Päivän horoskooppi 13.1. - Horoskooppi - Ilta-Sanomat

Päivän horoskooppi 13.1.

Valppaudesta on tänään hyötyä, oinas.

13.1. 6:00

KAURIS

Itseluottamus avaa tänään ovia. Älä huolehdi etukäteen asioista, joihin et oikeastaan voi vaikuttaa. Ota menneisyydessä sattuneista virheistä opiksi ja jatka eteenpäin.

VESIMIES

Anna tunteidesi näkyä, sillä niiden ei kannata antaa patoutua. On hyvä hetki keskittyä nostamaan elämänlaatuasi parhaaksi katsomillasi tavoilla. Lähde liikkeelle omista tarpeistasi.

KALAT

Joku ei nyt kerro sinulle koko tarinaa. Ole terveen epäluuloinen, jos jokin kuulostaa omituiselta. Ota asioista selvää, äläkä luovuta liian helpolla.

OINAS

Tarkkailemalla opit tänään paljon. Joku ei ehkä kerro sinulle kaikkea, mutta valppaudestasi on hyötyä. Saatat huomata jotain sellaista, joka valaisee tilannetta.

HÄRKÄ

Älä dramatisoi tilannetta tarpeettomasti. Anna pikkujutun valua yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Hyvinvointisi on pääasia.

KAKSONEN

Perhe ja ystävät menevät tänään kaiken muun edelle. Kysy rohkeasti apua vaikeaan tilanteeseen. On hyvä hetki suunnitella tulevia reissuja.

RAPU

Käy läpi vaihtoehtoisia tapoja asioiden hoitamiseen. Avoin mieli vetää puoleensa positiivisia tapahtumasarjoja. Älä jää kiinni vanhoihin kaavoihin.

LEIJONA

Rehellinen itsetutkiskelu ja myös virheidesi myöntäminen voivat tehdä hyvää. Läpinäkyvyys on nyt valttia. Pääset uudelle tasolle vain kokeilemalla jotain uutta.

NEITSYT

On hyvä hetki satsata kotiin. Pohdi astetta suurempaa hankintaa, joka on ollut haaveissasi jo pidempään. Onni voi potkaista sinua tänään lupaavan tarjouksen muodossa.

VAAKA

Sinulla on selkeä suunnitelma, eikä mikään estä sinua lähtemästä liikkeelle. Pidä motivaatiosi korkealla ja ota kaikki tarjolla oleva apu vastaan. Nyt ei kannata heittäytyä ylpeäksi.

SKORPIONI

Ota selvää siitä, mitä sinulta odotetaan. Nyt ei ole hyvä hetki tehdä pikaisia päätöksiä liian itsenäisesti. Kysele ensin tunnelmia ympäriltäsi.

JOUSIMIES

Käy sopimukset ja muut viralliset paperit läpi erityisen tarkasti tänään. Yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää tavallista enemmän huomiota. Joku pyytää sinulta palvelusta.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?