Rasvamaksa voi iskeä, vaikka ei joisi tippaakaan – alussa ainoa oire voi olla väsymys - Hyvä fiilis - Ilta-Sanomat

Rasvamaksa voi iskeä, vaikka ei joisi tippaakaan – alussa ainoa oire voi olla väsymys

Rasvamaksa voi esiintyä jopa pienillä lapsilla. Ravitsemusterapeutti Marja Ruutin mukaan kannattaa huolestua, jos vyötärönympärys kasvaa liian suureksi.

23.8.2018 15:51

Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus. Virallisen määritelmän mukaan taudista on kyse silloin, kun maksassa on rasvaa yli viisi prosenttia. Sairautta voi esiintyä jopa pienillä lapsilla.

Rasvamaksassa ei ole kyse harmittomasta rasvan kertymisestä maksasoluihin vaan laajemmasta aineenvaihdunnan häiriöstä, jossa rasva levittyy suolten ja sisäelinten väleihin.

Alussa tila ei ole vaarallinen, mutta ajan myötä se pahenee.

Onko minulla rasvamaksa?

– Jos rasvaa kertyy vyötärönseudulle, kertyy sitä maksaankin, kertoo ravitsemusterapeutti ja Maksa kuntoon: ehkäise ja hoida rasvamaksa ruokavaliolla -kirjan kirjoittanut Marja Ruuti.

Alussa rasvamaksa ei välttämättä ilmoita itsestään mitään. Ainoa oire saattaa olla väsymys.

– Jos on erikoista väsymystä, pitäisi mennä lääkäriin. Siihen voi liittyä myös verensokerin ja kolesteroliarvojen nousua. Jos rasvaa on maksassa paljon, siitä voi kehittyä aikuistyypin diabetes tai sydäntauti, Ruuti kuvailee.

Pidemmälle edennyt maksan rasvoittuminen voi aiheuttaa ihon kutinaa, ulosteen vaalenemista ja virtsan tummumista.

Muita oireita voivat olla lievä pahoinvointi, selittämätön painonlasku, nilkkojen ja jalkojen turvotus sekä heikentynyt ruuansulatus.

Pahimmillaan rasvamaksan seurauksena voi kehittyä maksakirroosi tai maksasyöpä. Siksi jo väsymyksen tunteeseen kannattaa reagoida.

Eikö rasvamaksa ole vain alkoholistien sairaus?

Yleinen harhaluulo on, että rasvamaksa liittyy vain runsaaseen alkoholinkäyttöön. Näin ei kuitenkaan ole.

– 1960-luvulle asti rasvamaksa oli alkoholistien sairaus, mutta kyllä se on nykyään jokamiehen ja -naisen tauti, Ruuti selventää.

Myös hoikat ihmiset voivat kärsiä rasvamaksasta. Maksa voi rasvoittua hepatiitin, autoimmuunitulehduksen tai pitkäaikaisen lääkityksen vaikutuksesta.

Myös stressin ja maksasairauksien väliltä on löydetty yhteys.

Hoito hyvissä ajoin auttaa

Suurin osa rasvamaksoista johtuu kuitenkin elämäntavoista.

Pahimpia maksan rasvoittajia ovat nopeasti imeytyvät hiilihydraatit sekä liian runsas rasva ja erityisesti liian runsas kova rasva.

– Elämäntapamme ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana todella paljon. Rasvamaksa liittyy ylipainoon, ja sen syynä on esimerkiksi liikunnan puute tai virheellinen syöminen.

Lohdullista on kuitenkin se, että jos rasvamaksaa hoidetaan hyvissä ajoin, maksa tervehtyy täysin. Käytännössä maksaa hoidetaan pudottamalla painoa ja vähentämällä vyötärön seudun rasvaa.

Alkoholin välttämisen ohella paras tapa ehkäistä rasvamaksaa on siis lisätä liikuntaa ja laittaa ruokavalio kuntoon. Marja Ruuti suosittelee kirjassaan perinteistä lautasmallia, jossa puolet annoksesta täyttyy kasviksista, neljännes lihasta tai kalasta ja neljännes perunasta, pastasta tai riisistä.

Lue myös:

Vältä yleisimpiä painonpudotusvirheitä

Tutkimus: enemmän proteiinia ei ole aina parempi

Dieettilimsojen juominen on terveysriski – 3 syytä lopettaa huono tapa

Makeannälkä voi johtua liian vähästä valosta

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?