Seksiblogi avasi tien uudelle uralle – nyt Henriikka Rönkkönen elättää itsensä kirjailijana ja laskee deittiohjelmien katsomisen työaikaan - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Seksiblogi avasi tien uudelle uralle – nyt Henriikka Rönkkönen elättää itsensä kirjailijana ja laskee deittiohjelmien katsomisen työaikaan

Kirjailija ja sinkkubloggaaja Henriikka Rönkkönen on oppinut, että luovuus vaatii löysäilyä ja ettei parisuhde korjaa ahdistusta. 24h-juttusarjassa eri alojen huippunaiset kertovat ajankäytöstään ja valinnoistaan työssä ja arjessa.

”Mikään ei mene hyvinvointini edelle, vaikka se toisi tonneja tililleni”, Henriikka Rönkkönen sanoo.­

18.10. 21:00

Kun kirjailija Henriikka Rönkkönen on kirjoittanut kaksi tai kolme tuntia, hän sulkee läppärinsä kannen. Sitten hän lähtee ehkä kävelylle tai ulos lounaalle, ehkä kiipeilemään, jos hartiat jumittavat.

– Kiireessä ja stressissä olen ahdistunut ja huonotuulinen. En ole luova, jos en syö, nuku ja liiku hyvin – siksi nekin ovat minulle työaikaa. Päätyöni on se, että pidän itsestäni hyvää huolta.

Rönkkönen tietää, miltä tuntuu voida huonosti. Parikymppisenä yliopisto-opiskelijana hän oli sataprosenttisen reipas ja suoritti kaiken elämässä oikeaoppisesti, kunnes paniikkikohtaukset alkoivat vyöryä päälle. Ne toivat mukanaan itsetuhoiset ajatukset.

Keskustelut psykologin kanssa palauttivat elämän­halun. Sen jälkeen Rönkkösellä alkoi bileputki, sinkkuaika ja kuvitelma siitä, että nyt hän voi hyvin.

Viitisen vuotta sitten Rönkkönen istui töissä kahdeksan tuntia päivässä tietokoneella ja naputti sisällöntuottajana tekstejä nettiin. Illat hän kirjoitti omaa sinkkublogiaan, kuvasi videoita Youtubeen ja treenasi maratonille.

Lopputulos: burnout. Rönkkönen ei päässyt ylös sängystä ja tietokoneen näytön katsominen huimasi.

– Silloin aloin miettiä, mikä ajattelussani on niin haitallista, että olen siinä pisteessä. Tajusin, että en ottanut työhön yhtään löysää ja ajattelin, että voin tehdä koko ajan enemmän ja enemmän. Ei ole tervettä laskea, että jos saan kirjoitettua yhden sähköpostin viidessä minuutissa, niin kuinka monta saankaan kirjoitettua niitä tunnissa.

Rönkkönen opetteli ajattelemaan uudella tavalla: en ole huono, vaikka en purista itseäni äärirajoille.

– Jos ajatteluni menee väärälle radalle, minulle tulee stressi puolessa sekunnissa ja menee pari viikkoa, että pääsen siitä yli.

Siksi päivissä pitää olla löysää aikaa.

– Voisin varmasti tehdä enemmän tulosta, mutta se voisi taas viedä burnoutiin. Tärkeintä on, että pidän huolta tulevaisuuden Henriikasta.

Henriikan kolmas romaani Määmatka ilmestyi kesäkuussa. Nyt hän on kirjoitustauolla.­

TYÖPÄIVÄ

”Television katsominenkin on työtä”

”Olen puolitosissani kun sanon, että olen aina töissä tai aina lomalla. Sekin on työtä, kun katson vaikka Ensitreffit alttarilla Tanskaa ja mietin, miten ihmiset siinä kommunikoivat ja miten ihmismieli toimii. Se auttaa uskottavien henkilöhahmojen kirjoittamisessa. En kuitenkaan seuraa ohjelmia kynä ja paperi kädessä, vaan katson niitä ihan viihteenkin vuoksi.

Pidän aikataulut löysinä enkä ajattele, että tuossapa välissä ehdin vielä puristaa jotain valmiiksi. Työpäiviäni kuvastaa rauhallisuus.

Herätyskelloni ei ole soinut neljään vuoteen. Herään ilman sitä kahdeksan ja kymmenen välillä. Sovin tapaamisia usein yhdestätoista eteenpäin ja nukun siihen asti, jos en ole saanut yöllä unta.

Työpäiviini voi kuulua palavereita, kirjailijavierailuita, haastatteluja sekä lukijoiden ja someseuraajien viesteihin vastaamista. Sähköpostien kirjoittamiseen varaan monta tuntia. En vain vastaa jotain nopeasti vaan mietin, miten ilmaisen asiat. Otan senkin tekstin tuottamisena.

Kirjan valmistumisen jälkeen pidän aina puolen vuoden tauon kirjoittamisesta. Kun kirjoitan, teen sitä aamupäivällä 2–3 tuntia. Sääntöni on, että en ole sitä kauempaa kerralla tietokoneella. Muuten alkaa ahdistaa ja särkeä päätä, eikä siinä ole mitään järkeä.

Teen töitä mieluummin lyhyen ajan niin, että on kivaa ja hyvä fiilis. Kirjoitan, hoidan sähköposteja ja päivitän sosiaalista mediaa ehkä kuusia tuntia päivässä, mutta en kellon, vaan oman jaksamisen mukaan. Rakastan työssäni sitä, että minulla on vapaus luoda päivästä minkälainen vain.

Teen eniten töitä kotona. Se on minulle helppoa. On ihanaa, kun voi tehdä töitä yöpaidassa. Aloitan usein ruokapöydän äärellä, mutta valun siitä pikku hiljaa sohvalle ja sänkyyn.

On tärkeää, että poistun välillä kotoa, etteivät seinät kaadu päälle. Käyn aina ulkona lounaalla. Se on hyvä juttu myös siksi, että kotona työskennellessä syömistä usein siirtää ja siirtää, ottaa vähän banaania välipalaksi ja yhtäkkiä onkin huonolla tuulella.

Välillä voin käydä lyhyellä kävelyllä tai tanssin. Laitan musiikiksi jotain poppia, vaikka Antti Tuiskua.”

Esiintymispalkkioilla ja kirjaston lainauskorvauksilla Henriikka saa maksettua parin kuun vuokran.­

Uravalinta

”En elä leveästi”

”Kirjoitin seksiblogia City-lehdelle, kun muutamat kustantamot ottivat minuun vuonna 2012 yhteyttä ja ehdottivat kirjan tekemistä.

Sanelin äidilleni päiväkirjaa 6-vuotiaana jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Olen aina halunnut jäsentää sanallisesti, mitä päässäni tapahtuu. Haluan ymmärtää, miksi jossain tilanteessa sisälläni kuohui tai miksi toinen ehkä sanoi niin kuin sanoi. Kelaan tällaisia asioita liikaakin, mutta toisaalta se on työtäni.

Minua kutsutaan joskus sinkkukirjailijaksi. Itse ajattelen, että kirjoitan ihmissuhteista – mutta sinkkuus ehkä määrittää, minkälaisista suhteista. Minua kiinnostaa, miksi jokin suhde tai tilanne saa käyttäytymään jotenkin, miten ei normaalisti käyttäytyisi. Esimerkiksi itkua tai pahaa oloa on helpompi käsitellä, kun ymmärtää, että sen takana on vaikka pelko.

Saatan näyttää kirjoittaessani tosi vakavalta, kun mietin, miten saan tekstistä sujuvaa. Pääsääntöisesti kirjoittaminen onkin työtä, työtä ja työtä. Sopivaa oloa kirjoittamiseen ei voi odotella.

 Kukaan ei voi tietää, mikä kirjoissa on minua ja mikä keksittyä, mutta silti pelottaa.

Toisaalta voin tuottaa sellaista tekstiä kuin sinä päivänä haluan. Jos olo on surullinen tai iloinen, voin hyödyntää sen tunteen tekstiin. Kun menen läppärin kanssa kahvilaan, otan myös kirjan mukaan. Jos on huono päivä eikä kirjoittaminen kulje, luen.

Kun odotan kustannustoimittajan kommentteja käsikirjoituksen ensimmäisestä versiosta, yritän ajatella kaikkea muuta kuin tekstiä. Se aika ei ole lomaa vaan jännitystä siitä, että mitä tästäkin tulee. Sekin on työtä, että päästää tekstistä irti, jotta voi katsoa sitä myöhemmin uusin silmin.

Kun lopulta luen kirjan viimeistä versiota ennen kuin se lähtee painoon, olen aivan valmis perumaan kaiken. Se kertoo, että olen antanut niin paljon itsestäni tekstiin. Kirjoissani on paljon henkilökohtaisia asioitani. Kukaan ei voi tietää, mikä kirjoissa on minua ja mikä keksittyä, mutta silti pelottaa. Kun itsestä paljastaa asioita, on läsnä pelko, että tulee torjutuksi.

Elätän itseni kirjojeni myynnillä. En elä hirveän leveästi, mutta voin ostaa kaupasta luomua ja tuorepuristettua appelsiinimehua miettimättä sitä sen kummemmin.”

Somehommat

”Finnit saavat näkyä”

”Plärään sosiaalista media helposti tunteja päivässä. Mietin jonkin verran etukäteen, mitä itse julkaisen siellä – joskus en mitään kuukauteen. Somettaminen on tavallaan työtäni, tavallaan ei. Se on yhteydenpitoa seuraajien ja lukijoiden kanssa, mutta en aloittanut sitä kirjojen markkinointia varten.

Instagram on suosikkini, mutta siellä tulee helposti paha olo. Itseään vertaa kuviin, jotka ovat kuin mainoksia. Aivot luulevat jonkun tiliä katsoessa, että sen pitäjällä ei ole ahdistusta, selluliittia ja riitoja poikaystävän kanssa. Sitten kun vielä menee puhelimen etukamera vahingossa päälle ja näkee oman kuvansa kaksoisleukoineen.

 Kuvissa saavat näkyä finnit, likainen tukka ja se, että olen kotona kalsareissa ja t-paidassa.

Yritän muistuttaa, että Instagram ei ole todellisuutta. Olen puhunut siellä asioista, joista ei puhuta: että minulla on ollut nuorempana ahdistusta ja itsetuhoisuutta.

Yleensä mieleeni tulee ensin teksti. Olen usein kotona kun päivitän Instagramia ja otan siellä tekstin pariksi kuvan. En meikkaa kuvia varten, niissä saavat näkyä finnit, likainen tukka ja se, että olen kotona kalsareissa ja t-paidassa. Haluan näyttää erilaista kuvaa naisesta, tai ihmisestä ylipäätään.

TikTok on tosi hauska. Joskus ajattelen selata sitä vartin ennen kuin lähden jonnekin, ja yhtäkkiä onkin hujahtanut tunti. Teen sinne itse videoita silloin, kun on hyvä hetki.

TikTok-videoita teen viihdyttääkseni muita. Viime keväänä se oli erityismissioni, kun tuntui, että kaikilla oli vähän paha olla.

Some on aivan liian iso osa päiviäni. Viimeiset puolitoista vuotta olen pitänyt somettoman sunnuntain. Silloin päivä tuntuu ihan erilaiselta heti aamusta alkaen.”

Laiska kokki syö lounaan usein ulkona. Se saattaa olla myös kirjailijan päivän ainoa sosiaalinen hetki.­

Liikunta

”Kävely auttaa, kun stressaa”

”Kun sain burnoutin, treenasin toiselle maratonilleni. En silloin liikkunut siten kuin minulle sopii vaan pyrin olemaan ideaaliliikkuja – tai ideaali-ihminen.

En juokse enää. Tosi raskas, fyysinen liikunta uuvuttaa minua. Pidän kävelystä ja jos stressaan, lähden rauhalliselle kävelylle.

Kesällä kävin Uimastadionilla, tykkään uida ulko­altaassa. Opettelin rinta- ja vapaauinnin katsomalla Youtube-videoita. Uin yleensä ehkä puoli tuntia.

Käyn kiipeilemässä kerran, kaksi viikossa, usein ystävien kanssa. Höpöttelemme kuulumisia ja välillä kiipeilemme. Tykkään sen tyyppisestä liikunnasta enkä siitä, että aina pitää olla parempi.”

Viikonpäivillä ei ole juurikaan merkitystä Henriikalle. Hän kirjoittaa myös viikonloppuisin.­

Yksinolo

”Olen kotihiiri”

”Työni on yksinäistä, mutta se ei tarkoita, että olisin surullinen yksinäinen – vaan että olen paljon yksin.

Yksinolo on minulle tärkeää. Muiden ihmisten tunteet ja ajatukset vaikuttavat minuun enkä aina tiedä selvästi, mitä miettiä niistä. Jonkun toisen ahdistus voi tarttua minuun ja jäädä päälle. Kuulen itseäni paljon paremmin, kun olen yksin.

Jos olen reissussa monta päivää ja ympärillä on koko ajan ihmisiä, tuntuu, että ei olisi oikeutta omaan aikaan. Olen opetellut, että voin silloinkin laittaa napit korviin ja viettää aikaa itseni kanssa. Sen jälkeen olen parempaa seuraa muillekin.

 Viimeisimmän määmatkan tein Hyvinkäälle.

Viitisen vuotta sitten mietin, että haluan häämatkalle johonkin ihanaan paikkaan, mutta eipä ole sitä miestä. Sitten päätin, että miksi odottaisin, että elämääni tulee joku. Lähdin yksin määmatkalle Aasiaan.

Pakkaan määmatkoille mukaan arjesta asioita, joista tykkään: läppärin, kiipeilykengät, uikkarit, ehkä kirjan ja ristikkolehden. Sitten siirrän arkeni uuteen ympäristöön. Viimeisimmän määmatkan tein Hyvinkäälle. Kävin uimassa, leffassa, kiipeilemässä, rautatiemuseossa, söin isoja aamupaloja ja kirjoitin.

Määmatkan jälkeen olo on tosi hyvä, mutta on kiva palata kotiin. Olen kuitenkin kotihiiri.”

Ystävät

”Parisuhde ei korjaa ahdistusta”

”Saan ajatukset pois työstä, kun näen ystäviäni. Tapaan heitä ehkä viikoittain, päivittäin olisi liikaa tarpeelleni olla yksin.

Yhden ystäväni kanssa syömme usein aamiaista jommankumman luona. Meillä on aina sama aamupala, ja toiselle voi laittaa viestiä, että maustamaton jogurtti puuttuu, tuotko sitä kun tulet.

Toisen ystäväni kanssa käymme usein kävelyllä. Teimme juuri kolmen tunnin sunnuntaikävelyn, välillä söimme ja kahvittelimme.

Kolmannen kanssa vuokrasimme mökin pariksi yöksi. Lipitimme viiniä, saunoimme ja olimme illalla kymmenen aikaan jo nukkumassa.

Nuorempana ajattelin, että parisuhde korjaisi ahdistuksen ja voisin paremmin, jos arjessani olisi lähellä yksi ihminen.

Myöhemmin tajusin, että ei vaadi parisuhdetta, että on seuraa ja tekemistä. Olisi iso paino parisuhteelle, jos kumppanin kanssa pitäisi tehdä kaikki asiat, joista itse nauttii.

Parisuhteen tuoma läheisyys on kuitenkin ollut ainoa puuttuva palanen hyvinvoinnissani, ja sitä olen kaivannut. Mutta joku on nyt kuvioissa.”

Henriikka Rönkkönen

36-vuotias kirjailija, sinkkubloggaaja ja ”someviihdyttäjä”. Koulutukseltaan äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Opiskellut myös seksuaalineuvojaksi. Julkaissut kolme autofiktiivistä romaania. Asuu yksin Helsingissä.

Tykkää smoothieista, vibraattoreista, itkemisestä ja kynsilakoista.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset