Vielä neljä vuotta sitten vantaalainen Päivi Aaltonen juoksi hevit korvissa pauhaten. Jokainen 4–5 kilometrin lenkki oli painettava maksimisykkeillä niin helteillä kuin pakkasella. Päivin tavoitteena oli rikkoa oma aikaennätyksensä joka lenkillä. Nopeimmillaan hän pinkoi 5 kilometriä alle 23 minuutin.
– Minun piti näyttää itselleni, että olen hyvä jossakin ja pystyn tähän. Sain hyvän olon vain, jos tunsin lenkin jälkeen, että olen antanut kaikkeni.
Tuolloin Päivi oli juuri eronnut pitkästä parisuhteesta. Päivi halusi käydä lenkillä vähintään kolmesti viikossa, mutta lapsille oli joka kerta järjestettävä hoitaja. Päivistä tuntui, että lenkeistä oli otettava kaikki irti, jotta lastenhoitojärjestelyt eivät menneet hukkaan.
– Juoksua harrastava veljeni yritti saada minua hidastamaan tahtia ja hoki aina minulle PK:ta. En tiennyt vielä silloin, että suurin osa lenkeistä pitäisi olla hidasta tepastelua – eli peruskestävyyttä kehittäviä.
– En tiennyt oikeasta harjoittelusta tuolloin mitään, Päivi sanoo.
Täysillä vedetyt lenkit tuntuivat niin hyviltä, että Päivi hurahti niihin täysin. Vasta viime vuosina hän on oivaltanut, mikä häntä oikeasti pakotti maitohapoille.
– Jälkikäteen ajateltuna juoksin karkuun erostressiäni. Välttelin vaikeiden asioiden käsittelyä, ja juokseminen helpotti oloani.
Hikiurheilukielto
Kun Päivi ei itse osannut hidastaa tahtiaan, kehon oli tehtävä se. Helmikuussa 2018 Päivi sai influenssan ja keuhkokuumeen, josta toipuminen kesti kaksi kuukautta.
– Kun taas pystyin juoksemaan, aloin treenata liian kovilla tehoilla liian nopeasti. Ajauduin kolmessa kuukaudessa ylikuormitustilaan: sykkeeni oli jatkuvasti korkealla ja olo kokonaisvaltaisen uupunut.
Lääkäri määräsi Päiville puolen vuoden juoksu- ja hikiurheilukiellon. Aluksi juoksukielto tuntui mahdottomalta, ja mieli oli koetuksella.
Kiellon myötä Päivi kuitenkin löysi sauvakävelyn, metsän, joogan, saunomisen ja kirjoittamisen. Olo alkoi vähitellen rauhoittua.
Nyt Päivi muistelee jo kiitollisuudella urheilulääkäriä, joka kysyi, miksi hän haluaisi palata kuormittavaan harjoitustyyliin, vaikka keho ei selvästi sitä kestä.
– Minun oli pakko kysyä itseltäni: miksi hajotan kehoni, tärkeimmän työkaluni? Tajusin, ettei vaikeita asioita voi paeta, vaan ne pitää käsitellä.
Armoa, armoa!
Päivi uppoutui juoksuharjoittelua käsitteleviin kirjoihin ja keskusteli myös työpsykologin kanssa.
Kumpikin toi uusia oivalluksia.
– Olin kokenut, etten ollut riittävä parisuhteessa, joten todistelin itselleni, että olen hyvä ainakin juoksussa. Tein päätöksen, että minun on oltava itselleni armollisempi. Enää minun ei tarvitse todistella mitään.
Ylikuormitustila sai Päivin tajuamaan, että terveys voi oikeasti romahtaa, jos treenaa liikaa.
Vaikka mieli olisi yhä vaatinut paahtamaan täysillä, hän muisti urheilulääkärin antaman neuvon: lenkkien määrää ja kuormittavuutta saa lisätä vain 10 prosenttia viikossa.
Juoksukunnon uudelleen rakentaminen vei Päiviltä lopulta kaksi vuotta, mutta se muutti hänen harjoittelunsa täysin.
Päivi opetteli kantapään kautta, miten peruskestävyys rakennetaan.
Terveys edellä
Nykyisin Päivi juoksee 2–3 kertaa viikossa fiiliksen mukaan. Matkat ovat pidentyneet 8–16 kilometriin, mutta tahti hidastunut huomattavasti. Sykemittari vahtii, että syke pysyy tarpeeksi matalalla eli leppoisassa peruskestävyystahdissa. Päivin kohdalla se tarkoittaa 130–140:n sykealuetta.
Tärkein mittari on kuitenkin oma jaksaminen.
– Aiemmin en sallinut itselleni kävelyä lenkin aikana. Nyt jos tuntuu, ettei puhti riitä, kävelen suosiolla hetken.
Vaikka vanha suorittaja nostaa Päivissä toisinaan yhä päätään, nykyään hän juoksee 90-prosenttisesti nautinto ja terveys edellä.
”Metsässä juokseminen on lisännyt Päivin mielenrauhaa.
– Ennen juoksin aina samoja reittejä, jotta pystyin mittaamaan tuloksia. Nyt valitsen eri reittejä ja matkoja fiiliksen mukaan ja pysähtelen välillä jopa ottamaan kuvia. Lenkeistäni on tullut elämysjuoksua!
Jos arjessa on liikaa kuormitusta, Päivi ei pakota itseään lenkille, vaan pitää ylimääräisen palautumispäivän.
– Ennen sain hyvän olon vasta lenkin jälkeen tai jos olin pystynyt rikkomaan aikaennätykseni. Nykyään juoksen rauhallisempia lenkkejä koko ajan hyvällä fiiliksellä. Myös nykyinen miesystäväni on hidas juoksija, joten hän on hyvä lenkkikaveri.
Vaikka Päivi joutui oppimaan oman kehon kuuntelemisen ja peruskestävyyden merkityksen kantapään kautta, hän on kiitollinen kokemuksesta.
– Sairastuminen on ollut elämäni paras oppitunti kohti oikeanlaista liikkumista ja rajojen vetämistä. Jokainen on oman kehonsa paras asiantuntija, ja helpoiten karikkoja välttää kuuntelemalla omaa kehoa.
Mikä ihmeen PK?
PK-lenkillä liikuntaa, joka harjoittaa peruskestävyyttä. PK-treeni ei tunnu välttämättä oikein miltään.
Se on reipasta kävelyä tai kevyttä hölkkää, jonka aikana tulee lämmin, mutta pystyy hyvin puhumaan.
Peruskestävyysharjoittelu tapahtuu sykealueella, joka on 55–75 prosenttia maksimisykkeestä.
