Kun hiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen kuoli syöpään, Ville Nousiainen pelkäsi eniten yksinhuoltajaksi jäämistä – kertoo nyt Me Naisille, millä keinolla on kasvattanut 9-vuotiasta tytärtään - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Kun hiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen kuoli syöpään, Ville Nousiainen pelkäsi eniten yksinhuoltajaksi jäämistä – kertoo nyt Me Naisille, millä keinolla on kasvattanut 9-vuotiasta tytärtään

Kilpahiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen kuoli viime vuonna syöpään. Puoliso Ville Nousiainen pelkäsi etukäteen eniten sitä, miten pärjää yksin isänä.

”Kun aiemmin luin lehdestä, että joku oli jäänyt leskeksi, mietin, miten sellaisesta voi ikinä selvitä. Nyt siihen on tullut vastaus”, Ville Nousiainen sanoo.­

30.9.2020 7:30

Miten selviän kaikesta ilman vaimoa? Se oli Ville Nousiaisen, 36, suurin pelko, kun hän jäi leskeksi ja yksinhuoltajaksi reilu vuosi sitten. Vaikka Ville ja edesmennyt puoliso, kilpahiihtäjä Mona-Liisa Nousiainen, olivat valmistelleet Monan kuolemaa monella tavalla, tulevaisuutta ei voinut täysin arvata. Parin tytär Isabella oli tuolloin 8-vuotias.

– Eniten pelkäsin sitä, mitä on jäädä yksin lapsen kanssa. Mutta kaikki on lutviutunut, kun olen yrittänyt olla kuten aina ja oma itseni koko ajan. Vaadin samoja asioita kuin äiti vaati. Monalle oli tärkeää, että pidän Isabellalle samanlaisen kurin siitä huolimatta, että äiti on kuollut.

Mona-Liisan vatsasyöpä oli löytynyt keväällä 2018. Diagnoosi oli sokki, sillä Monan erilaisia oireita oli tutkittu paljon. Kukaan ei osannut aavistaa, että sairaus oli edennyt jo pitkälle.

– Se oli kova yllätys, koska vaivoja oli vuosien aikana tutkittu, syövänkin mahdollisuutta. Syöpä ei ollut antanut mitään merkkejä. Ulkoapäin sitä ei huomannut Monasta kukaan. Hän hiihti kilpaa vuoden etäpesäkkeet vatsassaan. Toinen iso kolaus tuli vuoden päästä, kun selvisi, että aikaa ei enää olekaan jäljellä, Ville kertoo.

Diagnoosin yhteydessä sitä kuitenkin vielä annettiin. Nousiaisille kerrottiin mahasyövän keskiarvoja ja se, että Mona voisi elää ehkä kaksikin vuotta. Siihen toivoon he tarttuivat heti tiukasti kiinni.

– Toivoimme pitkään, että kasvain pienenisi ja se pystyttäisiin jossain vaiheessa leikkaamaan. Laskimme, että mitä pidempään Mona pysyisi hengissä, sitä varmemmin voisi löytyä jokin uusi hoitokeino. Jos silloin olisimme tienneet, että Mona kuolee vuoden päästä, vuodesta olisi tullut todella raskas. Oli hyvä, ettemme tienneet.

Puolison menettäminen oli Villen pahimpia painajaisia.

– Kun aiemmin luin lehdestä, että joku oli jäänyt leskeksi, mietin, miten sellaisesta voi ikinä selvitä. Nyt siihen on tullut vastaus. Vaikka isku oli kova ja paha, eikä ikävä varmaan ikinä hellitä, tästäkin selviää.

Otsikkoa muokattu 10.10.2020 klo 10.04, korjattu Nousiaisen tyttären ikä oikeaksi.

Miten Mona-Liisan syöpä todettiin? Millaisia olivat hänen viimeiset hetkensä? Mikä on auttanut Villeä jaksamaan? Lue koko haastattelu tuoreesta Me Naisista 40/2020. Digilehden voit lukea tästä.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?