Kun äänikirjojen suosio on kasvanut, hyvien lukijoiden merkitys vain korostuu – 8 nimeä, joita kannattaa etsiä palveluista

Äänikirjaelämys riippuu yllättävän paljon lukijan äänestä ja lukutyylistä – ja tietenkin omasta mausta. Jos et tiedä, mistä aloittaisit hyvän äänen etsinnät, ota talteen Me Naisten toimituksen suosikit.

Äänikirja on täydellinen, kun lukijan ääni hivelee korvia.

Äänikirjat ovat parin viime vuoden aikana tuoneet kirjallisuuden kuluttamiseen kokonaan uuden määrittävän ominaisuuden – lukijan. Juoni ja kirjoitustyyli ovat merkityksettömiä, jos kirjan lukee ääni, jota ei voi sietää. Toisaalta, jos lukijan ääni ja lukutapa hivelee korvaa, voisi hänen lukemanaan kuunnella vaikka kauppalistaa.

Täydellistä lukijaa ei ole, sillä mieltymykset vaihtelevat. Joku rakastaa reipasta, terävää äänenkäyttöä, toiselle mieluisin on rauhallinen ja sanoja maisteleva lukija.

– Yleensä pidetään kertovasta tyylistä, jolloin kirjaa luetaan tarinana eikä tehdä siitä kuunnelmaa. Koska äänikirjahan ei ole kuunnelma, sanoo äänikirjatuotantoyhtiö Silencion tuottaja Petri Salonen.

– Äänen miellyttävyys on mielipidekysymys. Joku ei pidä matalasta äänestä esimerkiksi siksi, että siitä ei saa selvää niin hyvin kuin korkeasta äänestä, joka on selkeämpi.

Salosen mukaan hänen korviinsa kantautuu äänikirjojen lukijoita koskevaa palautetta melko vähän. Joskus ärsytystä aiheuttavat virheellisesti lausutut erisnimet, mutta sellainenkin on inhimillistä. Lukija ei useinkaan ehdi lukea kirjaa ennen äänitystä eikä aina välttämättä voi edes veikata vieraiden sanojen alkuperää.

– Kustantajan vastuulla on tehdä kirjaan lukuohjeet. Jos ohjeistusta ei ole, lukijan on vain tehtävä jokin ratkaisu, Salonen sanoo.

– Parhaamme tietysti yritämme. Tärkeintä kuitenkin on, että tarina toimii ja sitä on mukava kuunnella.

Hyviksi havaitut suosikit

Ei siis riitä, että kirjailija ja juoni iskevät, vaan myös lukijan on vastattava omia mieltymyksiä.

Kaikeksi onneksi äänikirjoja voi hakea palveluista myös suoraan lukijan perusteella. Me Naisten toimituksen suosikkilista tarjoilee suomalaisia lukijoita, jotka Antti Holman sanoin kutittelevat sielua ja joita kannattaa kokeilla. Miellyttävä lukija saattaa jopa johdattaa kokonaan uusien teosten pariin.

Erja Manto

Perustelut: Lempeä, matala, pohdiskeleva ääni.

Kokeile: Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarja.

Jukka Pitkänen

Perustelut: Kertova, tarinallinen, käyttää nyansseja taitavasti.

Kokeile: Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti

Vesa Vierikko

Perustelut: Eloisa, luonteikas, kuunnelmamainen.

Kokeile: J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjasarja

Pirjo Heikkilä

Perustelut: Lukijana kahdessa äänikirjassa, jotka palkittiin viime vuoden Storytel Awardseissa. Eläväinen, luonteva ääni, reipas tahti.

Kokeile: Anni Saastamoisen Sirkka

Krista Kosonen

Perustelut: Matala, miellyttävä, sopivan verkkainen lukutyyli.

Kokeile: Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa

Jarmo Heikkinen

Perustelut: Lauantai-iltojen Avara luonto -äänistä kenties tutuin. Toimii sekä tieto-, lasten- että aikuistenkirjallisuudessa.

Kokeile: David Attenboroughin Yksi elämä, yksi planeetta

Sanna Majuri

Perustelut: Napakka, ryhdikäs mutta soljuva ääni.

Kokeile: Raija Orasen Miljonääri

Vuokko Hovatta

Perustelut: Rauhaa kaipaavien ykkösvalinta, pehmeä ja syleilevä.

Kokeile: Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?