Jorma Uotinen kertoo Me Naisille suhteestaan Helena Lindgreniin: ”Kun intohimo hiipui, kehotin Helenaa ottamaan uuden rakastajan” - Ihmiset & suhteet - Ilta-Sanomat

Jorma Uotinen kertoo Me Naisille suhteestaan Helena Lindgreniin: ”Kun intohimo hiipui, kehotin Helenaa ottamaan uuden rakastajan”

Jorma Uotinen on oivaltanut, että tunteet eivät valehtele, yön tunnit yksin ovat elintärkeitä ja että rakkaus tulee ja menee – mutta ei tule koskaan tilauksesta.

”Minulla on ollut ihania rakkaussuhteita. Olen aina pitänyt luonnollisena, että saan rakastaa miestä tai naista.”­

5.9. 7:00

Ulkonäkö

”Tapahtuneet ovat ruumiin muistissa”

”En ole välttynyt ihmisten katseilta menin minne päin maailmaa tahansa. Minussa on jotain sellaista, mikä on kiinnittänyt kuvaajien ja ihmisten huomion lapsesta saakka. Jotenkin se tietenkin hivelee, että on huomion kohteena.

Halusin poiketa massasta pukeutumisellani jo nuorena. Voi olla, että välillä tuli turpaan, mutta se ei latistanut.

Pariisissakin minut huomattiin ensimmäisellä reissullani vuonna 1969. Olin oikeasti näky. Minulla oli mustaksi värjätyt hiukset ja mustat kireät vaatteet. Suurin piirtein luultiin, että olen poikaprostituoitu. Poliisit tulivat pysäyttämään. Selvisin säikähdyksellä ja näyttämällä passini.

Ikä ei ole sen kummemmin muuttanut suhtautumistani ulkonäköön. Olen aina miettinyt, minkä näköisenä lähden ovesta ulos. Ikäkriisiäkään minulla ei ole koskaan ollut. Ihminen on aina oikean ikäinen, ja iän myötä tulevat muutokset täytyy oppia hyväksymään.

En ole nostalginen ihminen sillä tavalla, että jäisin kiinni menneisiin menestyksiin tai haikailemaan niitä. Minä olen elänyt ne. Se, mitä on tapahtunut, on ruumiini muistissa. Keskityn siihen, että edessä on jotakin uutta. Utelias asenne elämää kohtaan säilyy.

Elämä menee eteenpäin niin kauan kuin menee. Jos terveys ja henkinen vireystaso pysyvät, se on vallan fantastista. Toivon, että järki säilyy elämän loppuun asti. Jos se ja aistimaailma katoavat, toivon eutanasiaa.”

”Halusin poiketa massasta pukeutumisellani jo nuorena. Voi olla, että välillä tuli turpaan, mutta se ei latistanut.”­

ELÄMÄNARVOT

”Vale tulee aina ilmi”

”Elin äidin ja sisaren kanssa. Olin 3-vuotias, kun isä kuoli. Silloin ei tiedä isästä mitään, enkä oikein osannut kaivata isää elämääni. Toki näin monenlaisia miehenmalleja kaveripiirissä ja teatterilla. Mitään onkikaveria en ole kaivannut.

1950-luvulla elämä oli niukkaa­, varsinkin yksinhuoltajan elämä. Arvostan sitä, että ompelijaäitini piti meidät puhtaana, koulutti ja puki meidät hyvin kauniisti.

Äidiltä opin oikeudenmukaisuuden arvon. Hän vaati äärimmäistä rehellisyyttä. Valehdella ei saanut, vale tulee aina ilmi. Äitini myös arvosti hyvin paljon työtä.

Nämä arvot näkyvät yhä elämässäni. Olen ollut aina hyvin työkeskeinen ja noudattanut rehellisyyden vaatimusta. Elämäkertani sivuilla joku kanssani työskennellyt taitaa sanoakin, että minä en valehtele. Sitäkin ooppera- ja balettimaailmassa voi tapahtua. Pidän kiinni oikeudenmukaisuudesta ja siitä, että jokaisella ihmisellä on sama ihmisarvo.”

Vuosi 1978. ”Tanssin Pariisin oopperassa. This, That and The other -teos kesti kaikkineen viisi tuntia.”­

TYÖ

”Häpeä estää ihmistä olemasta luova”

”Pitää olla uskallus ottaa riski, rohkeus tarttua tilanteeseen ja lähteä itselleen tuntemattomaan. Se on määritellyt kaikkia työtehtäviäni. Ajattelen samoin kuin kirjailija Marguerite Duras: ’Jos tietäisi jotain siitä, mitä aikoo kirjoittaa ennen kuin siihen ryhtyy, ei kirjoittaisi koskaan. Se ei maksaisi vaivaa.’ Myös minulle prosessi on kiinnostavin. En palaa teokseeni jälkeenpäin. Olen tehnyt sen. It’s gone.

Sielultani olen esiintyjä. Kansallisbaletin ja Kuopio tanssii ja soi -johtajakausienkin jälkeen painotus on ollut konserteissa ja esiintymisissä. Sitten tuli tv-julkisuus, joka sopi tähän elämänvaiheeseeni. Tehtäväni ovat tulleet elämääni hyvin orgaanisesti ja luontevasti, en ole koskaan hakenut virkoja.

Merkittävät kasvun vuoteni olivat viisi vuotta Pariisin oopperassa. Menin sinne tanssijana ja kasvoin siellä taiteilijaksi. Olin tutustunut koreografi Carolyn Carlsoniin, joka oli saanut perustaa Pariisin oopperaan – yhteen maailman hienoimmista oopperataloista – kokeellisen tanssiryhmän. Se oli maailmanlaajuisestikin ennennäkemätöntä. Suomessa ollessaan Carolyn täräytti minulle harjoitusten jälkeen bussipysäkillä: I want you. Hän halusi minut ryhmänsä solistitanssijaksi. Se oli niin maailman avaava tarjous, että ei sellaista voinut ohittaa. Seuraavana päivänä pyysin Oopperan pääjohtajalta Juhani Raiskiselta virkavapaata. En saanut, joten sanoin itseni irti. Olin ensimmäinen suomalaistanssija Pariisin oopperassa.

On ollut hetkiä, jolloin jokin menee ihan pieleen, ja silloin voi tutista koko ihminen. Sellaistakaan tilannetta ei pidä pelätä tai peitellä. Epäonnistumista ei kannata hävetä.

Häpeän tunne ja pelko estävät ihmisiä olemasta luovia ja ottamasta riskejä. Se, että tunnustaa epäonnistuneensa voi synnyttää ympärillä luottamusta.”

2000-luku. ”Eron jälkeen lähtivät hiuksetkin päästä. Näinhän usein käy.”­

RAKKAUSSUHTEET

”Rakkaus ei tule koskaan tilauksesta”

”Rakkaus tulee ja menee, mutta ei tule koskaan tilauksesta. Ei vaikka olisit kuinka tyrkyllä.

Itse en ole viimeiseen 20 vuoteen tietoisesti etsinyt kumppania tai rakkautta. Viihdyn yksinäni. Mutta tietysti rakkaus on elämää kantava voima. Rakkauden voima on mittaamaton. On surullista, jos ihminen ei koe elämänsä aikana isoa rakkautta.

Minulla on ollut ihania rakkaussuhteita. En ole koskaan peitellyt mitään ihmissuhdetta, vaikka 70-luvulla olimmekin vielä rikollisia. Olen aina pitänyt luonnollisena, että saan rakastaa miestä tai naista. Täytyy luottaa tunteisiinsa. Se on oppi, jonka äidiltäni sain. Hän sanoi: ’Luota tunteisiisi – tunne ei valehtele. Se on aina aito.’

Keskeiseksi rakkaussuhteekseni nousee Helena Lindgrenin ja minun 18 vuotta kestänyt suhde, joka ei ole vieläkään jollain tasolla loppunut. Eilenkin söimme yhdessä. Tapaamme useita kertoja viikossa.

Kristiina Elstelän kanssa minulla oli nuoruuden kiihkeä suhde, joka kesti sen mitä kesti. Kristiina tuli näyttelijäksi Porin teatteriin. Meidän välillämme oli heti välitön ymmärrys. Hän oli Poriin muuttaessaan vielä kihloissa. Muistan, kun Satu Waltari, Kristiinan veljenvaimo, näki meidät. Hän sanoi Kristiinalle, että älä ota sitä toista, ota tuo James – hän kutsui minua niin. Sitä mitä välillämme oli, ei voinut olla huomaamatta. Kihlaus purkautui.

On oikeastaan jännä, että nämä merkitykselliset rakkaussuhteeni eivät ole koskaan päättyneet. Vaikka suhde on loppunut, ystävyys on jatkunut. Ystävyytemme Kristiinan kanssa kesti hänen kuolemaansa asti. Kuten myös ystävyys Pariisin-rakkauteni, Alain-Pierren kanssa, joka kuoli viime keväänä. Tapasimme Pariisin oopperassa tanssiessani. Hän oli lääkäri ja sittemmin galleristi.

Ajattelen, että vaikka tulee ero, täytyyhän siinä olla suurenmoisia hetkiä ja aikaa yhdessä. Eihän se häviä. Se on jossakin ihmisen ruumiin muistissa. Miksi se pitäisi kokonaan unohtaa ja hylätä? Ei sitä voi. Ihminen muistaa – niin kauan kuin muistaa.”

Vuosi 1987. ”Valokuvaaja Ilmari Kostiainen kuvasi meidät Blue Wingsin kanteen. Artikkeli oli otsikoitu: The Beauty and the Beast.”­

LIITTO HELENAN KANSSA

”Parisuhteessa pitää olla vastavoimaa”

”Kyllähän meistä kaikenlaista puhuttiin. Epähienointa oli se, että pahimmillaan Helena nähtiin kulissina. Se oli satuttavin asia. Meillä oli todella vahva ja intohimoinen suhde.

Rakastuin Helenaan ollessamme bilettämässä 80-luvun suosikkiklubilla Einstein Go Gossa Kaisaniemessä. Yhtäkkiä tanssiessa tapahtui ’klik’. Ei sitä osaa sen kummemmin määritellä, sen aistii.

Rakkaus on hyvin aistimuskysymys. On ihon, silmän ja tuoksun aistimus. Äänelläkin on merkitys. Se on niin kokonaisvaltainen tunne, että sehän ottaa otteeseensa. Eikä sitä pidä vastustaa.

Siitä se lähti täydellä voimalla, se oli molemmille selvää. Helena tuli luokseni yöksi ja jäi 18 vuodeksi.

Yhteiselossa parasta oli juuri se yhteiselo kaikessa monimutkaisuudessaan ja sävyissään. Oli totaalinen toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on. Ei ollut pyrkimystä muuttaa tai suunnata toista johonkin muuhun.

Helenassa olin hyvin häikäistynyt nimenomaan hänen naisellisuudestaan. Helena on hypernaisellinen. Hyvin ehdoton, voimakas ja sitä kautta myös vaativa.

On tärkeää, että ihmisten välisessä dialogissa on jokin vaatimuksen taso. Elämä ei ole helppoa. Pitää olla vastavoimat, jotka törmätessään toisiinsa synnyttävät jotakin ennennäkemättömän ihanaa, kaunista ja suurenmoista.

Helena halusi keskustella asiat halki. Voi olla, että itselläni on tunnelukkoja enkä puhu kaikkea auki. Kuitenkin jokin symbioosi löytyi. Kun elää yhdessä, oppii ruumiin kielestä toisen eleet, ilmeet, tavan istua ja kulkea. Joskus ruumiin kieli puhuu paljon enemmän kuin sanat. Luulen, että Helena osasi lukea minua fysiikkani kautta.

Pari kolme ensimmäistä vuotta haimme muotoa asumisellemme. Sitten muutimme yhteen. Samalla sain pienen pojan elämääni. Niklas oli Helenan lapsi. Pari kolme ensimmäistä vuotta hän oli paljon Helenan vanhempien luona.

Kun minulla ei ole sitä omaa isää ollut, en ole koskaan esittänyt Niklaksen isää. Olen aina ollut Jorma. Niklaksellahan on oma biologinen isänsä. Niklas ja minä olimme kaverit. Meillä on yhä hieno suhde.

Ajatus omasta lapsesta kävi mielessäni, kun ystäväni Eeva ja Reijo Kela saivat lapsen. Se meni kuitenkin nopeasti ohi. Uotiset loppuvat tähän, kun minä tästä häivyn.

Yhteinen lapsi oli jossakin vaiheessa Helenankin ajatuksissa. Mutta hänellä oli Niklas – ei ollut ihan pakko saada toista lasta.”

1990-luvun taite. ”Pidin kesäkursseja 25 vuotta Ranskan Thononissa. Helena ja Niklas olivat mukana.”­

ERO

”Saman katon alle mahtuu eronneenakin”

”Meille tuli ero 1999, ja ylioppilaaksi kirjoittanut Niklas jäi asumaan kanssani pariksi vuodeksi. Ei ollut mitään syytä heittää häntä ulos. En minä Helenaakaan ulos heittänyt. Hän asui pitkän aikaa saman katon alla.

Siinä suhteemme vaiheessa, kun intohimo oli hiipunut, oli luontevaa kehottaa Helenaa uuden rakastajan ottoon. Näin kummaltakaan puolelta ei ollut vääriä odotuksia.

Meille molemmille tuli uusia rakkauksia. Helena tapasi Suomeen kutsumani koreografin Ohad Naharinin. Olin kehottanut toimimaan, ja niin tapahtui.

Eron jälkeen vei vuosia aikaa rakentaa luonteva suhde välillemme. Yhteinen esiintyminen Ateneumin kahvilassa avasi uuden kulman suhteeseemme. Aikaa oli mennyt riittävästi. Vieläkin voi tulla hetkiä, jolloin törmää vanhaan muistoon tai jossain lauseessa voi tulla vanha kettuilu esiin. Ei niistä ole vapaa. Mutta niitä ei jäädä märehtimään.

Helenan jälkeen minulla ei ole ollut naissuhdetta. Tuli nopea ja kepeä miessuhde, joka päättyi siihen, että toinen olisi halunnut muuttaa yhteen. Minä en ollut valmis. En halua enää asua kenenkään kanssa. Tämä mies löysi vaimon ja hänellä on nyt kaksi lasta. Hänen kohdallaan kävi oikein hyvin. Mekin soittelemme aina välillä kuulumisia.”

Vuosi 1971. ”Ensimmäinen asuntoni Helsingissä oli Fredalla. Olin tehnyt paidan itselleni Marimekon kankaasta.”­

YSTÄVYYS

”Ystävyyden tulee olla pakotonta”

”On tärkeää, että jokaisella olisi edes yksi ystävä, joka kulkee rinnalla ja jonka kanssa jakaa asioita. Ystävyyden tulee olla pakotonta. Jos joku ihminen on niin sanotusti mennyt sydämeni läpi, hän on mukanani elämäni loppuun asti.

Sisareni on minulle todella tärkeä ihminen. Pitkäaikaisimpia ystäviäni on Desiree Roose, jonka olen tuntenut 1980-luvun alusta. Hän tekee minulle ruokia, kun minä en ole mikään keittiöihminen.

Ystävien tapaamisten jälkeen olen mielelläni yksin omissa oloissani. Minusta on tullut vuosien myötä voimakkaammin yöihminen. Nautin suunnattomasti yksityisistä tunneista yöllä, jolloin kukaan ei häiritse, vaadi tai odota minulta mitään. Se on henkisen tasapainon kannalta välttämättömyys.

Yön tunteina luen ja kuuntelen musiikkia. Anne Sofie von Otterin ääni hyväilee minua, enkä kyllästy siihen koskaan. Leonard Cohen on toinen suosikkini, hänen tekstinsä ovat niin syviä.

Välillä vain olen. Joutilaisuus on merkityksestä. Työni ovat olleet pitkälti suorituskeskeisiä. On tavattoman vapauttavaa ja rentouttavaa olla, kun ei tarvitse suorittaa.”

Vuosi 1971. ”Äitini Helka Uotisen ja minun kahvihetki. Olin tuolloin jo muuttanut Helsinkiin.”­

Jorma Uotinen

Syntynyt 28.6.1950 Porissa.

Asuu yksin Helsingin Töölössä.

Tanssija, koreografi, laulaja ja tuomari mm. Talentissa ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa.

Sauli Miettisen kirjoittama elämäkerta Jorma Uotinen ilmestyy elokuun lopussa.

Rohkeasti seniori -luentosarja jatkuu syksyllä eri puolilla Suomea.

Luetuimmat

Tuoreimmat Me Naiset