Emmi Granlund kertoo Me Naisille, miten hän ja Mikael jatkoivat elämäänsä vauvan menetyksen jälkeen: ”Menetys lähensi meitä entisestään” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Emmi Granlund kertoo Me Naisille, miten hän ja Mikael jatkoivat elämäänsä vauvan menetyksen jälkeen: ”Menetys lähensi meitä entisestään”

Emmi Granlund ja hänen jääkiekkoilijapuolisonsa Mikael menettivät toisen lapsensa keväällä.

Korona koitui lopulta onneksi: Emmillä ja Mikaelilla on ollut aikaa käsitellä menetystä yhdessä.­


19.9. 18:00

Melodia alkaa soida päässä vaunulenkillä. Sitten tulevat sanat. Tää on se hetki, tää on meidän aikaa. Nää kaikki merkit siihen viittaa, ne sun maailman uusiks laittaa.

On lokakuu 2019 ja Emmi Granlund työntää kahdeksan kuukauden ikäistä poikaansa Miloa pitkin Nashvillen rauhallista omakotitaloaluetta. Vastaan on juuri tullut lauma peuroja, ja pienen matkan päässä juoksentelevat oravat. Tiiätkö, sun sielu elää aina. Ollaan kokemassa vaan tää ihmisyyden taika.

Kävellessään Emmi sanelee mieleen pulpahtelevat sanat puhelimensa nauhuriin.

Hän ei vielä tiedä, että on raskaana – eikä sitäkään, että muutaman kuukauden päästä nuo sanat tulevat kannattelemaan häntä elämän suurimmassa surussa.

– Tunsin, että sanat tulivat jostain ylempää, minä vain nauhoitin ne. Silloin ajattelin, että sanat kertovat siitä, että meidän pitäisi elää enemmän hetkessä. Synnytyksen jälkeen niistä tuli kuitenkin minulle yksi tärkeimmistä lohtua tuovista asioista, Emmi sanoo nyt, lähes puoli vuotta vauvan menetyksen jälkeen.

Muutamaa päivää myöhemmin Emmi äänittää melodian ja sanat kotona kappaleeksi. Samana päivänä hän tekee raskaustestin. Se on positiivinen.

Onhan kaikki kunnossa?

Kun Emmi ja hänen miehensä, jääkiekkoilija Mikael Granlund alkoivat odottaa toista lastaan viime vuoden lopulla, raskaus tuntui alusta saakka erilaiselta kuin ensimmäinen. Pahoinvointi oli rajua ja jatkui vielä alkuraskauden jälkeenkin. Emmi tunsi olonsa myös huomattavasti uupuneemmaksi kuin Miloa odottaessaan.

– Makasin koko talven puolikuolleena Milon leikkikehässä, kun Mikael oli pelireissuilla. Olin silti luottavaisin mielin ja joka päivä kiitollinen raskaudestani, Emmi muistelee.

Kaikki menikin hyvin kuudennelle kuukaudelle asti.

Maaliskuussa Nashvillea ravisutti tornado. Kymmenen kilometrin päässä Granlundien kotoa, Nashvillen keskustassa, katot lensivät taloista irti ja kauppojen ikkunat rikkoutuivat säpäleiksi. Samaan aikaan koko maailmaa alkoi ravisuttaa tornadoakin isompi katastrofi, korona. Kun Emmi avasi television, sieltä tuli pelkkää kurjuutta.

Heti tornadon jälkeen Emmi alkoi vuotaa verta. Koronatilanteen vuoksi häntä ei ensin edes otettu lääkäriin.

– Vaikka ultrassa kaikki näytti sitten olevan hyvin, uskon, että korona- ja tornadoahdistuksella oli jotain tekemistä sen kanssa, miten kaikki meni, Emmi sanoo.

– Onneksi NHL keskeytettiin ja Mikael tuli kotiin viimeiseksi raskausviikokseni. Siinä vaiheessa makasin päivät kalpeana sängyssä ja yritin vain selvitä.

Fyysisiä kipuja kovempi oli silti henkinen huoli. Tyttövauva ei missään vaiheessa ollut liikkunut kohdussa yhtä paljon kuin isoveljensä. Vaikka omalääkäri rauhoitteli, Emmillä oli tunne, ettei kaikki ollut kunnossa.

– En koskaan esimerkiksi nähnyt, että vauva olisi liikutellut jalkojaan ultrassa, kun Milo hyppi aina kohdussa kuin sammakko.

Kun vuodot olivat kestäneet kolme viikkoa, alkoivat supistukset. Nekin kuitattiin ensin harjoitussupistuksiksi tai liitoskivuiksi. Yön pimeinä tunteina Emmi saneli sairaalaan ääniviestin, jossa listasi kaikki oireensa. Hoitaja konsultoi lääkäriä välinpitämättömällä viestillä, jonka hän laittoi vahingossa Emmillekin. Tarvitseeko tällaista potilasta edes tavata?

– Onneksi lääkäri halusi minut sairaalaan, sillä muuten olisin ehkä synnyttänyt kotiin.

Hyvä keskusteluyhteys on auttanut Emmiä ja Mikaelia surussa. Kaikesta on voinut puhua.­

Lohduttomat sanat

Aamulla Emmi ajoi itse sairaalaan, jossa selvisi, että hänen tulehdusarvonsa olivat todella korkeat. Nyt huomattiin myös se, että istukka oli vähitellen irtoamassa. Edelleen lääkäri rauhoitteli Emmiä. Istukan vuoto saattaisi mennä ohi itsestään; lähete synnytysosastolle oli vain varotoimenpide.

Sitten kaikki muuttui hetkessä.

–Yhtäkkiä kehotettiinkin, että nyt sinun kannattaa soittaa miehesi tänne. Vauva syntyy nyt.

Seuraavat lauseet olivat vielä lohduttomammat.

– Minulle sanottiin suoraan, että koska kyseessä ovat niin aikaiset viikot, vauvaa ei edes yritetä pelastaa.

Raskausviikkoja oli takana lähes 23. Kun Emmi myöhemmin kävi esikoisensa kanssa Suomessa lastenlääkärillä, hän sai kuulla, että täällä vauva olisi voitu – tai ainakin yritetty – pelastaa.

–Vaikka tällaista vain tapahtuu, olen tietenkin miettinyt kaikki mahdolliset mitä jos -skenaariot. Entä jos se olisi tapahtunut Suomessa?

 Milon takia elämämme piti jatkua normaalina.

Kun Mikael ehti sairaalaan, tilanne oli jo uudella tavalla kriittinen: yhteinen verenkierto vauvan kanssa asetti myös Emmin vaaraan.

– Hoitohenkilökunta sanoi toivovansa, ettei tulehdus nosta kuumettani liian korkeaksi, sillä silloin minäkin voisin menehtyä. Mikael oli aivan hädässä, että minäkin voin kuolla siihen pöydälle, mutta itse en tajunnut enää mistään mitään. Ajattelin vain, että kunhan vauva saataisiin pelastettua.

Se ei kuitenkaan ollut edes vaihtoehto. Granlundeille kerrottiin, että jos vauva ei alkaisi syntyä itse 12–14 tunnin kuluessa, edessä olisi hätäsektio. Synnytys käynnistyi kuitenkin nopeasti, alle tunnissa.

– Pikku vauvamme selvästi ajatteli, että mamalla on vielä joku tehtävä täällä maan päällä, Emmi sanoo hiljaa.

Tyttövauva syntyi ilman sykettä. Emmille se oli helpotus.

– Olisi ollut hirveää katsoa ensimmäisiä ja viimeisiä hengenvetoja. Hän ei kuitenkaan hengittänyt kertaakaan, vaan syntyi todella levollisena ja aivan poikamme näköisenä. Tiesimme Mikaelin kanssa heti, että siinä on vain kuori, hän ei enää ollut täällä. Silittelimme ja ihmettelimme häntä tunnin verran. Jo siinä hetkessä meillä oli läsnä todella vahva rakkaus ja rauha. Pääsimme melko nopeasti hyväksymisen tilaan, vaikka tunneskaala oli laaja, aina surusta epäuskoon ja toivottomuuteen. Tiesimme kuitenkin alusta asti, että vauvamme tulee olemaan aina suojelusenkelimme.

Merkit auttavat surussa

Tunne sai vahvistusta seuraavana päivänä, kun Emmi kotiutui sairaalasta ja perhe söi iltaruoaksi sushia.

Sekä Emmi että Mikael tunsivat uudenlaista suurta huolta Milosta: eihän hänelle vain satu mitään? Eihän hän vain tukehdu ruokaan?

Yhtäkkiä Mikael huomasi katossa jotakin erikoista: Milon syöttötuolin yläpuolelle oli ilmestynyt heijastus, kuin valkoiset enkelin siivet. Emmi kuvasi valoilmiön puhelimellaan, ja video on edelleen tallessa.

– Siivet tulivat aivan tyhjästä, heijastuivat jostain muovipurkista. Ja kaiken lisäksi ne huomasi Mikael, joka ei usko ikinä mihinkään yliluonnolliseen, Emmi naurahtaa.

– Meille tuli niistä onnellinen ja rauhallinen tunne. Totesimme yhdessä, että siinähän hän on. Milolla tulee aina olemaan kaikki hyvin.

Sen jälkeen Emmi kokee merkkejä tulleen koko ajan lisää. Heti perään hän lisää, että hänelle ne eivät ole mitään ”woo-woo -juttuja”, vaan auttavat ymmärtämään omaa suuntaa elämässä. Surun keskellä ihmiset löytävät lohtua erilaisista asioista. Emmi kokee löytäneensä sitä etenkin henkimaailmasta.

– Pikku suojelusenkelimme näyttäytyi myös vanhemmilleni kävelylenkillä pilven muodossa. Itse näin suojelusenkelivauvamme valokeskittymänä, kun olin valmis siihen.

–Uskon, että terveellä uskolla voi vaikuttaa omaan elämään ja tulevaisuuteen. Todella monet asiat ovat tulleet minulle tosiksi, kun olen uskonut niihin. Toivoisin, että ihmisillä olisi enemmän välineitä käsitellä surua, eikä vain fyysisessä maailmassa. Itse uskon, että on olemassa suurempi voima, joka meitä johdattaa. Jokaiselle on olemassa ohjausta, jos sen ottaa vastaan.

Emmi kokee suurta kiitollisuutta siitä, että perheessä on terve lapsi.

– Milon takia elämän piti jatkua normaalina. Vaikka käsittelimme asiaa ja otimme aikaa sille, meillä oli selkeät rutiinit vaunulenkkeineen ja maitopulloineen. Olemme entistä kiitollisempia Milosta ja siitä, että hänellä on aina ollut kaikki hyvin, Emmi sanoo ja koputtaa pöydän puista pintaa.

Sekä vuodon että liian aikaisin käynnistyneen synnytyksen syiksi selvisi myöhemmin istukka.

Koska se oli hiukan irti, se oli altistunut tulehduksille ja tehnyt reikiä lapsivesipussiin. Samankaltainen suru oli kohdannut Granlundien ystäväperhettä vain muutamaa kuukautta aiemmin Emmin ollessa jo raskaana.

–Silloin ajattelin, että tuo on pahinta, mitä kenellekään voi tapahtua. Ja sitten se tuli omalle kohdalle.

Emmi ja Mikael ovat viettäneet kesän Suomessa, ja paluu Yhdysvaltoihin on vielä auki.­

Jotain hyvää koronasta

Kun Emmi kirjoitti lapsen menetyksestä Instagramiin, hän ei osannut kuvitella, kuinka paljon yhteydenottoja se toisi. Mieleenpainuvimmat viestit ovat tulleet ihmisiltä, jotka eivät ole aiemmin pystyneet avautumaan oman lapsen kuolemasta.

Emmiä on kannatellut surussa vahvasti se, että hän on pystynyt puhumaan kaikesta Mikaelin kanssa.

– Meillä on onneksi sellainen keskusteluyhteys, että aina kun joku asia tulee mieleen, sen voi oksentaa ääneen. Ei tarvitse pelätä tai vältellä aihetta. Menetys lähensi meitä entisestään. Emme myöskään ole joutuneet vääntämään asiaa väkisin toivoksi.

Surusta huolimatta korona-aika on ollut perheelle ainutlaatuista. Mikael on ollut kotona enemmän kuin koskaan.

– Kaiken sen surun jälkeen kevät Jenkeissä oli parisuhteemme kulta-aikaa, ja muistelemme molemmat haikeudella Nashvillen karanteeniaikaa. Yleensä perhearkemme on katkonaista pelien takia, mutta nyt minä sain maalailla rauhassa, ja Mikael opetteli soittamaan kitaraa. Välillä pelasimme pallopelejä pihalla ja kävimme pyöräilemässä.

 Katson unelmakarttaani joka aamu ensimmäisenä.

Taide on ollut Emmin keino käsitellä surua. Hän on myös säveltänyt ja sanoittanut parisenkymmentä kappaletta, joiden toivoo jossain vaiheessa päätyvän levylle. Maalaamista Emmi suosittelee terapiamuotona kaikille.

– Maalauksissani heijastuvat juuri sillä hetkellä käsittelemäni asiat. Ne kuvastavat omaa energiamaailmaani. Tykkään tehdä erityisesti intuitiivista taidetta fiilis­väreillä. Nyt maalauksissani korostuu violetti, mikä on kruunuchakran väri ja liittyy vahvasti omaan henkiseen kasvuprosessiini. Kruunuchakraa pidetään kanavana kaikkeuteen.

Ei pelkkä lätkävaimo

Onpa sinulla helppoa! Tällaisia lauseita Emmi on tottunut kuulemaan jopa vanhojen kavereiden suusta. Monelle hänen elämänsä NHL-kiekkoilijan vaimona näyttäytyy kadehdittavana. Emmille itselleen on aina ollut tärkeää tehdä omia töitä, ensin mallina ja nyt taiteen parissa. Emmi aloitti opinnot sisustusarkkitehtuurikoulussa 22-vuotiaana, samana vuonna, kun hän tapasi Mikaelin. Opintojaan hän on suorittanut Suomessa ja Yhdysvalloissa.

– Ymmärrän senkin, että jotkut kiekkovaimot haluavat jäädä täysin tukemaan puolisoaan. Itse olen aina halunnut raivata tilaa myös omille töille ja tehdä omastakin elämästäni merkityksellistä

Emmillä onkin Yhdysvaltoihin työviisumi, ei puolisoviisumia. Nykyään työt alkavat, kun Milo nukkuu päiväunet ja menee illalla yöunille.

– Saatan maalata puolille öin, suunnitella vaatteita tai päivittää nettisivujani. Opiskelen myös feng shuita, tilojen energiabalanssia, New York Institute of Art & Design -koulussa. Meillä on kotona aina luova kaaos, koska mieluummin käytän oman aikani töihini kuin viikkaan pyykkejä, Emmi naurahtaa.

– Pystyn elämään kaaoksen keskellä, mutta Mikaelille siisteys on tärkeää. On ihanaa, kun hän siivoaa joka ilta keittiön, tiskaa tiskit ja pyyhkii pinnat puhtaiksi. On mahtavaa herätä aamulla kun kaikki on tiptop.

Haave toisesta lapsesta

Kun Emmi kävi kesällä energiahoitajalla, tämäkin sanoi tuntevansa suojelusenkelin läsnäolon.

– Energiahoitaja uskoi, että vauvan ei ollut tarkoituskaan syntyä, vaan hänellä oli minulle joku viesti siitä, mitä minun oikeasti kuuluisi tehdä täällä.

Mitä se sitten on? Mahdollisia asioita Emmi on koonnut unelmakarttaan, jollaisen hän joka vuosi askartelee.

– Joskus pidin unelmakarttaa höpöhöpö-juttuna, mutta nykyään uskon vahvasti siihen, että kun visualisoi tietyn tulevaisuuden, siihen voi itse vaikuttaa. Katson unelmakarttaa joka aamu ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.

Haave toisesta lapsesta ei ole hävinnyt. Edelleen Emmi toivoo, että Milon ja mahdollisen pikkusisaruksen välille ei tulisi liian suurta ikäeroa. Hän on itse viiden pikkuveljen isosisko, ja välit veljiin ovat lämpimät.

– Minulle ei jäänyt pelkoja tai ajatusta, ettei voisi jossain vaiheessa yrittää uudelleen. Mutta jos meille on tarkoitettu vain Milo, olemme onnellisia hänestä. Ja suojelusenkelimme kulkee aina mukanamme.

Emmi Granlund

30-vuotias sisustusarkkitehti, taiteilija ja malli asuu Helsingissä. Aviomies ­Mikael Granlund tunnetaan NHL-jääkiekkoilijana. Perheeseen kuuluvat myös ­1,5-vuotias poika Milo sekä ranskanbuldoggi Rafa.

Emmin taidenäyttely Helsingissä, Marski by Scandicissa

9.9. –31.10. Marskin aulassa taiteen pop up -myymälässä 9.–25.9. on myynnissä Emmin taide­printtejä.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset