Pieni palkka, 80 tunnin työviikkoja, vain 2 vapaapäivää kuussa – tällaista on sairaanhoitajan työ Espanjassa

Jos työehdot ovat surkeat, Suomessa voi vielä nousta barrikadeille. Espanjassa sairaanhoitajat ovat tottuneet olemaan hiljaa ja kärsimään.

Sairaanhoitaja Paloma Sánchez työskentelee Barcelonan suurimmassa sairaalassa.

26.6. 16:00

Kun sairaanhoitaja Paloma Sánchez muutama vuosi sitten etsi itselleen vuokra-asuntoa, hän tiesi viettävänsä siellä huomattavasti vähemmän aikaa kuin työpaikallaan.

Siksi hän oli tyytyväinen, kun asunto löytyi kymmenen minuutin kävelymatkan päästä Barcelonan suurimmasta sairaalasta Vall d´Hebronista.

31-vuotias Paloma on työskennellyt yliopistollisen sairaalan traumaosastolla nyt kaksi vuotta. Hän on kotoisin Salamancasta Länsi-Espanjasta, mutta tuli Barcelonaan parempien työmahdollisuuksien perässä.

Tällä viikolla Paloma tekee neljä 12 tunnin työvuoroa. Toisinaan hän tekee myös keikkatöitä yksityisessä sairaalassa.

– Silloin työtunteja voi kertyä viikossa jopa 80, hän kertoo sairaalan edustalla sijaitsevassa kahvilassa.

Kello on seitsemän aamulla, ja Paloman työvuoro alkaa tunnin päästä. Kun hän iltakahdeksalta pääsee töistä, kahvila on jo suljettu.

– Pystyn pitämään yleensä kaksi kunnollista vapaapäivää kuussa.

Kallis yksiö ja kaksi työtä

Paloman mukaan hänen työmääränsä ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Espanjassa hoitajien peruspalkka on 1 300 eurosta ylöspäin, ja tulotaso riippuu alueesta ja työpaikasta. Paloma saa yliopistosairaalasta lisien kanssa 1 800-2 000 euroa kuussa. Toinen työpaikka tuo lisätuloja, ja kahta työtä tekemällä Paloma tienaa kuukaudessa 2 000–2 500 euroa.

Suurimman osan rahasta haukkaa Barcelonan kaltaisissa suurkaupungeissa asuminen. Palomakin maksaa pienestä yksiöstään tuhat euroa kuussa. Espanjassa sähkön hinta on vuodessa kolminkertaistunut, ja se nostaa asumiskustannuksia entisestään.

– Siksi teen keikkaa myös yksityisessä sairaalassa. Haluan, että asumiskustannusten jälkeen rahaa jää elämiseen ja vähän myös säästöön.

Itsenäisyys tulee kalliiksi, ja etenkään nuorilla ei usein yksinkertaisesti ole varaa asua yksin. Yli puolet 30-vuotiaista espanjalaisista asuu vanhempiensa kanssa, loput useimmiten jaetussa asunnossa.

Vuokra-asunnosta voi joutua maksamaan monen kuukauden takuuvuokran sekä espanjalaiseen tapaan palkkion välitystoimistolle.

– Määräaikaisella sopimuksella työskentelevälle vuokra-asunnon saaminen voi olla vaikeaa. Yleensä vuokranantajat vaativat vakituista työsopimusta, Paloma sanoo.

Palomallakaan ei ole sairaalassa vielä virkaa, eikä sellaista ole Espanjassa ihan helppoa saada. Viran saamiseen vaaditaan koe, jonka perusteella hakijalle annetaan pisteitä. Kun sairaalassa on paikka auki, sen saa eniten pisteitä saanut. Pisteitä saa myös työkokemuksesta.

Paloma työskentelee sairaalaan traumaosastolla.

Maan tapana määräaikaisuus

Vakituisen työn saaminen on Espanjassa vaikeaa, vaikka maassa kärsitään Suomen tapaan sairaanhoitaja- ja lääkäripulasta. Viime vuonna täällä oli yli 100 000 hoitajan vajaus.

EU:n suositusten mukaan korkeintaan kahdeksan prosenttia sairaanhoitajista saisi olla määräaikaisia. Espanjassa määräaikaisella sopimuksella tekee töitä kuitenkin yli puolet hoitajista.

Maassa jaetaan sairaalat kolmeen ryhmään: on julkisia ja yksityisiä sairaaloita sekä niiden yhdistelmiä, osittain julkisin varoin toimivia sairaaloita. Palkka ja työehdot ovat huonoimmat yleensä yksityisellä puolella.

Palomalla on kokemusta kaikista.

– Julkisella puolella on enemmän henkilökuntaa ja resursseja, vaikka parannettavaa onkin paljon.

Palkaton vartti

Paloma juo loppuun maitokahvinsa ja kävelee työpaikalleen, neljännessä kerroksessa sijaitsevalle traumaosastolle.

Siellä potilaita yhdistävät vakavat vammat, ja siksi hoitajia on viisi tavallisten osastojen kolmen sijaan. Potilaita on aamuvuoron alussa noin 30. Tänäänkin osastolla odottaa muun muassa liikenneonnettomuuksien ja työtapaturmien uhreja.

Paloma kiertää potilaiden luona ja keskittyy sen jälkeen jakamaan lääkkeitä.

Lääkkeiden jakamisen ajaksi hän pukee päälleen huomioliivin. Sen avulla ulkopuolisille kerrotaan, ettei hoitajaa saa häiritä.

– Koska hoitajia on vähän, pitää aika käyttää tehokkaasti hyödyksi.

Huomioliivin käyttäminen oli aluksi kokeilu, mutta siitä on tulossa kiireisellä osastolla pysyvä käytäntö. Näin halutaan minimoida riskit virheisiin.

Vaikka Paloman työpäivä alkaa virallisesti kahdeksalta, todellisuudessa paikalla on oltava varttia aiemmin. Ennen työvuoroa Paloma on jo osallistunut raporttiin, jossa osastonhoitaja kertoo osastolla hoidettavista potilaista.

Raporttiin osallistumista ei kuitenkaan lasketa työajaksi.

– Käytännössä se on osa työaikaa, koska meidän pitää tietää potilaiden taustat.

Palomaa palkaton vartti harmittaa, mutta hän tyytyy puhumaan siitä työkavereiden kesken. Ammattiliittoon hän ei kuulu, eikä hän ole koskaan ollut lakossa.

– En koe saavani jäsenmaksuille vastinetta. Lakkoilusta ei Espanjassa ole mitään hyötyä, hän uskoo.

Vankilasta Barcelonan paraatipaikalle

Moni ajattelee samoin. Espanjassa ammattiliittojen suosio on viime vuosina heikentynyt: vain noin 14 prosenttia työntekijöistä kuuluu johonkin ammattiliittoon. Suomessa vastaava luku on selvityksestä riippuen 59–69 prosenttia.

Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet espanjalaisista pitää liittoja epäluotettavina. Se johtuu osaltaan menneiden vuosien korruptiotapauksista. Monien mielestä liitot ajavat ennen kaikkea niiden johtajien oikeuksia.

Sairaanhoitajista liittoon kuuluvien määrä on kuitenkin suhteessa korkea muihin aloihin verrattuna.

Barcelonan kauniin goottilaisen kaupunginosan kupeessa sijaitsevassa toimistossa istuvan Alicia Hernándezin tehtävänä on nostaa liiton jäsenmäärää entisestään. Aliciasta tuli viime vuonna Katalonian hoitoalan ammattilaisten liiton yleissihteeri. Sitä ennen hän oli työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta sairaanhoitajana, viimeksi vankilasairaanhoitajana.

Muutos vankilaympäristöstä Barcelonan maamerkkinä tunnetulle näyttävälle Vía Layetana-kadulle on ollut valtava. Ennen Alicialla oli työajat, nyt puhelin soi myös iltaisin ja viikonloppuisin. Haastattelun ajaksi äänettömälle laitettu kännykkä tärisee työpöydällä taukoamatta. Pöydällä odottaa energiajuomatölkki.

Kiireestä huolimatta Alicia rakastaa uutta työtään.

– Vanhempani olivat mukana ammattiyhdistysliikkeessä, ja minä sain jo nuorena kipinän toimintaan.

Alicia Hernández on entinen vankilasairaanhoitaja, joka työskentelee nykyään Katalonian hoitajien ammattiyhdistysliikkeen yleissihteerinä.

Protestoija joutuu silmätikuksi

Alicia päätyi vankilaan töihin, koska sinne ei moni muu halunnut. Aikaisemmin hän teki määräaikaisuuksia ja oli omien sanojensa mukaan heittopussi. Vaikka hän piti työstään, jatkuvat määräaikaisuudet ja huono palkka harmittivat.

– Palkkani riitti hädin tuskin asumiseen, ja kaikesta piti tinkiä. Ulkomaanmatkat eivät kuulu espanjalaissairaanhoitajan tai ainakaan minun elämääni. Ulkona syöminen saattoi kaataa budjetin, kertoo Barcelonan esikaupungissa koiransa ja kumppaninsa kanssa asuva Alicia.

Keskusta-asuminen olisi ollut hänen tuloillaan mahdotonta.

Alicia liittyi ammattiyhdistysliikkeeseen ja oli mukana järjestämässä lakkoja ja mielenilmauksia.

Se ei ole enää helppo tehtävä Espanjassa.

Aiemmin ammattiliittoon liityttiin Alician mukaan ennen kaikkea ideologisista syistä. Enää näin ei ole. Samalla jäsenmäärä on pudonnut etenkin nuorten keskuudessa.

– Moni ei raaski maksaa jäsenmaksua. Lakkoilu taas on pois palkasta ja tulee monelle liian kalliiksi.

Alician mukaan hoitajat ovat tottuneet huonoon kohteluun, ja siksi moni ei jaksa protestoida.

– Protestoijia ei myöskään katsota hyvällä. Etenkin yksityisellä sektorilla ammattiyhdistysliike on punainen vaate. Huonoin tilanne on vanhustenhoidossa.

Viimeksi maaliskuussa sairaanhoitajat lakkoilivat Espanjassa. Alicia näyttää puhelimestaan kuvia lippujen kanssa marssivista ihmisistä.

Näyttävistä banderolleista ja iskulauseista huolimatta lakon vaikutukset jäivät laimeiksi. Ne näkyivät vain kaduilla. Sairaaloiden toiminta jatkui normaalina.

– Toiminta jopa tehostui. Lakon aikana laissa määrätään minimimiehityksestä, joka oli suurempi kuin monissa paikoissa normaalisti.

Maaliskuussa hoitajat protestoivat eri puolilla Espanjaa. Työvoimasta on sairaaloissa pulaa, mutta toistaiseksi protestit eivät ole johtaneet merkittäviin parannuksiin.

Pandemia ei muuttanut mitään

Moni on lähtenyt ulkomaille töihin paremman tulotason maihin. Myös Suomeen on rekrytoitu espanjalaishoitajia.

Paloma Sánchez yritti elämää Englannissa. Hän kuvailee kokemusta kauheaksi.

– Työpaikalla ei ollut samanlaista yhteisöllisyyttä. En myöskään voisi kuvitella elämääni sateisessa maassa, jossa kello viiden jälkeen istutaan vain sisällä.

Alanvaihtoa hän kertoo miettineensä kerran: pandemian alkaessa keväällä kaksi vuotta sitten.

Espanja on Italian ohella yksi Euroopan pahiten pandemiasta kärsineistä maista.

Sen alkaessa koronavirus levisi etenkin vanhustenhoitolaitoksissa. Silloin monet hoitajat jäivät vapaaehtoisesti asumaan työpaikoilleen.

– Pandemian aikana alan vaihto kävi mielessä, kun joka työvuoron aikana kuoli 40-vuotiaita potilaita. Jouduin antamaan jatkuvasti suruviestejä puhelimitse, kertoo Paloma.

Pandemiasääntöjen mukaan taukohuoneessa saa olla korkeintaan kaksi henkilöä samaan aikaan. Espanjassa hoitolaitoksissa on edelleen voimassa maskipakko.

Samaan aikaan hoitajat tekivät töitä ilman asianmukaisia suojavarusteita. Paloma kertoo olleensa työvuorossa jätesäkkiin suojautuneena. Itku tuli joka päivä töihin mennessä ja sieltä lähtiessä. Kaikki osastot olivat täynnä koronapotilaita. Paloman osastolla hoidettiin kaikkein huonokuntoisempia, ja hän kertoo käyneensä lähellä hermoromahdusta. Sairaala järjesti kuitenkin terapiaa kaikille halukkaille.

Ylitöistä hän ei saanut rahallista korvausta, vaan vapaapäiviä, joita hän ei tosin ole onnistunut juuri pitämään.

– Fyysistä väsymystä pahempaa oli henkinen väsymys. Oli tärkeintä, että asioita pääsi purkamaan ryhmäterapiassa.

Yövuoroja kolmen euron tuntipalkalla

Pandemian aikana poliitikot lupasivat parantaa hoitajien työehtoja, vakinaistaa määräaikaisia ja nostaa palkkaa. Harva sai silloin vaivanpalkaksi muuta kuin aplodeja ihmisiltä, jotka kerääntyivät iltaisin parvekkeilleen taputtamaan sankareiksi kutsutuille hoitajille ja lääkäreille.

Paloma sanoo olevansa tyytyväinen työhönsä, vaikka päivät ovatkin pitkiä.

Otsikoihin nousivat erityisesti pääkaupunki Madridin sairaanhoitajat. Tuhansia hoitajia palkattiin pandemian ajaksi töihin työehtosopimuksessa määrättyä pienemmillä palkoilla ja huonommilla työehdoilla.

Espanjalaismediassa kirjoitettiin hoitajista, jotka tekivät yövuoroja kolmen euron tuntipalkalla. Työpäivät saattoivat kestää pahimmillaan vuorokauden. Kun koronapotilasmäärät kääntyivät sairaaloissa laskuun, hoitajat irtisanottiin. Mikäli työpaikan sai pitää, se jatkui määräaikaisena.

Yksityisellä puolella hoitajia voidaan vaatia päivystämään yli puolet työajasta. Joissakin julkisissa sairaaloissa taas on kielletty lomat tiettyinä ajankohtina, henkilökuntapulan vuoksi.

– On selvää, että monien hoitajien on mahdoton suunnitella elämää työn ulkopuolella.

Katalonian hoitajien ammattiyhdistysliikkeen yleissihteerin Alicia Hernandezin työmatka kestää tunnin. Hoitajan palkka riitti asuntoon kaupungin ulkopuolelta.

Kutsumuksen ansa

Pandemian alkamisesta on nyt kaksi vuotta, mutta asiat eivät ole parantuneet, sanoo Alicia Hernadez.

– Ihmiset ovat tietoisempia terveydenhoitohenkilöstön merkityksestä, mutta tilipussissa se ei näy.

Suomen kaltaista lakkoa ei Alicia Hernández voisi Espanjassa edes kuvitella.

– Emme ole valitettavasti niin rohkeita. Meillä ei ole enää samanlaista uskoa joukkovoimaan. Espanjassa työttömyys on edelleen suuri ongelma. Ne, joilla töitä on, eivät uskalla valittaa.

Sekä Alicia että Paloma puhuvat toistuvasti kutsumuksesta. Alicia tiedostaa, että juuri se on osa ongelmaa.

– Kutsumusta korostetaan erityisesti naisvaltaisilla aloilla. Se on tapa vetää matto alta meidän vaatimuksiltamme.

Aliciaa auttaa jaksamaan halu muuttaa asioita.

– Joissain sairaaloissa olemme onnistuneet tekemään vartin vievästä raportista palkallista työaikaa. Se ei olisi onnistunut ilman ammattiyhdistysliikkeen painostusta.

Hän odottaa parannuksia myös Espanjan uuden työlain myötä. Sen tavoitteena on vähentää erityisesti määräaikaisia työsuhteita.

Paloma kertoo yrittävänsä ajatella epäkohdista huolimatta positiivisesti.

Sairaanhoitajan ammatti kulkee suvussa. Myös hänen vanhempansa ovat hoitoalalla.

– Se on elämäntapa. En keksi, mitä muutakaan voisin tehdä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Tuoreimmat

Luitko jo nämä?