Katja Kettu sairastui mystiseen sairauteen, joka vei kirjoituskyvyn viikoiksi – yksi merkki sai lääkäri-isän huolestumaan - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Katja Kettu sairastui mystiseen sairauteen, joka vei kirjoituskyvyn viikoiksi – yksi merkki sai lääkäri-isän huolestumaan

Ensin Katja Kettu sairastui, ja siitä selvittyään hän koki keskenmenon. Nyt kun arkea on jakamassa uusi kumppani, hän uskaltaa jo varovasti suunnitella tulevaa.

”Minulla on ollut tapana sivuuttaa fyysiset oireet”, Katja Kettu sanoo.­

18.10. 8:00

Edessä on koronan takia kummallinen syksy. Silti sillä on kaikki edellytykset olla kirjailija Katja Ketulle, 42, kahta edeltäjäänsä paljon parempi. Materiaali pitkään tekeillä olleeseen Ismo Alangon elämäkertaan alkaa olla kasassa, seuraava oma kirja muhimassa ja oudot terveyshuolet helpottaneet.

Vuosi sitten tapahtunut keskenmeno on tehnyt Katjasta varovaisen vauvahaaveita kohtaan, mutta nyt elämään tuo turvaa ja rakkautta uusi parisuhde. Jos epidemiatilanne pakottaa jäämään taas kotiin, neljän seinän sisälle ei tarvitse linnoittautua yksin. Viime vuosien rankkojen kokemusten jälkeen se tuntuu erityisen hyvältä.

Mystiset oireet

Kaksi vuotta sitten Katjan kalenteri oli täynnä. Rose on poissa -kirja oli juuri tullut painosta, romaanin markkinointikiertue käsillä ja uusi projekti odotti. Katja oli kärsinyt kuukausia hirvittävistä päänsäryistä. Pahimmillaan kipu vei kaikki ajatukset. Siitä huolimatta hän jatkoi työntekoa tavalliseen tapaansa, tunteja laskematta ja vapaita pitämättä.

– En oikein ajatellut, että se kipu on mitään. Tuntui, että pitää vain jaksaa. Mutta sitten jossain vaiheessa fysiikka pettää ja keho kertoo, että nyt se ei kerta kaikkiaan enää jaksa.

Kun Katja alkoi kirjoittaa perheensä Whatsapp-ryhmään täysin outoja lauseita, lääkäri-isä ja muut läheiset huolestuivat ja passittivat Katjan sairaalaan.

– Olin sekava, enkä enää tajunnut sanojen ja kirjoittamani yhteyttä. Sairaalassa kaikki arvot, joiden olisi pitänyt olla ylhäällä, olivat alhaalla, ja toisinpäin.

Tietenkin kipuun olisi pitänyt havahtua jo paljon aiemmin.

– Minulla on ollut tapana sivuuttaa fyysiset oireet. Olen sinnitellyt pitkään, vetänyt rundeja kirjan kanssa, myös kipeänä, ja ajatellut, ettei se ole mikään syy jättää mitään väliin. Olen monta vuotta vain tehnyt ihan hirvittävästi töitä.

Kaiken sekavuuden ja epävarmuuden keskellä mielessä pilkahti myös hyvin selkeä ajatus. Jos kävisi oikein huonosti, lyttyyn menneet aikataulut ja uusiksi pakotetut suunnitelmat olisivat täysin mitätön huoli.

– Totta kai pelkäsin, että jos en nyt hidasta, niitä uusia kirjoja ei välttämättä enää tule. Entä jos yhtäkkiä onkin niin, ettei kieli enää ikinä toimi? Jos olisin saanut vaikka pahan aivoveritulpan, se olisi voinut vaikuttaa loppuelämääni.

Katjalle tehtiin paljon erilaisia testejä, kuvauksia ja muita tutkimuksia. Pitkään luultiin, että oireiden aiheuttaja oli jokin syöpä, sillä erilaiset koearvot viittasivat siihen. Tilanne oli pelottava, eivätkä pääkivut meinanneet loppua.

– Minuun tungettiin hirveät määrät kaikkea mahdollista lääkettä, jos jokin auttaisi. Isänikin kauhistui lääkemääristä. Se oli aika mystistä. Miten ihminen yhtäkkiä menee sellaiseen kuntoon? Vaikka eihän se oikeasti ollut yhtäkkiä, vaan hyvin pitkän ajan tulos.

Lopulta syyksi paljastui tulehdus, ja oikea lääkitys löytyi. Lääkäri antoi myös hyvän neuvon. Kannattaisi keskittyä hetkeksi revontulien katselemiseen ja ei-minkään tekemiseen. Kaikki ylimääräinen stressi piti saada pois. Edessä oli pakkoloma, jonka aikana Katja hoiti vain välttämättömän – kuten edustamisen marraskuun alussa, kun Katjan romaani valittiin Finlandia-ehdokkaaksi.

Myöhemmin Katja lähti siskonsa kanssa kiertämään Thaimaata. Kuukauden jälkeen hän huomasi, että päähän ei enää satukaan, eikä koko ajan ole hirvittävän huono olo. Koh Taon saarella Katja joogasi, kävi hieronnassa ja opetteli laitesukellusta.

– Saaren toisessa päässä minulla oli yksinäinen bungalow, jossa oli tosi hiljaista. En tehnyt töitä, vaan lueskelin illat pitkät ja kuuntelin aaltoja. Silti yhä oli vaikea ymmärtää, että minun ei nyt tosiaan pidä tehdä yhtään mitään.

Pakko levätä

Loppuunpalamisen ja sairastelun jälkeen Katja on joutunut kantapään kautta ymmärtämään, että rakkaaseenkin asiaan, kirjoittamiseen, voi uupua. Myös luovalle työlle pitää asettaa rajat, sillä varsinkin sillä on taipumus luikerrella ajatuksiin ja tekemisiin vuorokaudenajasta huolimatta, etenkin, kun Katjalla on taipumus tehdä romaaneihinsa valtavasti taustatyötä.

– Olen kunnianhimoinen, haluan tehdä työni hyvin ja tuottaa parasta mahdollista kirjallisuutta. On hankala myöntää, että kaikkeen ei pysty. Oman rajallisuuden myöntäminen on ollut vähän vaikeaa.

– On pitänyt opetella, että jos minulla on huono olo, olen luultavasti sairas. Jos väsyttää tai särkee päätä, on pakko levätä, eikä yrittää jaksaa.

Nykyään Katjalla on työaika. Kun se loppuu, se loppuu. Lepääminen ei ole laiskuutta. Se, jos mikä, on elintärkeää.

– Se, että on kiire, ei ole hieno asia, vaan johtuu siitä, että elämä on huonosti järjesteltyä. Siitä ei saa mitään hienoa pokaalia. Stressin haaliminen ei ole mitenkään urheaa.

 Keskenmeno oli yllättävän raskas asia, suuri suru.

Samalla Katja on saanut huomata, mitä hyvää hidastaminen on elämään tuonut. Metsässä kulkeminen tai pelkkä istuskelu rauhoittaa, luonnonvesissä uiminen rentouttaa.

– Kirjailijan olisi hyvä myös tuijotella merta, vain tupeksia ja ajatella asioita. Minua ei kuitenkaan kiinnosta ruveta miksikään kunnollisuuden airueksi. Viime viikolla, kun oli henki päällä, kirjoittelin kyllä aamuyöhön asti. Kyllä elämässä saa vähän särmääkin olla.

– Tiedän itsestäni, että vedän helposti yli, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Jos yritän tehdä kolme kertaa viikossa 10 kilometrin lenkin, en jaksa sitten enää ollenkaan, vaan lenkkeilen lähibaariin ja tilaan ison viinilasillisen.

Viime kesänä Katja piti myös ihan oikeaa lomaa, mikä tuntui eksoottiselta ja ihanalta.

– Hesarin kriitikko sanoi minulle kerran, että muista, että kirjat ovat tärkeitä, mutta eivät elintärkeitä. Olen aika ylpeäkin siitä, että olen määrätietoisesti halunnut keskittyä elämässäni kirjoittamiseen. Mutta jos ajattelee elämää suuremmassa mittakaavassa, täällä on muitakin tärkeitä asioita, eivätkä ne välttämättä sulje toisiaan pois.

Keskenmenossa auttoi ystävien tuki

Vuosi sitten elämässä pitikin alkaa ihan uusi vaihe. Katja odotti lasta silloisen pitkäaikaisen miesystävänsä kanssa. Sitten raskaus meni kesken.

– Olin jo ehtinyt asennoitua siihen, että vaaran ajat ovat jo ohi ja että muutos tapahtuu. Sitä valmistautuu henkisesti ja fyysisesti, ja kaikki muu muuttuu toissijaiseksi, Katja sanoo.

– Keskenmeno oli yllättävän raskas asia, iso pettymys ja suuri suru. Tajusin, että lapsen saaminen ei välttämättä ole elämässäni se tie, jota tulen koskaan kulkemaan.

Myös Katjan läheiset olivat jo ehtineet iloita ja valmistautua uutiseen. Äiti olisi halunnut muuttaa Rovaniemeltä Helsinkiin tyttärensä avuksi.

Keskenmeno oli henkisesti ja fyysisesti iso höykytys. Aluksi menetykseen liittyi myös itsesyytöksiä, ajatuksia siitä, olisiko itse pitänyt tehdä jotain eri tavoin.

– Mietin, olisiko sittenkään pitänyt mennä sinne joogaan ja että söin sen yhden salmiakin silloin. Olisi kai pitänyt vain hengitellä ja iloita vasta matkalla synnytyslaitokselle, tai ehkä jopa vielä myöhemmin.

– Kyllä minulle silloin kuitenkin hyvin ystävällisesti kerrottiin, ettei se mistään sellaisesta voinut johtua. Piti ymmärtää, ettei keskenmeno ole oma vika, enkä olisi voinut tehdä mitään toisin, Katja sanoo.

– Kyllä elämässä toisaalta saa ja pitääkin iloita asioista. Onhan se jättimäinen elämänmuutos, eikä sen edessä voi ihan neutraalina olla.

”Tiedän itsestäni, että vedän helposti yli, eikä siitä seuraa mitään hyvää”, Katja Kettu sanoo.­

Kokemuksen jälkeen Katja on pohtinut, miksi keskenmenoista edelleenkin puhutaan avoimesti niin vähän, vaikka niin moni nainen sen joutuu käymään läpi. Ei ole helppo ottaa puheeksi valtavaa pettymystä.

– Varmaan se koetaan jonkinlaisena epäonnistumisena. Taustalla on varmasti primitiivisiä tunteita. Onnistumisista on hauskempi puhua.

Kun Katja kertoi asiasta ystävilleen, hänet yllätti se, miten montaa läheistä se yhdisti.

– Oli ihanaa huomata naisten välinen solidaarisuus. Se tuki ja lämpö, jota sain ympärillä olevilta naisilta, oli tosi iso asia. Että jos joku vielä väittää, että naiset eivät tue toisiaan, niin kyllä tukevat.

Toivo löytyi Tinderistä

Suhde pitkäaikaiseen miesystävään päättyi. Eron jälkeen viime joulukuussa Katja meni kuuntelemaan Palefacen keikkaa Tinderissä tapaamansa Toivon kanssa.

– Odotin häntä ulkona, kun siihen tuli joku humalainen, sössöttävä ukkeli. Ajattelin, että apua, se on hän, eikä todellisuus nyt vastaa ollenkaan kuvausta. Sitten Toivo saapastelikin sieltä sateesta. Hänestä tuli heti tunne, että hän on sympaattinen tyyppi. Hänellä oli hyvän ihmisen silmät ja hymy.

Deittisovellukseen meneminen oli tuntunut jotenkin nololta. Aluksi Katja oli laittanut Tinderiä päälle ja pois.

– Tinder on aikamoinen ihmiskoe. Ajattelin, ettei sieltä todellisuudesta voi ketään löytyä. Siellä vaikutti kuitenkin olevan ihan mukavan oloisia miehiä.

 Rakkauden ei tarvitse olla koko ajan hurjan hankalaa.

Joulunpyhien jälkeen Katja lähti useamman kuukauden matkalle tuolloin Thaimaassa asuneen siskonsa luo.

– Toivo luki kotonaan ääneen Mika Waltarin Johannes Angelosta ja lähetti äänitiedostot minulle. Luki hän minulle kyllä autolehteäkin, oli kiva vain kuulla hänen ääntään, Katja nauraa.

– Olin aluksi tosi varovainen ja epäilevä. Mutta kevään aikana suhde alkoi tuntua aika mukavalta ja ihanan normaalilta.

– Olen aina ollut levoton sielu. Ehkä se tulee kirjailijuudesta, että elämässä pitäisi muka aina olla villiä vuoristorataa. Toivo on tasainen tyyppi ja sanoo, että jos minulle tulee jokin paniikki, se ei haittaa, hän kyllä kestää sen.

Katja vietti Thaimaassa lopulta kolme kuukautta. Hän palasi Suomeen maaliskuun viimeisenä päivänä, yhdellä viimeisistä lennoista ennen pandemian aiheuttamaa täyspysähdystä. Karanteenin jälkeen oli mahtavaa nähdä toinen taas.

– Monet kokivat eristyneisyyden ahdistavaksi ja toivottomaksi, mutta minulle se oli hyvin mukavaa aikaa, kun saimme olla kahdestaan omassa kuplassa.

Kesällä Katja ja Toivo retkeilivät paljon, kävivät katsomassa kalliomaalauksia ja piilokojusta karhuja sekä viettivät aikaa mökillä.

– On kiva myös nauttia yhdessä pelkästä olemisesta.

Lämmin ja helppo arki

Elämäntapojen muuttuminen tuntuu myös kehossa. Paino on pudonnut vuodessa valtavasti. Pitkien kävely- ja pyörälenkkien sekä uimisen vaikutus näkyy. Pitkään jatkuneiden kortisonihoitojen tuomat kilot ovat poissa. Olo on kevyempi, myös henkisesti.

Tulevaisuudesta Katja ei silti halua ajatella vielä oikein mitään.

– Jos sanon haaveilevani lapsesta, taikauskoisena ajattelen, että pilaan sen mahdollisuuden. Nyt pitäisi olla vain hiljakseen ja rauhassa ja katsoa, mitä tapahtuu. On parempi, että ei kutsu pirua.

Ajatus yhteisestä perhe-elämästä on kyllä kutkuttava.

– Siskoni vitsailevat, että käynnistetään Operaatio kesähäät 2021. Ajattelen kuitenkin suhteista vähän samoin kuin töistä. On parempi tehdä ne ennen kuin rupeaa niistä kauheasti puhumaan. Jos suhteessa ryhtyy hirveästi arvuuttelemaan ja viemään sitä johonkin suuntaan, se saattaa kääntyä itseään vastaan.

Mieli kannattaa yrittää pitää tässä hetkessä.

– Elämässä voi olla monenlaisia rakkauksia. Sen ei tarvitse koko ajan olla hurjan hankalaa. Toivon kanssa on ollut helppoa, lämmintä ja turvallista. Hänen kanssaan on tosi hyvä olla.

Katja Kettu

  • 42-vuotias kirjailija.

  • Kotoisin Rovaniemeltä.

  • Läpimurtoteos Kätilö, josta mm. Runeberg-palkinto.

  • Vuonna 2018 ilmestynyt Rose on poissa oli Finlandia-ehdokas ja sai Lukija-Finlandian.

  • Kirjoja käännetty yli 20 kielelle.

  • Asuu Helsingissä.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset