Puolen vuoden välein taiteilija Laura Annalan, 37, kotiin tulee kirje, joka ei anna hänelle hetkeen rauhaa.
Kirjeessä on kutsu aivojen magneettikuvauksiin.
– Kun päivä lähestyy, alkaa tukehtumisen tunne, että en halua sinne putkeen taas, Laura kuvailee.
Lauran aivoista löytyi marraskuussa 2017 kasvain, joka osoittautui pahanlaatuiseksi. Hän oli tuolloin 32-vuotias kaksivuotiaan lapsen äiti.
Kasvain oli antanut nelisen kuukautta merkkejä itsestään, ja Laura kävi useaan otteeseen lääkärissä. Hänellä oli vatsakipuja, uupumusta, erikoisia iho-oireita sekä kuulo- ja näköhäiriöitä. Myös käsi alkoi oireilla.
– Aluksi ajattelin olevani stressaantunut. Kun käden outo puutuminen ja otteen kirpoaminen esimerkiksi hiusharjasta kesken asiakkaan föönauksen jatkui, aloin miettiä, että jokin on vialla.
”Ensimmäinen ajatus oli, ettei siitä kukaan selviä hengissä.
Vaikka kasvaimen jäljille ei heti päästykään, Laura tunsi, että jotain oli pielessä.
Uutinen kasvaimesta pysäytti.
– En ymmärtänyt koko tilannetta. Ensimmäinen ajatus oli, ettei siitä kukaan selviä hengissä.
Aivoleikkaus tehtiin tammikuussa 2018, ja sen lisäksi Laura sai sytostaatti- ja sädehoitoja.
Kun Laura yritti kirjoittaa leikkauksen jälkeen nimeään paperiin, se ei enää onnistunutkaan.
Leikkaus vaurioitti Lauran aivoja. Hän sai sen myötä kroonisen migreenin, ja käteen tuli hermovaurio.
Lauran oli jätettävä työnsä kampaamoalan yrittäjänä.
– Hoitojen jälkeinen vuosi oli ihan hirveä. Kuin minua olisi kuorittu kerros kerrokselta ja katsottu, mitä jää jäljelle.
– Sairaus.
”Jos lasta ei olisi ollut, minulla ei olisi ollut syytä nousta.
Epävarmuus tulevasta, työn ja fyysisen terveyden menetys, pelko kuolemasta ja läheisten mahdollisesta hyvästelystä – Lauran oli käsiteltävä monta vaikeaa asiaa kerralla.
Hän myös näytti erilaiselta. Laurasta tuntui, että ihmiset välttelivät katsomasta häntä, koska hänen hiuksensa oli ajeltu, ja päässä näkyi arpi.
– Jos lasta ei olisi ollut, minulla ei olisi ollut syytä nousta.
Elämään ilmaantui lopulta muitakin syitä nousta: taide ja pyöräily.
Laura haluaa olla muille aivosyöpäpotilaille esimerkki siitä, että syövästä voi selvitä, ja että sen kanssa voi oppia elämään.
Ilon ja onnen taidetta
Nyt haetaan sinulle isoja suteja ja kankaita! Näin Lauran äiti totesi, kun hän näki tyttärensä kamppailun kirjoittamisen kanssa.
– Olin aina halunnut olla taiteilija, mutta en osaa piirtää enkä ollut hyvä koulussa. Siksi ajattelin, että taiteen opiskelu ja tekeminen ei ole minulle mahdollista.
Toisin kävi. Laura alkoi maalata.
– Olin ihan että fuck it! Minun ei tarvitse osata mitään – eikä minun tarvitse olla hyvä tässä. Pitää vaan päästää vaan irti ja antaa mennä.
Se oli Lauralta uudenlaista ajattelua Hän tunnustaa aina vaatineensa itseltään paljon ja pelänneensä virheitä ja epäonnistumisia.
Taide on terapeuttista, mutta sitä Laura ei ajattele työhuoneeseen astuessaan.
– Maalaan, koska minulla on tarve luoda. Ensimmäinen ajatukseni aamulla on se, että mitä saan tehdä ja mitä tulee ulos.
Ulos tulee ”onnen ja ilon aiheita”. Kuten värikkäitä kukka-asetelmia.
– Niitä maailma tarvitsee, ja niin tarvitsen minäkin. Elämässä on ollut riittävästi vaikeita asioita, ja jos maalaisin niitä, minun pitäisi olla niiden äärellä ja auki koko ajan.
– Haluan valita hyvän näkemisen.
Voimakkaat värit ovat yksi Lauran tekemän taiteen tunnusmerkki.
Masennus katkaisi luovuuden
Viime syksynä Laura ei enää päässytkään luovaan tilaan. Hän halusi mennä maalaamaan, mutta ei kyennyt.
Se oli merkki masennusjakson alkamisesta.
Laura sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Diagnoosin hän sai jo ennen kasvaimen löytymistä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriössä masennus- ja maniajaksot seuraavat toisiaan.
”Joko menee tosi lujaa tai olen ihan piipussa.
Masennuksen oireet alkoivat viime kesänä. Niitä edelsi kaksi maniavaihetta, ja Lauralla oli isoja ja innostavia töitä.
Maniassa Laura on virkeä ja kaikesta innostunut. Hän tekee paljon töitä, on luova ja itsevarma. Kaikki on mahdollista, eikä väsymyksen tai uupumuksen tunteita tule.
– Saatan vaikka rakentaa pojan kanssa legoja ja saada idean. Kun poika väsyy ja menee katsomaan televisiota, minä kauhon legolaatikkoa, jotta saan idean toteutettua.
Toisaalta luovuuden puuskiin kiinni jääminen on ollut Lauralle voimavara sairaudesta toipumisessa ja taiteilijuudessa.
– Manian tunteet ja jaksot ovat mahdollistaneet asioita, koska silloin uskoo itseensä ja pystyy olemaan boksin ulkopuolella.
Taide on ollut syöpään sairastuneelle Laura Annalalle terapeuttista, mutta sitä hän ei työskennellessään ajattele. ”Maalaan, koska minulla on tarve luoda.”
Kohti valoa
Helmikuussa, muutamia viikkoja sitten, Laura alkoi päästä masennusvaiheen jälkeen jaloilleen. Jakso oli harvinaisen pitkä ja vaikea.
– Oli henkisesti raastavaa että en pystynyt tekemään asioita tai saavuttanut sitä tunnetta, jonka taide antaa.
Tekemisen pakosta Laura ei maalaa, sen hän on päättänyt. Jos mielentila ei ole kohdillaan, työhuoneen ovi pysyy kiinni.
Masennusvaiheen katkaisi matka Tukholman huonekalumessuille, jonne Laura lähti siskonsa avuksi. Sisko luotsaa yli satavuotiasta Annala-perheyritystä, joka valmistaa huonekalukankaita. Messuilla lanseerattiin myös Lauran suunnittelema torkkupeitto.
”Onneksi rinnalla on elänyt puoliso, joka osaa sanoa, että rauhoitu.
Messupöhinä, ihmiset ja inspiroituminen suunnittelijoiden töistä virkistivät Lauraa. Kotiin tultuaan hän järjesti ensimmäiseksi vaatekaapin.
– Onneksi rinnalla on elänyt puoliso, joka osaa sanoa, että rauhoitu. Olet ollut kotona kuusi tuntia, mitä jos palautuisit vähän.
Ärsykkeiden tulva saattaa laukaista taas manian. Toisaalta Laura ei osaa tunnistaa tasaista olotilaa.
– Joko menee tosi lujaa tai olen ihan piipussa.
Pyöräily palautti elämänilon
Helmikuisena tiistaiaamuna Lauran ensimmäinen ajatus oli: tänään tahdon ajaa.
Hän jaksoi kavuta masennuskauden jälkeen takaisin polkupyörän selkään. Itkuhan siinä tuli.
Voi kuinka mun on ollut ikävä ajamista ja hikoilua ja viilettämistä ja sitä tunnetta että pystyn, Laura postasi Instagramissa.
Pyöräilystä oli tullut Lauralle henkireikä. Se on antanut takaisin elossa olon tunteen ja itsetunnon.
– Vuokrasimme häämatkalla sähköpyörät, ja se oli rakkautta ensi polkaisulla.
”Olen oppinut puhumaan itselleni kauniisti.
Liikunnan harrastaminen oli syöpähoitojen jälkeen pitkään raskasta, kivuliastakin.
– Joka kerta tuntuu nyt etuoikeutetulta ja onnistumiselta. Pyöräily on puhdasta iloa, vaikka se onkin välillä ihan täyttä perkelettä.
Et jaksa, olet niin huonossa kunnossa! saattoi Laura aiemmin soimata itseään pitkän lenkin tai tiukan nousun aikana. Pyöräilytauko on antanut lisää itsemyötätuntoa.
– Olen oppinut puhumaan itselleni kauniisti. Että kyllä jaksat, vitsi oletpa hyvä. Aiemmin olisin sättinyt itseäni siitä, että kunto on huono ja kaikki voimatasot laskeneet, mutta nyt voin sanoa, että hyvin selvisin tästäkin vaiheesta.
Pyöräily ja muut tärkeät asiat eivät katoa mihinkään, vaikka niiden parissa ei voisikaan aina viettää niin paljon aikaa kuin haluaisi.
Pyöräily on auttanut Lauraa kuntoutumaan ja antanut tunteen elossa olemisesta. Hän ajaa myös lisätäkseen tietoisuutta syövästä.
Nollasta voi aina aloittaa
Laura kokee saaneensa valtavasti kannustusta ja kannattelua pyöräilijöiden yhteisöltä.
Hän haluaa kannustaa muitakin aloittamaan ajamisen. Tapahtumiin ja ryhmälenkeille osallistuminen ei vaadi huippukuntoa.
– Olen esimerkki siitä, että nollasta voi aloittaa – ja monesti.
Toissa syksynä nuori syöpää sairastanut äiti, johon Laura oli tutustunut, viesti olevansa saattohoidossa.
– Ajan koska voin, hänen puolestaan, Laura kertoo ajatelleensa.
Laura ajaa muidenkin syöpään sairastuneiden puolesta. Vuonna 2021 hän pyöräili Nordic Gravel Series -tapahtumassa Lahdessa 146 kilometriä pitkän matkan keräten rahaa Syöpäsäätiölle. Lahjoitussumma nousi yli 20 000 euron.
Elämä on seikkailu
En vaihtaisi pois, mutta olisin voinut olla ilmankin. Näin Laura ajattelee syövästä nyt.
Hän joutuu käymään loppuelämänsä seurannassa. Pahanlaatuisilla kasvaimilla on iso riski uusiutua.
Magneettikuvausten jälkeen Laura jännittää tuloksia, sitten pitää taas toipua.
– Syöpä on yhä valtava henkinen kuorma.
Laura haluaa kertoa avoimesti siitä, millaista syöpäpotilaan elämä voi hoitojen jälkeen olla. Millaiselta tuntuu menettää työ ja toimeentulo, miltä tuntuu, kun suhde alkaa rakoilla. Silti arjen on jatkuttava tavalla tai toisella hoitojen jälkeenkin.
”On mieletöntä huomata, että ajatus alkaa jälleen juosta.
Masennusjakson päättyminen on saanut Lauran palaamaan työhuoneelleen. Maalaaminen on alkanut taas sujua.
– On mieletöntä huomata, että ajatus alkaa jälleen juosta. Olo tuntuu huojentuneelta ja kokonaiselta. Samalla yritän olla hellä itselleni. Vaikka tiedän kyseessä olevan vain vaihe, masennuksen läpikäyminen on aina yhtä vaikeaa ja ahdistavaa.
Alkuvuonna lanseerattiin Lauran suunnittelema vaatemallisto, ja näyttelypyyntöjäkin on tullut.
Pyöräilyssä paluu rakkaaksi tulleiden Nordic Gravel Series -tapahtumien pisimmille matkoille saa ehkä vielä tänä vuonna odottaa.
Elämä on Lauran sanoin ”jättiläismäinen seikkailu”, jota hän vieläkin ihmettelee.
– On ihan mahtavaa, että minun ei enää tarvitse mahtua mihinkään laatikkoon.
Lue lisää: Kohtalokas hyppy järveen muutti Lauran, 24, elämän mökkireissulla – "Tajusin heti, mitä oli käynyt"
