Nepalilainen tiikeriviidakko, virustartunta Aasiassa, Tadzhikistanin ja Kirgisian välille syttynyt sota.
Alvari Poikolan, 25, ja Valtteri Heinilän, 26, matkalta ei yllättäviä kokemuksia puuttunut. Ystävykset lähtivät viime heinäkuussa yli 15 000 kilometrin pyöräreissulle Suomesta Singaporeen.
Määränpäähänsä kaksikko pääsi viime lauantaina. Poikola on nyt palannut Suomeen, Heinilä siirtyi palautumislomalle Indonesiaan.
Otetaan kaksikon kanssa WhatsApp-ryhmäpuhelu.
– Matkan taustalla oli vahvasti seikkailunhalu, mutta halusin myös oppia enemmän ja enemmän itsestäni. Nuorempana huomasin, että uudelle altistuessa oppii tehokkaimmin itsestään, Poikola kertaa syitä lähtöön.
– Ikävuodet 22–24 tuntuivat menevän nopeasti ohi ja päivät alkoivat näyttää samanlaisilta. Halusimme tavallaan hidastaa aikaa, Heinilä jatkaa.
Poikola ja Heinilä kerkesivät kasvattaa kuntoaan tasaisissa maissa ennen Balkanin vuoristoja.
Valmistautuminen matkaan oli lopulta yllättävän rentoa. Pyöräilemään lähdettiin hyvällä peruskunnolla, jonka luotettiin kasvavan viikkojen edetessä.
– Mulla ei ollut pyöräkokemusta pitkälti ollenkaan. Alvari kysyi ennen reissua, että tykkäänkö edes pyöräillä. En tiedä tykkäänkö edelleenkään pyöräillä, mutta se on mielestäni paras tapa matkustaa autenttisesti, Heinilä naurahtaa.
Kaksikon reitti kulki 21 maan läpi itäisessä Euroopassa, Kaukasiassa ja Aasiassa. Reitin maat päätettiin etukäteen, mutta tarkemmat suunnitelmat tehtiin lennosta.
Pyöräilyn lomassa ystävykset pyrkivät myös rentoutumaan.
– Ostin Istanbulista kitaran, joka valitettavasti varastettiin Kathmandussa. Luimme myös paljon, Poikola luettelee.
– Ja pelattiin tosi paljon Yatzya. Häviäjä teki tiskit, Heinilä täydentää.
Lepopäivinä pyöräilijät pääsivät vuoristovaelluksille.
HeinIlän mukaan matkan varrella sattuneita kommelluksia ei osaa ajatella ongelmina, vaan enemmänkin osana matkaa. Joitain välikohtauksia muistuu silti mieleen – esimerkiksi Poikolan denguekuumetartunta. Dengue on hyttysen pistoksen välityksellä tarttuva kuumetauti, jonka oireisiin kuuluvat muun muassa voimakkaat jäsen- ja nivelsäryt.
– On jäänyt mieleen sairastelu paikoissa, joissa ei haluaisi sairastaa. Dengue-tartunnan saatuani pääsin onneksi sänkyyn lepäämään, olin noin viikon pois pelistä, Poikola muistelee.
Vietnamissa kovat sateet lähes homehduttivat parivaljakon vaatekerrastot. Tadzhikistanin ja Kirgisian välillä syyskuussa syttynyt sota puolestaan meinasi estää rajanylityksen, mutta Heinilän neuvottelutaidoilla matka sai kielimuurista huolimatta jatkua.
– Meille kerrottiin rajalla, että sota on alkanut kaksi tuntia sitten. Oltiin tehty 30 päivää matkaa rajalle, viisumi ja rahat olivat loppumassa, Heinilä kuvailee epätoivoista tilannetta.
”Meille kerrottiin rajalla, että sota on alkanut kaksi tuntia sitten.
Rajalla vastaan tuli tadzhikkiarmeijan maasturi, jonka etupenkillä olleen ”ison hefen” kanssa neuvottelut onnistuivat.
– Hän otti puhelimen käteen ja näytti meille peukkua, päästiin rajan yli. Kirgisian puolella nähtiin ohjusvaunuja ja sotilaita. Otettiin sieltä nopeasti irti.
Nepalissa kaksikko ajautui viidakkoon, jonka tiikeripopulaatio oli aggressiivisella päällä. Silloin paikallinen Jeep-maasturi riensi apuun, mutta Itä-Euroopassa kulkukoiria vastaan täytyi turvautua kovempiin keinoihin.
– Vihaiset paimenkoirat juoksivat perässä hampaat esillä. Päästiin käyttämään jopa pippurisumutetta, mutta edes täysosuma keskelle naamaa ei oikein auttanut, Heinilä muistelee.
Itäisessä Euroopassa kaksikko kohtasi vuoria ja kulkukoiria.
Kahdeksan kuukauden aikana Poikola ja Heinilä kerkesivät oppia paljon itsestään ja ystävyydestään. Matka teki "Vallusta” ja ”Alviksesta” entistäkin läheisemmät.
– Sitä luulee tuntevansa toisen tosi hyvin, mutta vasta kahdeksan kuukautta 24/7 pienessä teltassa opettaa tutustumaan. Mikään ei tuo ihmisiä lähemmäs toisiaan kuin syvien kokemusten jakaminen, Heinilä pohtii.
15 tuhannen kilometrin matka oli kokemus, jota sosiaalisen median välityksellä ei pysty täysin ymmärtämään.
– Kukaan muu kuin Alvis ei ymmärrä, mitä olen kokenut viimeisen kahdeksan kuukauden aikana. Eikä kukaan muu kuin minä ymmärrä, mitä Alvis on kokenut, Heinilä sanoo.
Matkan päätteeksi kaksikko vastaanotettiin Suomen Singaporen-suurlähettilään residenssillä, johon oli viritetty ”Finnishing line”.
Työn alla on videodokumentti matkasta. Materiaalia kertyi tunneittain, Heinilän päiväkirjastakin löytyy 200 000 sanaa purettavaa.
Dokumentilla parivaljakko haluaa madaltaa ihmisten kynnystä lähteä vastaaville matkoille – sanojensa mukaan hekään eivät ole kovakuntoisia "megaseikkailijoita”.
Seuraavaksi kaksikon suuntana on Suomi, vaikka Etelä-Amerikan-matkasta kerettiin jo hieman keskustella.
– Luulin, etten ikinä sanoisi näin, mutta on ikävä töihin. Reissussa oppi arvostamaan kotia enemmän. Siskollanikin on yksivuotias muksu, jonka kanssa en ole ehtinyt hengailla paljoa, Heinilä kertoo.
