Aidosti älykkäitä ihmisiä yhdistää kolme piirrettä – eikä niillä ole mitään tekemistä ÄO:n kanssa

Älykkyyttä on monenlaista.

11.2.2018 10:00

Looginen ajattelu, muisti, laskeminen, visuaaliset taidot – muun muassa tällaisia asioita testataan perinteisissä älykkyystesteissä. Taitojen hallitsemisen perusteella lasketaan niin kutsuttu älykkyysosamäärä – eli tulos siitä, kuinka älykäs on.

Mutta mittaako testi älykkyyttä sen kaikessa laajuudessa? Onko älykkyysosamäärä aito todiste älykkyydestä?

Nykyään on yhä enemmän näyttöä siitä, että älykkyysosamäärätesteissä mitattavat asiat eivät välttämättä kerro erityisen paljoa siitä, kuinka fiksu ihminen on. Psychology Today kertoo, että vaikka esimerkiksi matemaattisia taitoja on mahdollista mitata, iso osa älykkyydestämme on sellaista, jota ei voi määritellä taulukoihin tai vertailla toisten kanssa.

Useissa tutkimuksissa onkin löydetty kolme piirrettä, jotka yhdistävät aidosti älykkäitä ihmisiä:

1. He ovat uteliaita

Uteliaisuus palkitsee aivoja, vaikuttaa valintojen tekemiseen ja parantaa muistia auttamalla aivoja tekemään kytköksiä erilaisten asioiden välille. Omien taitojen listaamisen ja pätevyyden miettimisen sijaan oikeasti älykkäät ihmiset kysyvät uteliaasti itseltään, mistä he ovat aidosti kiinnostuneita ja tavoittelevat siihen liittyviä asioita.

2. He eivät tavoittele tarpeetonta järjestystä

Vaikka tarkasti määritellyt työtavat, palautteenantojärjestelmät ja kontrolloidut kokeilut ohjaavat usein tekemistä järkevästi eteenpäin, oikeasti älykkäät ihmiset osaavat sopivissa määrin myös ohittaa niitä. Luovasti ajatteleminen liittyy olennaisesti fiksuihin ihmisiin. Älykkäät ihmiset eivät tee asioita vain muiden mielipiteiden takia, vaan uskaltavat kokeilla asioita, jotka tuntuvat itsestä oikeilta.

3. He ovat tunneälykkäitä

Tunneälykkyyden vaikutuksista ihmisen elämään on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Eräiden tutkimusten mukaan tunneälykkyydellä on kuitenkin yhteys työelämässä menestymiseen. Tämä johtuu muun muassa siitä, että tunneälykkäät osaavat kommunikoida hyvin erilaisten tyyppien kanssa, käyvät ongelmansa ajatuksella läpi ja ylläpitävät pitkään muodostamiaan sosiaalisia suhteita.

Lisäksi tunneälykkäät ihmiset ovat avuliaita ja kannustavia, ja heidän kanssaan on helppoa työskennellä. Tunneälykkyydellä ei ehkä ratkota monimutkaisia laskuja, mutta todennäköisesti edetään haluttuun suuntaan niin uralla kuin muussa elämässä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?