Me Naiset: Päivän horoskooppi 21.2. - Horoskooppi - Ilta-Sanomat

Päivän horoskooppi 21.2.

Tänään ei kannata antaa periksi, oinas.

21.2. 6:00

KALAT

Pienissä muutoksissa on paljon voimaa. Aloita kaikki itsestäsi sen sijaan, että vaatisit muita kääntymään kannallesi. Sinun on aika haastaa itsesi.

OINAS

Kaivele taustoja sinua kiinnostavan aiheen ympäriltä. Tarvitset enemmän tietoa tehdäksesi viisaita ratkaisuja. Älä anna periksi impulsseillesi.

HÄRKÄ

Kiinnitä huomiota siihen, miten ilmaiset itseäsi. Sananvalinnoilla on väliä tänään. Tarkkailemalla opit paljon ihmisistä ympärilläsi.

KAKSONEN

Älä ota riskejä tänään. Etenkin liikekannalla kannattaa pysytellä valppaana ja pitää silmällä tavaroitasi. Huolimattomuusvirheitä syntyy nyt helposti.

RAPU

Kyseenalaista uskomuksesi, etenkin jos ne koskevat itseäsi. Muistele menneitä, sillä se nostaa mieleesi jotain olennaista. Onnittele itseäsi kulkemastasi matkasta.

LEIJONA

Pyydä palvelusta ihmiseltä, jonka arviointikykyyn luotat. Nyt kannattaa olla aikaisin liikkeellä ja uskaltaa myös astua valokeilaan. Etenkin työasioissa on oltava aktiivinen.

NEITSYT

Käy suunnitelmasi huolella läpi ennen kuin lähdet liikkeelle. Valmistautuminen on nyt kaikki kaikessa. Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka kannustavat ja tukevat sinua.

VAAKA

Janoat lisää tietoa jostain mielenkiintosi vanginneesta. Esitä kysymyksiä ja kuuntele vastaukset huolella. Moni asia on nyt kiinni vain aktiivisuudestasi.

SKORPIONI

Käy vaihtoehtojasi läpi avoimin mielin. Joku lähestyy sinua erikoisen avunpyynnön kanssa. Tarjoa tukeasi avokätisesti, jos vain pystyt.

JOUSIMIES

Ole tarkkana siitä, miten ilmaiset itseäsi. Joku saattaa tulkita sanasi väärin, ja sinun on parasta korjata syntynyt väärinkäsitys niin pian kuin mahdollista.

KAURIS

Älä odota kenenkään tekevän hommiasi puolestasi. Ole valmis lähtemään liikkeelle itse ja kantamaan vastuusi yksin. Apu saattaa ilmestyä kuvaan yllättävällä hetkellä.

VESIMIES

Käy läpi mahdollisuuksiasi ja ole rehellinen itsellesi pohtiessasi, mitä toivot elämääsi. Ilmassa on romantiikkaa ja jännitystä. Kaikki on nyt mahdollista.

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?