Terapeutit listaavat 6 kriisiä, jotka panevat suomalaisten parisuhteet kovimpaan testiin – osuvatko sinuun?

Vaikka jokainen suhde on ainutlaatuinen, monet painiskelevat samojen haasteiden kanssa.

Jokainen parisuhde ajautuu elinkaarensa aikana johonkin kriisiin.

Jokainen parisuhde ajautuu elinkaarensa aikana johonkin kriisiin, johtui se sitten töistä, uskottomuudesta tai muista näkemyseroista. Mutta miten parisuhdekriiseistä selviää, jopa mielellään yhdessä? Onko jokin kriisi ylitsepääsemätön?

Perheterapeutti Ritva Huusko ja Sexpon erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström listasivat suomalaisten parisuhteiden tavallisimmat kriisinpaikat.

Vaikka suhde ajautuisi kriisiin, se ei tarkoita automaattisesti eroa. Tilanne vaatii työtä ja tahtoa kumppanuksilta – joskus myös ammattiapua. Terapeutit kertovat, miten kriisit on mahdollista selättää.

1. Ensimmäinen vuosi: keitä me olemme?

Suhteen alku on ensihuumaa, mutta joillakin myös kovaa mustasukkaisuutta ja repiviä riitoja, kun opetellaan toista.

Alkuhuumassa hormonit saavat meidät käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla – toinen on kuin huumetta. Marja Kihlstöm toteaakin, että jos suhteen ensimmäisenä vuonna on repiviä riitoja, kannattaa pysähtyä tutkimaan tunteitaan: onko taustalla jokin riittämättömyyden tunne esimerkiksi aiemmasta suhteesta?

– Jotkut hyppäävät nopeasti suhteesta toiseen, jolloin vanhoja tunteita ja virheitä ei välttämättä ole käsitelty kunnolla. Silloin uuteen suhteeseen saattaa iskeä kriisi, Kihlstöm sanoo.

2. Kolmen vuoden kriisi: haluammeko jakaa arjen?

Kolmen vuoden seurustelun jälkeen rakastuminen muuttuu rakastumiseksi. Ritva Huuskon mukaan kolmen vuoden kohdalla on aika opetella puhumaan ja opetella anteeksiantoa.

Huusko neuvoo miettimään, onko toinen se ihminen, jonka kanssa haluaa elää arkea – ja onko arki onnellista vai repivää. Viihdytäänkö yhdessä, onko meillä oikeasti yhteisiä kiinnostuksia ja päämääriä? Myös käytännön päätöksiä pitää tehdä koskien sitä, miten asiat ja riitatilanteet hoidetaan.

3. Seitsemän vuoden kriisi: ollaanko tässä vain tavan vuoksi?

Marja Kihlströmin mukaan seitsemän vuoden kriisin aikana pintaan nousevat parin keskinäiset vuorovaikutustaidot: osataanko puhua tarpeista, kohdata toisen tunteet ja tehdä kompromisseja? Pitää myös oppia kohtaamaan itsensä ja olla välillä haavoittuva toisen edessä, eikä vain pärjätä.

Kihlstöm neuvoo tarkastelemaan rakkauden tilaa rehellisesti. Ollaanko yhdessä tavan vuoksi vai aidosta rakkaudesta? Moni pari jatkaa keskinkertaisessa suhteessa sen vuoksi, kun mikään ei ole erityisen huonosti. Silloin onnellisuus voi olla toissijaista. Parisuhteen erottaa ystävyydestä jaettu seksuaalisuus, minkä merkitystä kannattaa tarkastella

4. Uusi työ tai harrastus

Uusi työ tai opiskelupaikka muuttavat parisuhteen dynamiikkaa. Puoliso saattaa löytää myös uuden kiinnostavan porukan, joka imaisee mukanaan. Silloin kumppani voi tuntea ulkopuolisuutta. Kihlströmin mukaan moniin muutoksiin ja hurahduksiin liittyy alkuhuumaa, joka vaatii kumppanilta kärsivällisyyttä. Suhteessa on tärkeää pitää kiinni omista rajoista eikä vain miellyttää toista.

Samalla tavoin myös työttömyys voi aiheuttaa suhteessa kriisin. Jos toinen on kotona ja toinen töissä, suhde muuttuu. Pariskunnalla on erilaiset odotukset, ja taloudelliset ongelmat saattavat tulla tielle.

5. Sairastuminen tai kuolema

Perheessä, lähipiirissä tai parisuhteessa voi tapahtua missä elämänvaiheessa tahansa vakava sairastuminen tai jopa kuolema.

Marja Kihlstörmin mukaan näistä asioista on hyvä puhua jo silloin, kun kaikki on hyvin, sillä ihmiset reagoivat tällaisiin vastoinkäymisiin hyvin eri tavoin. Mitä tapahtuisi, jos olisin vuoden sairaalassa? Miten me silloin toimisimme?

6. Pettäminen

Pettäminen voi olla iso ongelma suhteessa milloin vain. Moni yllä listatuista kriiseistä voi myös sysätä pettämään.

Myös lastenhankinta ja vauvavuosi voivat olla isoja kriisinpaikkoja. Lue lisää Me Naisten sivuilta.

Lue myös:

Suomalaiset naiset kertovat, miksi päätyivät pettämään – 5 syytä ylitse muiden

”Seksi kannattelee suhdettamme, kun on vaikeaa” – kannattaako kumppani valita seksin perusteella?

Oletko jo kuullut kiistellystä Prisma-testistä? ”Mene tarkkailemaan markettiin siellä liikkuvia pariskuntia”

8 arkipäiväistä merkkiä paljastavat, että on aika erota

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?