Touko Aalto oli naimisissa politiikan kanssa, kunnes yhtenä yönä tuli lähtö – jäljelle jäivät yksinäisyys ja häpeä: ”Tuli olo, että on erotettu laumasta”

Touko Aalto on ylpeä unelmiensa vuodesta vihreiden puheenjohtajana, vaikka menetti pyörityksessä terveytensä.

”Entinen avopuolisoni Iris (Flinkkilä) on yhä erittäin läheinen ystäväni. Olemme onnellisia toistemme puolesta ja autamme toisiamme. Näemme toisemme perheenjäseninä”, Touko sanoo.

4.10.2020 13:30

Tässä juttusarjassa tunnetut suomalaiset kertovat unelmistaan.

Eletyt unelmat

Oman porukan veturi

Vaikka terveys meni ja kuraa on roiskunut, vuosi 2017 oli Touko Aallolle unelmien vuosi.

Vihreiden kannatus oli historiallisen korkea, puolue oli maan toiseksi suurin, ja Touko oli tuore puolueen puheenjohtaja. Se oli työhönsä kaiken tarmon ja aikansa laittaneen miehen tähtihetki.

Kääntöpuoli seurasi myöhemmin. Touko vetäytyi puheenjohtajuudesta lokakuussa 2018 ollessaan usean kuukauden sairauslomalla uupumuksen vuoksi.

”Olen ylpeä siitä, että sain pitää linjapuheen puoluekokouksessa Tampereella ja ajamani asiat ja tavoitteet nähtiin arvossa. Olin vihreän kentän luottamuksen arvoinen ja sain sen kapteenin nauhan. Olen siitä tavattoman ylpeä. Kukaan ei voi viedä sitä minulta pois.

Moni on sanonut, että sain liian paljon liian nopeasti. Se pitää varmaan paikkansa. Kun maakunnan edustajia ei pidetä pääkaupungin piireissä minään ja väki verkostoituu jo hiekkalaatikolla, minulle tuli suuri todistamisen ja näytön tarve. Kuvittelin, että tärkeintä on tehdä lujasti töitä ja oppia kaikki sektorit. Pystyä puhumaan ja haastamaan. Kun sillä ei ollutkaan enää mitään merkitystä, se katkasi kamelin selän. Musersi ja masensi.

Totta kai harmittaa, kun työ ja niin moni asia jäi kesken. Toisaalta ajattelen nyt, että ehkä kaiken tuon piti tapahtua. Se teki minusta huomattavasti vahvemman. Pystyn olemaan ihmisille apuna ja jakamaan jotain sellaista, mitä aikaisemmin ei ollut.

Olisi pitänyt huolehtia omasta fyysisestä ja henkisestä jaksamisesta aivan toisella tapaa. Nähdä elämässä muutakin kuin työ ja pitää parempaa huolta läheisistä ihmissuhteista. Olisi pitänyt hakea apua jaksamiseen ja mielenterveysongelmiin aikaisemmin, tunnistaa omat heikkoudet eikä yrittää uida vastavirtaan niin kauan, että voimat loppuvat ja hukkuu.

Tämä kokemus korosti, miten myös muiden kuin työelämän osa-alueiden pitää olla kunnossa.”

Elämää ranskalaisittain

Touko ei ollut juurikaan matkustellut ennen kuin hän yliopistoaikoinaan lähti Ranskaan vaihto-oppilaaksi. Hän oli sukunsa ensimmäinen yliopisto-opiskelija. Toulouseen pääsy oli unelmien täyttymys. Touko pääsi nopeasti ranskalaisen elämän makuun ja kielitaito karttui päivä päivältä.

”Olen nykyään wannabe-ranskanhöpöttäjä, ja Ranska on mielenmaisemani. L’art de vivre – elämisen taide – kiehtoo minua aina vain.

Kämppäni oli ruotsinlaivan näköisessä rakennuksessa, jossa asui lähemmäs tuhat ihmistä. Asunto oli yhdeksän neliön hytti. Minulla oli yksi kattila, ja lainasin naapureilta irtohellaa. Se oli ihanaa aikaa, vaikka rahaa ei ollut juuri mihinkään.

Lapsuudenperheelläni ei ollut ollut juuri mahdollisuutta matkustaa. Ranskan-aika näytti minulle, miten maailma aukeaa ja kuinka kohdata muualta tulevia. Se oli elämään ja itseensä tutustumisen aikaa.

Puolessa välissä vaihtoa sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni. Yritin huonolla ranskallani selittää tilannetta lääkärille ja terveydenhuollon ammattilaisille. Jotenkin onnistuin. Olenkin osittain parhaimmillani mahdottomien tilanteiden edessä. Siitä lähtien söin vuosia lääkkeitä paniikkihäiriöön, ja vasta nyt olen ajanut lääkkeiden määrää asteittain alas.

Laihempi olemus ja kipinä hyvään oloon

Syksyllä 2016 reilu kolmekymppinen Touko painoi 117 kiloa. Ilokseen 193-senttinen mies pääsi harjoittelemaan yhdeksäksi kuukaudeksi Team Rynkeby -pyöräilyjoukkueen kanssa, joka kerää rahaa vakavasti sairaille lapsille.

Toukolle se merkitsi elämäntapamuutosta. Kestä­vyysurheilu tuli elämään, ja ruokavalio meni remonttiin. Paino putosi puolessa vuodessa 92 kiloon.

Myös asenne muuttui. Touko ei enää ajatellut, että kovin jätkä on se, joka nostaa eniten rautaa, vaan ykkösenä on terveys ja hyvinvointi.

”Kun jotain tehdään, se tehdään täysillä. Sain uudelleen kipinän hyvään oloon.

Armeijaan mennessäni olin alle 70-kiloinen. Rikoin siellä jalkani. Pois lähtiessäni painoin sata kiloa. Se ei ollut lihasmassaa, vaan suoraan sanottuna läskiä. Hyvin paljon läskiä. No, oli siinä vähän lihasta ja voimaakin.

Massa oli minulle suojakuori miehistä maailmaa kohtaan. Sen jälkeen minua ei enää nimitelty kukkakepiksi. Sain olla rauhassa.

En silti ole koskaan tyytyväinen kehooni. Näen aina puutteita. Nykyään tosin yritän keskittyä vain siihen, mikä tuo hyvää oloa, ja opettelen elämään jatkuvan riittämättömyyden tunteen kanssa.”

”Ihana ajatus on, että voisin olla jonain päivänä isä. Ajattelen, että isä voi olla monella tapaa: biologinen, sijaisisä tai isä adoption kautta.

Karahtaneet unelmat

Työn jalkoihin jääneet parisuhteet

Naimisiin Touko meni 31-vuotiaana, vuonna 2015. Ero tuli pari vuotta myöhemmin. Taustalla oli Toukon suhde työkuvioista tuttuun graafikkoon Iris Flinkkilään. Touko pyysi tuolloin julkisesti anteeksi ex-vaimoltaan.

Tämän vuoden maaliskuussa Iris ja Touko ilmoittivat erostaan. Nykyään he ovat läheisiä ystäviä.

Keväällä Touko asui yksin ”asuntokopissa” ja kaipasi korona-lockdownissa yhteyttä ihmisiin.

Hän kokeili Tinderiä, mutta se ei tuntunut omalta. Kasvokkain tapaaminen on enemmän hänen juttunsa.

”Parisuhteiden päättymiseen liittyy valtavan suuri suru ja haikeus, mutta eivät ne mitenkään muuten olisi voineet mennä.

Avioliitosta ajattelin aikanani, että tällä tapaa asioiden kai kuuluu mennä. Elämä puksuttaa eteenpäin, ja siinä pysytään mukana. Liittooni liittyy valtavasti hienoja asioita ja erotessa valtavasti surua, mutta minun on vaikea puhua niistä. Ne ovat asioita, joista pitäisi kirjoittaa kirjan verran. Eikä riitä sekään.

Olen monta kertaa pohtinut, kuinka elämä olisikaan toisen näköistä, jos olisin suorittanut opintoni loppuun ja ehkä lähtenyt jatko-opiskelijaksi. Elänyt normaalia elämää, työllistynyt jonnekin. Olisi perhe ja normaalit asiat. Miksi piti valita tämmöinen äärimmäisen helvetin läpi kulkeminen?

Monella minun ikäiselläni on kodit, perheet – kaikki. He rakentavat tulevaisuutta – ja itse kyntää monnien kanssa jossain järvenpohjassa.

Mutta toisaalta: koen, että mikään muu ei olisi voinut olla minun tieni.

Parisuhteet jäivät jalkoihin, kun minulla ei ollut mitään muuta kuin poliittinen missio. Elämänhallinta ja rytmi eivät olleet järkevällä tasolla. Näin, että kaikki oli vinksallaan, mutta minulla ei ollut voimaa muuttaa elämää normaalimmaksi. Epäonnistuin.

Entinen avopuolisoni Iris on yhä erittäin läheinen ystäväni. Olemme onnellisia toistemme puolesta ja autamme toisiamme. Näemme toisemme perheenjäseninä.

Oli valtava oppi, kun kaksi aikuista osasi käsitellä erotessa vaikeita asioita niin hienosti ja toista kunnioittaen. Välillämme oli valtava avoimuus, luottamus ja läsnäolo. Aiemmin en ole kyennyt toimimaan samalla tavoin.

Tämän kokemuksen jälkeen olen pystynyt rakentamaan elämää ja ihmissuhteita toisella tapaa. Se on ihmisenä kasvamista.

Minulla on nyt uusi avopuoliso. Haluan olla parisuhteessani aidosti läsnä. En pelkästään fyysisesti, vaan myös henkisesti. Haluan olla jatkuvasti valmis tekemään työtä parisuhteen eteen, enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Jos töissä menee myöhään, laitan tekstarin. Sellaiset ovat pieniä, mutta tärkeitä huomioon­ottamisia.

Isoin kehityksen paikka minulla on se, että pidän myös kiinni siitä, mikä on itselle hyvää. Ei voi alistua toisen tahtoon ja mennä aina sen mukaan, jos asia ei tunnu omalta.

Omat rajat pitää olla. Asioita ei pidä tehdä vain miellyttämisen halusta. Tunnistan sen piirteen itsessäni.

On ok olla eri mieltä. Jos kiukuttaa tai ärsyttää, sitäkään ei kannata padota, vaan puhua asiat siinä hetkessä.

Toukon unelmakartassa näkyy luotto tieteeseen ja tärkein opeteltava asia: armollisuus paitsi muita, myös itseä kohtaan. Löytyy siitä ehkä myös tulevaisuuden suurin haave.

Häpeä kaverina

Touko kertoo menettäneensä merkityksen elämään, kun hän ei enää voinutkaan olla osana puoluetta ja työyhteisöä, joka oli ollut hänelle kuin perhe. Paluu omalle paikalle ei yrityksestä huolimatta onnistunut. Touko muistaa, kuinka kaikki sähköpostit ja viestiketjut katkesivat yhdessä yössä. Kaikki asiat tapahtuivat Helsingissä, ja hän oli Jyväskylässä. Tuli olo, että on erotettu laumasta.

”Olin yksin oman häpeäni kanssa. Sydän ja ajatukset olivat vielä voimakkaasti yhteisössä. Tämän käsitteleminen ja hyväksyminen ovat vaikeita juttuja. Häpeää tuotti, että en pystynyt vastamaan odotuksiin ja että muutkin joutuivat kokemaan häpeää.

Surua on tuottanut myös se, miten sokeuduin kaikelle muulle. Olin naimisissa vain yhden asian kanssa: politiikan ja vaikuttamisen. Jos ihminen rakentaa identiteettinsä vain sen varaan, mikä voidaan naps vain viedä pois, silloin on aika syvässä päädyssä.

Sitten olet yksin, häpeä kaverina. Siinä vasta tajuaa, mikä arvo on sillä, että on muutakin elämää ja että varaa aikaa ystäville ja läheisille.”

Puukkoa selkään mielenterveysasioissa

Touko pelkäsi pitkään puhua paniikkihäiriöstään ja masennuksestaan. Peitteli ja häpeili. Häntä myös varoitettiin puhumasta aiheesta. Sinut leimataan vaikka miksi, Toukolle sanottiin. Leima tietäisi loppua poliittiselle uralle.

”Näihin asioihin ei osata suhtautua samoin kuin nilkan nyrjähtämiseen ja siitä toipumiseen. Tätä pelätään. Se on hassua, koska joka toinen suomalainen kohtaa jossain vaiheessa jonkin mielenterveysasian – ja vain puolet saa Käypä hoito -suosituksen mukaista hoitoa.

Siksi mielenterveydestä pitää puhua. Jos minulla on isompi megafoni, velvollisuuteni on käyttää sitä. Ensimmäinen askel on se, että hiljaisuuden verhoa saadaan raotettua ja ihmiset osaisivat hakea apua sekä kysyä, miten toinen voi.

Mielenterveysasioitani käytettiin armottomasti poliittisena työvälineenä. Ihmiset supattivat: Miten se jaksaa? Onko se saikulla taas, yhyy. Onkse hullu? Kaikki mahdollinen ryönä tuli vastaan joka paikassa.

Epäilijöille voin sanoa, että juuri sen takia, että olen käynyt läpi helvetin omassa elämässäni, tunnen askeleet ja polun sinne. Osaan myös tunnistaa sen, enkä halua sinne takaisin. Vakava uupumus ja masennus ovat usein terve reaktio sairaaseen ympäristöön.

Olen yhä taipuvainen menemään äärimmäisyyksin, mutta nyt tiedän, miten selviän ja missä rajat menevät.

Tuore johtajanpestini Apteekkariliitossa vie aikaa ja energiaa, samoin vei Tanssii tähtien kanssa -ohjelma. Viikonloppuisin ja etätyöpäivinä menen Jyväskylään.

Annan aikaa unelle, levolle ja palautumiselle. Ainoa haasteeni on överi liikkuminen. Minulla on niin paljon riittämättömyyden tunnetta ja olen suorittajaluonne. Minun pitää takoa päähäni, että en koko ajan suorita. On vain niin valtavasti asioita ja ilmiöitä, joihin haluan uppoutua ja joita tehdä.”

Uudet unelmat

Yhteinen tulevaisuus

Touko asuu tänä syksynä viikot Helsingissä ja ajaa viikonlopuksi avopuolisonsa luo Jyväskylään heidän yhteiseen kotiinsa. Välillä hän tekee Jyväskylästä käsin myös etätöitä.

Yhteisen asunnon ostamiseen on vielä Toukon mukaan matkaa, mutta visio siitä jo on. Sille haaveelle hän uskaltaa antaa mahdollisuuden. Sitä hän vaalii ja on valmis tekemään töitä sen eteen.

”Avopuolisoni on ihan uusi ihminen elämässäni, tipahti taivaalta.

Ensimmäisellä kynttiläillallisella, kun hän alkoi puhua soteuudistuksesta, tajusin, että hän on minulle oikea ihminen. Sote on lempiaiheitani eikä tunnu kiinnostavan ketään. Mutta hän arvostaa sitä ja tuntee asiaa.

Kaikki kortit on tässä ihmissuhteessa käännetty pöydälle. Hän näkee minut sellaisena kuin olen. Hän on syvällinen ja empaattinen.

Meillä on samantyyppinen ajattelutapa ja kiinnostuksenkohteet. Yhteisiä harrastuksiamme ovat kuntosali, juoksu ja kansallispuistot. Käymme viikonloppuisin polkujuoksemassa, otamme eväät mukaan ja olemme luonnonrauhassa.

Uskallus suunnitella yhteistä tulevaisuutta näin nopeasti tulee puhtaasti siitä, millainen ihminen avopuolisoni on ja miten hän saa minut tuntemaan. Kiitos hänelle.

Parisuhde perustuu luottamukseen. Sitä joko on tai ei ole. Joka päivä pitää tehdä työtä sen eteen.

Tämä on nyt vähän hunajaista, mutta olen järjestänyt lauantaiksi treffipäivän. Aamu alkaa joogalla, sitä seuraa ruoka, päiväunet, kahvi, kuntosali ja taas ruoka. Illalla menemme katsomaan Tenetiä elokuvateatteriin.

Kumppanini on hyvin tarkka siinä, mitä elokuvia katsoo. Hän on äärimmäisen sivistynyt ja älykäs, klassikkokirjojen ja -elokuvien kuluttaja.”

Touko ymmärsi pian, että nyt hän on tavannut unelmiensa naisen. ”Tajusin sen ensimmäisellä kynttiläillallisella, kun hän alkoi puhua soteuudistuksesta.”

Unelma isyydestä ja omasta talosta

Touko rakastaa lapsia ja haaveilee talosta Jyväskylässä, jossa hänellä olisi oma valtakunta: kurakammari. Se olisi varasto ja kodinhoitohuone, jossa paljon urheileva mies voisi pestä pyöränsä lenkin jälkeen sekä säilyttää lätkäkamat. Lisäksi toiveissa siintelee pikkuinen mökki keskisuomalaisessa järvimaisemassa. Siellä hän rakentaisi ja nikkaroisi.

”Minulla on unelma perheestä. Se tarkoittaa minulle jatkuvuutta, pysyvyyttä, rauhallisuutta, arjen turvaa ja syvällistä yhteyttä. Hauskuutta ja älyllisiä keskusteluja. Samojen arvojen jakamista ja sen pohjalta koko elämän jakamista. Elämän yhteistä rakentamista.

Ihana ajatus on myös se, että voisin olla jonain päivänä isä. Ajattelen, että isä voi olla monella tapaa: biologinen, sijaisisä tai isä adoption kautta.

Olen aika tyytyväinen siitä, että elämä on kuljettanut siihen, että nämä ovat oikeastaan suurimmat haaveeni.”

Armoa ja arvoa luonnolle

Tutkimusmatkailija, joka ei sovi mihinkään lokeroon. Outolintu. Ulkopuolinen. Näin Touko määrittelee it­seään. Hän myös tietää, millaista on olla kiusattu.

Itse Touko haluaa ymmärtää erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä. Hän toivoo, että ymmärrys maailmassa kasvaisi aidosti. Hän liputtaa sydämen sivistyksen ja inhimillisyyden puolesta.

”Haluan tuoda ihmisiä yhteen. Kannustan voimakkaasti: menkää puhumaan ennen kaikkea niiden kanssa, jotka ajattelevat eri lailla. Usein huomaakin, että ajatukset ovat samansuuntaisia, painotukset vain vaihtelevat.

Minulla on unelma oppia ymmärtämään elämää ja ihmisiä vielä paremmin. Unelmani on myös se, että ihmisten arvostus ja ymmärrys luontoa, ympäristöä ja ilmastoa kohtaan kasvaa.

Ympäristö tuhoutuu meidän turhuutemme ja välinpitämättömyytemme – kerskakulutuksen – vuoksi. Se on hirveää. Luonto pärjää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luontoa. Unelmani on se, että ihmiskunta pystyy rakentamaan ekologisen siirtymän kohti sellaista yhteiskuntajärjestelmää, joka rakentuu luonnon kantokyvyn ehdoilla ja rajoissa. Oikeudenmukaisella tavalla.”

Touko Aalto

Syntyi 1.4.1984 Savonlinnassa.

Apteekkariliiton yhteiskuntajohtaja. Entinen Vihreän liiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.

Koti Jyväskylässä avopuolison kanssa ja oma kämppä toimisto­päivinä Helsingissä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?