio­tieteelliseen ja viestinnän pariin.

Lääkärinura oli äitini unelma hänen nuoruudessaan, ja myöhemmin hän väläytteli sitä minulle. Saa nähdä, käynkö saman keskustelun joskus oman tyttäreni kanssa.

Minussa on luontainen halu parantaa ja auttaa, ja lääkärinä voisin tehdä sitä omin käsin missä päin maailmaa tahansa. Eräs ystäväni yllytti, että vielä ehtii, mutta itse olin että mitääh, tälläkö iällä!

Se on jäänyt harmittamaan, etten suorittanut asepalvelusta. Se oli tytöille aikoinaan uusi juttu, enkä rohkaistunut, kun kukaan kavereistani ei innostunut mukaan. Ajattelen, että asepalvelus on kunnioitusta isänmaata, sitä palvelleita ja isovanhempiani kohtaan. Onneksi sain osallistua puolustusvaliokunnan työskentelyyn, ja olen ylpeä mieheni työstä ilmavoimissa. Tärkeät arvot näköjään pysyvät mukana läpi elämän ja löytävät erilaisia tapoja toteutua.

Nuorena saatoin haaveilla joistakin tavaroista tai harmittelin, kun kavereiden perheillä oli autot ja meitä vedettiin harrastuksiin pulkalla tai kävelimme. Voin edelleen nauttia jostain nätistä esineestä ja arvostan viihtyisää kotia, mutta tiedän jo, ettei onni tule materiasta. Mikään kuorrutus ei auta, jos ei sisällään voi hyvin.”

Jaanan juontama All Together Now kuvattiin kokonaan jo helmikuussa. ”Toivottavasti saamme sen kautta jaettua iloa poikkeukselliseen syksyyn.”­

UUDET UNELMAT

Hyppy tuntemattomaan

Kouluaikoina Jaana tunsi ujouden ja esiintymispelon lähes halvaannuttavina. Silti hän päätyi musiikkiluokkansa kuoroon ja siellä lyhimpänä eturiviin. Myöhemmin sama ujo tyttö juonsi Suomen isännöimät kansainväliset Euroviisut.

Jaana myös sanoo olevansa syvästi isänmaallinen, mutta samaan aikaan kantaa ikuista kaukokaipuuta.

 Täytyy itse ymmärtää, milloin saa hellittää.

”Enoni oli merimies ja lapsuudessani suuri idolini. Hän toi meriltä eksoottisia matkamuistoja ja loputtomasti tarinoita, joita kuuntelin posket hehkuen. Ensimmäiset omat rahani käytin matkusteluun, ja matkaelämyksiin satsaan edelleen. Haaveilen esimerkiksi joogaretriitistä jossain ulkomailla.

En muista, milloin olen ollut yhtä pitkään matkustamatta kuin nyt korona-aikana. Se vaikuttaa työskentelyyn ulkoasiainvaliokunnassa, kun emme pääse kasvotusten luomaan suhteita uusien ihmisten kanssa. En haluaisi tottua vastavuoroisuuteen vain ruudun välityksellä.

Olen aina ollut ylpeästi suomalainen, mutta tunnen olevani myös maailmankansalainen. Lukioiässä haaveilin diplomaatintyöstä. Edelleen minua kiehtoo ajatus päästä työskentelemään ulkomaille, mutta enää en lähtisi yksin. Aika monta palasta pitää loksahtaa kohdilleen, että voisimme perheenä muuttaa maailmalle yhdessä.

En tiedä yhtään, mitä teen, kun eduskuntatyö muutaman vuoden päästä päättyy. Olen silloin aidosti hyppäämässä täysin tuntemattomaan. Se on yhtä aikaa puhdistavaa, hemmetin pelottavaa ja valtava riski. Olen ensimmäistä kertaa tilanteessa, etten osaa sanoa, mihin suuntaan lähden.

Olen helposti innostuva ja lähden helposti moneen juttuun. Haluaisin tehdä paljon, mutta teenkö asioita, joita minun oikeasti kuuluu? Pysähtyessä aion luottaa siihen, että elämä tuo eteeni oikeita asioita. Asioilla on tapana järjestyä.

Tiedän jo, ettei minun pidä ikinä luopua elämässäni musiikista, liikunnasta ja tanssista. Minua harmittaa, etten jatkanut treenaamista Tanssii tähtien kanssa -ohjelman jälkeen. Kokemuksen piti olla minulle silkkaa riemua ja iloa, mutta sielläkin suorittaja minussa otti ohjat. Vaikka pari kylkiluuta oli murtunut, painoin ensimmäiset jaksot läpi särkylääkkeillä, teipattuna ja hampaat irvessä. Jälkeenpäin olen miettinyt, millainen ihminen puskee noin eikä voi myöntää, että Jaana, sä olet rikki.

Täytyy itse ymmärtää, missä puskeminen kannattaa ja milloin saa hellittää.”

Jaana Pelkonen

43-vuotias poliitikko, yrittäjä ja juontaja asuu Helsingissä. Koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

Tytär lentäjä Niko Ahon kanssa.

Juontaa All Together Now -musiikkiohjelmaa Nelosella 24.10. alkaen. Sen erikoisuus on 100 musiikkiammattilaisen tuomaristo.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?