Podetko huonoa omaatuntoa näistä 7 asiasta? Jos podet, olet hyvin todennäköisesti introvertti

Introvertti saattaa ahdistua asioista, joita ekstrovertti ei välttämättä ymmärrä.

5.1.2020 19:00

Introverttiudessa on lukuisia hienoja puolia, mutta maailma on yhä ekstroverttien.

Monet sosiaaliset tilanteet ovat ekstroverteille helpompia kuin introverteille. Listasimme tilanteita, joista introvertti saattaa potea huonoa omaatuntoa, vaikka ei tarvitsisikaan.

  1. Jatkuvat keskeytykset saavat hermot kiristymään, jolloin introvertti saattaa tahtomattaan ärähtää syyttömälle.

  2. Ostoskeskus, avokonttori ja ylipäätänsä avarat tilat voivat tuntua maanpäälliseltä helvetiltä, mikä saattaa johtaa siihen, että introvertti välttelee vaikkapa kauppareissua viimeiseen saakka. ”Mieluummin ylitän ison, upottavan suon kuin kuljen täpötäyden ostarin halki”, Minna kertoi hiljattain Me Naisten haastattelussa.

  3. Porukassa väsähtää nopeasti, ja sosiaalisista tilanteista toipuminen ottaa oman aikansa.

  4. Edellä mainittujen asioiden takia sovittuja tapaamisia saattaa joutua perumaan viime tipassa.

  5. Muiden ehdotuksiin ei aina jaksa tarttua. ”Kun muut menevät yhdessä johonkin, mietin kotona, että heillä on takuulla hauskaa, olisi sittenkin pitänyt mennä mukaan”, 26-vuotias Laini on kuvaillut Me Naisten haastattelussa sitä, miten ristiriitaisia tunteita sosiaaliset tilanteet – ja ehdotukset niistä – voivat aiheuttaa.

  6. Toiselle puolelle katua vaihtaminen siksi, että parin sadan metrin päästä lähestyy tuttu, jota ei jaksaisi tervehtiä.

  7. Kimppalounaasta kieltäytyminen töissä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?