Heli nukkui joka yö 7–8 tuntia, mutta oli aina töiden jälkeen ihan kuitti – miehen yölliset havainnot johtivat diagnoosiin

Heli Nylén sai selityksen oudoille oireilleen, kun pääsi uniapneatutkimuksiin. CPAP-maskin ansiosta elämänlaatu parani – ja nykyään Heli on jo aamusta kuin Duracell-pupu.

Uniapneaa sairastava Heli Nylén ei osaisi enää nukkua ilman CPAP-maskia. ”Oireet alkoivat helpottaa viikossa”, hän kertoo.

Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.

Heli Nylén, 45, luuli nukkuvansa hyvin, vaikka aamuisin päätä särki ja töiden jälkeen nukahti sohvalle. Vasta huolestunut aviomies ja uniapneatutkimus paljastivat yön aikaiset hengityskatkokset.

Kolme vuotta sitten mikkeliläinen Heli oli varma, että hänellä oli alkanut ennenaikaiset vaihdevuodet. Nylén oli tuolloin 42-vuotias, ja yöt menivät hikoillessa ja vessassa käydessä.

Kävin 2–3 kertaa yössä pissalla.

– Yöpaita oli aina märkänä hiestä, ja kävin 2–3 kertaa yössä pissalla. Pääsin takaisin uneen, mutta aamuyöstä työasiat alkoivat pyöriä mielessä. Sitten herätyskello soikin 6.15 ja aamu alkoi buranan ja kahvin voimalla, Heli muistelee.

Heikosti nukutun yön jälkeen aamuiset päänsäryt olivat toistuvia. Vaikka Heli nukkui 7–8 tuntia joka yö, Polarin urheilukello vilkutti jatkuvasti punaista. Se tarkoitti, että öisin palautuminen oli heikkoa.

Heli piti silti itseään hyvänä nukkujana: hän nukahti aina helposti ja pystyi ottamaan päiväunia ilman, että ne vaikuttivat yöuniin.

Vasta kun aviomies kertoi, ettei hän uskalla nukahtaa illalla, kun kuulostelee vaimonsa alkuyön kuorsausta ja hengityskatkoksia, Heli tajusi, ettei kaikki ollut kunnossa.

Helpotus oli suuri, kun syy oirehtimisille löytyi.

Hän otti yhteyttä tuttuun uniapneahoitajaan, joka kehotti menemään työterveyteen varaamaan ajan uniapneatutkimukseen.

Heli sai laitteen, jolla hän teki tutkimuksen itse kotona yhden yön aikana. Laite rekisteröi yön aikana muun muassa nukkumisasennon, kuorsauksen ja hengityskatkosten määrän.

Diagnoosina oli lievä uniapnea eli ylähengitysteiden ahtautumisesta johtuva sairaus, joka aiheuttaa hengityskatkoksia unen aikana.

– Helpotus oli suuri, kun syy oirehtimisille löytyi. En itse tiennyt, että minulla oli hengityskatkoja yön aikana.

Heli Nylén oli helpottunut, kun oudoille oireille löytyi selitys. ”Sanoin välittömästi omalle äidilleni, että mene sinäkin ihmeessä tutkimuksiin. Äitikin sai saman diagnoosin.”

CPAP-laite voitti sählypallot yöpaidassa

Aluksi kokeiltiin asentohoitoa. Heli ompeli salibandya valmentavan miehensä sählypalloja yöpaitansa selkään, jotta ei nukkuisi selällään, mikä pahentaa oireita.

– Yöt menivät entistä hullummaksi, koska uni katkesi aina, kun yritin kääntyä selälleni.

En osaisi enää nukkua ilman maskia.

Kuukauden päästä Heli otti uudelleen yhteyttä työterveyteen ja sai maksutta käyttöönsä CPAP-laitteen, joka puhaltaa huoneilmaa pienellä ylipaineella nenämaskin kautta unen aikana. Heli sai unihoitajalta opastusta maskin käyttöön ja harjoitteli sen kanssa nukkumista päiväunilla.

– Minulla oli tuuria, koska maski tuntui heti hyvältä ja pystyin nukkumaan sen kanssa. Päivä päivältä tuntui helpommalta, ja jo ensimmäisellä viikolla nukuin useamman tunnin pätkiä öisin.

Heli oli aiemmin nukkunut kuorsauksen takia suu auki ja herännyt usein siihen, että suu oli kuiva. Maski pakotti hengittämään oikeaoppisesti nenän kautta, ja uniapnean muutkin oireet alkoivat helpottaa jo viikossa. Nykyisin Heli herää korkeintaan kerran yön aikana.

– En osaisi enää nukkua ilman maskia. Pakkaan laitteen mukaan aina myös reissuille. Kun viimeksi unohdin ottaa mukaan laitteen virtajohdon, nukahtaminen oli tosi vaikeaa.

Olen nykyisin kuin Duracell-pupu heti aamusta.

Heli on tyytyväinen hoidon tuomiin muutoksiin omassa unessa ja olossa.

Ennen hän ajoi aina autolla töihin, mutta nykyisin kävelee 3,5 kilometrin matkan virkeänä.

Myös entiset päiväunet sohvalla ovat vaihtuneet harrastuksiin, kuten kahvakuulatunteihin, käsitöihin ja kalastukseen. Heli iloitsee myös siitä, että lisääntyneen aktiivisuuden myötä lievästä ylipainostakin on karissut jo viisi kiloa.

Aviomieskin uskaltaa taas nukkua ja myös hän on huomannut muutoksen vaimossaan.

– Miehenikin sanoi, että olen nykyisin kuin Duracell-pupu heti aamusta, Heli nauraa.

Lue lisää: Unilääkäri on kuullut yökukkujien selityksiä 20 vuotta – ja kertoo nyt, minkä on muututtava: ”Ei voi kuin pyöritellä päätä”

Lue lisää: Moni herää aamuyöstä 3–4 aikaan – asiantuntija ihmettelee, mikseivät useammat lääkärit tunnista yleistä syytä

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa marraskuussa 2022.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?