IS:n jättilista: Katso jopa 100 kesä­loma­kohdetta Suomeen!

Ilta-Sanomat kysyi lukijoiltaan, millaisia lomakohteita he suosittelevat Suomessa kesälomansa viettäville. Hulppean sadan kesäkohteen joukosta löytyy hiekkarantojen ja koskimaisemien lisäksi ainakin aito kirkkoherran muumio, Elvis-tupa, soiva metsä sekä enkelipuisto.

Tänä kesänä lomaillaan ainakin hiekkarannalla Oulujärvessä, pienhuvipuistossa, konemusiikkimuseossa, ruukeissa, eläinten vanhainkodissa ja Pohjoismaiden ainoassa mausoleumissa.

3.7. 8:00

Huomio, lomailija!

Aiotko viettää tämän kesän, tai ainakin osan siitä, Suomessa? Kaipaatko normaaliin viettoosi vaihtelua tai uusia virikkeitä?

Me kysyimme sinulta, ja sinä vastasit. Ilta-Sanomat selvitti suuressa kesälomakyselyssään suomalaisten sata suosikkikohdetta vuoden 2022 kesään.

Skaala oli, kuten odotimmekin, ilahduttavan mieletön. Mukaan mahtui vanhoja klassikoita saaristokohteista myös vähän erikoisempiin, kuten ITE-taidepuistoihin, Pohjoismaiden ainoaan mausoleumiin sekä poikkeukselliseen huoltamokäymälään.

Lukijoidemme hittikohteiksi nousivat Salon Mathildedalin kuvankaunis ruukkikylä sekä Karkkilan kaupunki. Niitä suositeltiin selkeästi muita paikkoja enemmän. Ja miksipä ei, löytyyhän Mathildedalin läheisyydestä paitsi meri, kansallispuisto ja golfkenttä, ja Karkkilasta komean ruukkialueen lisäksi Kaurismäen veljesten elokuvateatteri Kino Laika.

IS:n kesäkohteet on jaoteltu aihekategorioiden mukaan. Aloitamme luontokohteilla, etenemme ruokailuun ja kulttuuriin, ja päätämme katsauksemme erinäisiin koko perheen puuhapuistoihin.

Siispä, tervetuloa kyytiin kesäkierrokselle halki Suomen!

Saaristo

1. Geta-vuori

Manner-Ahvenanmaan pohjoisosassa kohoava Geta-vuori nousee jopa 107 metriä merenpinnan yläpuolelle. Paikka tarjoaa henkeäsalpaavia näkymiä, jääkautisen kivipellon, Soltuna-ravintolan sekä vuokramökkejä.

2. Kökar

Ahvenanmaan saariston Kökarin asutus ulottuu jo pronssikaudelle Saaren kenties tunnetuin kulttuurikohde on 1700-luvulla rakennettu, pirteän punaisesta katostaan tunnettu Pyhän Annan kirkko.

3. Katanpään linnakesaari

Kustavin luoteisosassa sijaitseva kohde oli pitkään puolustusvoimien hallussa. Viimeiset parikymmentä vuotta Katanpää on kuitenkin ollut avoin matkailijoille. Kustavissa viihtyjille suositeltakoon myös Volter Kilpi -kirjallisuusviikkoa 13.–17.7.

4. Saariston rengastie

Noin 250 kilometriä pitkä Turun saariston kiertävä tie on klassikko ja etenkin polkupyöräilijoiden suosiossa. Matkan varrella voi pistäytyä ainakin marsalkka Mannerheimin syntymäkodissa Louhisaaren kartanolinnassa sekä Seilin saarella.

5. Parainen

Paraisten saaristokaupunki sijaitsee rengastien varrella. Sen suosituimpia paikkoja ovat muun muassa Utön saari, jossa on Suomen vanhin majakka.

6. Lonna

Suomenlinnan kyljessä oleva piskuinen saari on tuore tulokas Helsingin trendikkäisiin saaristokohteisiin. Saaresta löytyy saunaa ja ravintolaa, minkä lisäksi Lonnassa järjestetään 22.–24. heinäkuuta Odysseus Jazz Festival

7. Hailuoto

Myös Oulun edustalla sijaitsevan Hailuodon maine on viime vuosina kasvanut. Saaren kärjessä sijaitseva Marjaniemen hiekkaranta lienee klassikko. Hailuodossa järjestetään myös musiikkifestivaali Bättre Folk 15.–16. heinäkuuta.

8. Varjakansaari

Vähemmän tunnettu Oulun saaristossa sijaitseva kohde on Varjakansaari. Saaressa oli muinoin Pohjoismaiden suurin saha ja sen myötä paljon elämää. Nykyään kylä on autio, eli sopii aavemaisempia lomaelämyksiä hakeville.

Saariston rengastiellä kuljetaan paikoin myös lossilla.

Luontokohteet

9. Melkuttimet

Kanta-Hämeen Lopella sijaitsevat Iso- ja Vähä-Melkutin ovat tunnettuja erityisen kirkkaasta vedestään. Siksi järvet ovatkin paljolti sukeltajien suosiossa.

10. Paavolan tammi

Lohjansaaressa kasvavaa Paavolan tammea on kutsuttu Suomen kauneimmaksi puuksi. Ja eipä suotta: etenkin auringon siivilöityessä sen lehvästön läpi on näkymä kuin satukirjasta tai fantasiapelistä. Puun iäksi tiedetään ainakin 250–300 vuotta.

11. Haagan alppiruusupuisto

Kahdeksan hehtaarin kokoisessa helsinkiläisessä puistossa voi nauttia huumaavan kirjavasta kukkaloistosta. Tiheän männikön ympäröimä puisto on varjoinen kesäkuumallakin. Sen vanhimmat alppiruusut tiedetään noin 50-vuotiaiksi.

12. Kallahdenniemi

Kallahdenniemi on Helsingin hiekkarantojen salattu helmi. Harjuinen kärki kasvaa Meri-Rastilasta etelään, ja siellä voi uimisen lisäksi vaikkapa poimia mustikoita.

13. Hatanpään arboretum

Etelä-Tampereella sijaitseva Hatanpään kartanon yhteyteen perustetussa puutarhassa voi ihailla muun muassa erilaisia puulajeja, perennoja, pensaita ja kesäkukkia. Alueelta löytyy myös kesäkahvila.

14. Salpausselkä Geopark

Lahden ympäristössä sijaitseva Salpausselän luontoalue valittiin kesäällä UNESCO-kohteeksi. Päijät-Hämeen jylhissä maisemissa voi kiivetä Etelä-Suomen korkeimpaan kohtaan Tiirismaalle (223 metriä) tai ihastella Päijänteen halkovaa Pulkkilanharjua.

15. Koskenlaskua Kymijoella

Repoveden kansallispuisto tarjoaa monenlaista luontoaktiviteettia, kuten koskenlaskua. Kymijoen monet kosket on suojeltu, joten joki mutkittelee hyvinkin erämaisten maisemien läpi. Harvinaista näin Etelä-Suomeksi!

16. Pesäkivet, Lohtaja

Keski-Pohjanmaa tunnetaan varsin tasaiseksi alueeksi, joten Lohtajalla sijaitseva, suurten siirtolohkareiden röykkiö erottuu honkametsässä jo kauas. Korkeimmat kivet yltävät jopa 10 metrin korkeuteen.

17. Vattajanniemi

Yyterin ystäville suositeltakoon myös Lohtajalta löytyvää Vattajanniemeä. Luonnontilassaan oleva hiekkaranta kiertyy niemen ympärille ja on pituudeltaan jopa 15 kilometriä.

18. Jalo-lautta

Kesäpäivää voi viettää myös tilauspalveluna toimivalla Jalo-lautalla. Riihimäen läheltä löytyvällä Lopilla voi lipua pitkin kirkasvetistä järveä, ja ympäristöön voi tutustua myös SUP-lautaillen.

19. Hytermä

Kerimäen kirkonkylän itäpuolella löytyvä Hytermän luonnonsuojelualue kätkee sisälleen vaikuttavan kivimonumentin, joka on muistomerkki nimismies ja sotakamreeri Heikki Häyryselle. Hänet tunnettiin Kerimäellä nimellä Romu-Heikki.

20. Ärjänsaari

Harvinaislaatuista hiekkarantamaisemaa tarjoaa Oulujärvessä sijaitseva Ärjänsaari. Havupuiden ja hiekkatörmien seassa laiduntaa kesäisin myös lampaita. Ärjänsaaressa voi myös marjastaa ja sienestää.

21. Manamansalo

Ärjänsaarta isompi kohde on Oulujärven keskus, jossa voi ranta- ja camping-elämän ohella vierailla myös laulunkirjoittajalegenda Kassu Halosen Taidetalossa.

22. Oulankajoki

Oulangan kansallispuiston läpi virtaava joki Kuusamon ja Sallan alueella tarjoaa huikeita melontamaisemia myös aloittelijoille. Joella järjestetään kesällä myös alamäkiuintitapahtuma, joskin se on tältä kesää loppuunmyyty.

23. Hossan kansallispuisto

Läheltä löytyy myös Hossan kansallispuisto, joka soveltuu retkeilykohteeksi erityisen hyvin koko perheelle. Alueelta löytyy helppokulkuisia reittejä, maisemista tinkimättä.

Satoja vuosia vanha Paavolan tammi on kuin fantasiaeepoksesta.

Paikkakunnat

24. Reposaari

Reposaari on merellinen kylä Meri-Porin kärjessä, jonka kirkossa myös presidentti Sauli Niinistö ja Jenni Haukio ovat avioituneet. Saaressa järjestetään Reposfääri-festivaali 6. elokuuta. IS esitteli Reposaarta toissa kesänä.

25. Mathildedal

Salon Teijossa sijaitseva Mathildedal oli yksi lukijoidemme suosikkeja. Kuvankauniilta ruukkilueelta löytyy kaikkea ravintoloista museoihin, golfiin, kansallispuistoon ja jopa alpakoihin.

26. Karkkila

Toinen hittikohde oli luoteisen Uudenmaan helmi, Karkkila. Kaupunki saanut uutta nostetta, kun Ala-Emalin tehdaskiinteistö kunnostettiin monitoimikeskukseksi. Toinen vetonaula on Kaurismäen veljesten omistama elokuvateatteri ja baari Kino Laika.

27. Hämeenkyrö

Hämeenkyrö puolestaan ihastuttaa luoteisella Pirkanmaalla. Pitäjästä löytyy viehättävä maisematie pikkukauppoineen ja tapahtumineen sekä taiteilija Matti Järvenpään Rautapuisto.

28. Myllysaari, Lahti

Lahden edustalla Vesijärvestä nousee piskuinen saari, josta voi ihailla järven länsirannalla nousevia jylhiä vaaroja. Saaresta löytyy myös suosikkiravintola Kommodori.

29. Kotka

Monet lukijamme suosittelivat tänäkin vuonna Kotkaa. Se on kirjava kulttuurikohde, joka tarjoaa Meripäivien ohella ainakin merimuseo Vellamon sekä Sapokan ja Katariinan merelliset puistot. Kaupungista löytyy myös Alvar Aallon suunnittelema kaupunginosa Sunila.

30. Pistohiekka, Puumala

Saimaan rannalla Puumalassa sijaitsee Pistohiekan UNESCO-kohde, josta löytyy rantaelämän ohella myös ravintolaa, saunaa ja vuokramökkejä. Myös tanssilava!

31. Outokumpu

Outokummun kaivoskaupunkia Pohjois-Karjalassa suositeltiin myös innokkaasti. Kaupungissa voi ihailla Vanhaa Kaivosta ja nauttia ainakin luontopoluista sekä melontareiteistä. Kaupungista löytyy myös EU:n vanhinta kiveä, Siunuan gneissiä.

32. Möhkö, Ilomantsi

Itärajalla pistäytyminen tuo etenkin näinä aikoina jännitystä elämään. Ilomatsin itäisestä kylästä löytyy jokimaisemaa, kaunis ruukkialue, arboretum, Jatkosodan viimeinen suurtaistelupaikka sekä ihka oma Möhkön kesäteatteri.

33. Rautavaara

Pohjois-Savon Rautavaara tarjoaa luontopolkujen, uimarantojen sekä vaellus- ja melontareittien ohella hieman omaperäisempiä museoita, kuten mopomuseon, koulumuseon ja keräilymuseon.

34. Noormarkku

Nykyiseen Poriin kuuluva Noormarkku on todellinen kulttuurimaisema. Pitäjässä voi ihailla Markku-liiton Ukk’ram-patsasta, Ahlströmin historiallista ruukkia sekä Alvar Aallon suunnittelemaa kartanoa Villa Maireaa.

35. Pietarsaari

Ruotsinkielisen Pohjanmaan kuvauksellinen rannikkokaupunki tarjoaa ainakin Fäbodan uimarannan, Aspegrenin puutarhan sekä kulttuurikeskus Villa Svedenin.

36. Kallankarit

Kalajoen edustalla Perämerestä nousevat Maakalla ja Ulko-Kalla ovat Ahvenanmaan ohella Suomen toinen itsehallintoalue. Tämä oikeus on 1700-luvun lopun peruja. Karuilta kareilta löytyy myös muun muassa sympaattinen Kallan kirkko.

37. Iin Wanha Hamina

Oulun naapurissa sijaitsevassa Iissä sijaitsee vähemmän tunnettu mutta sitäkin idyllisempi muinen satama-alue. Haminan historia ulottuu jopa 1300-luvulle.

38. Inari

Pohjois-Lapin Inari on monipuolinen matkakohde kesälläkin. Alueelta löytyy ulkoilumahdollisuuksien lisäksi saamelaismuseo Siida sekä kulttimaineessa oleva Bar PaPaNa.

Kulttuurikokemusten lisäksi Karkkilassa voi myös uida.

Ruokailut ja kaupat

39. Keppana Kellari

Kakkostieltä kannattaa poiketa Tammelan Herttuanjärven rannalla sijaitsevaan Keppana Kellariin. Persoonallisesti sisutettu ravintola kätkee sisäänsä kaikenlaista vintage-autoiluestetiikkaa, minkä lisäksi paikan vierestä löytyy lomamökkejä.

40. Koskicafe Mylly

Lopella Kantatie 54:n ja Topenojoen varrella sijaitsevan Koskicafe Myllyn erikoisuus on, että joesta voi pyytää lohen itse ja savustuttaa sen kotiin vietäväksi paikallisella savustajalla.

41. Siuron Koskibaari

Siuron Koskibaari Nokialla Kuloveden ja Jokisjärven risteyksessä nauttii jo pienoista kulttimainetta. Yli 60-vuotias kievari tarjoaa ruokailun lisäksi myös elävää musiikkia läpi kesän.

42. Viinitupa Vuorenmaja, Mänttä

Vuonna 1928 rakennettu Vuorenmaja on teollisuuspitäjän erikoisuus. Keskieurooppalaista tunnelmaa huokuva ravintola tarjoilee pientuottajien viinejä, eli on ehdoton pysäkki kaikille taideturisteille.

43. Ranskalainen Kyläkauppa, Vääksy

Asikkalan Vanhassa Vääksyssä harjun laella nousee vaaleanpunainen kerrostalo kuin Wes Andersonin elokuvasta. Hämmentävä putiikki tarjoaa herkkuja, vaatteita ja viinejä useammassa kerroksessa.

44. Mäntyharjun Makasiinin puoti & kahvila

Etelä-Savon Mäntyharjun vanhassa tavaramakasiinissa toimii idyllinen kuppila, joka myy herkkujen lisäksi myös muun muassa luonnonkosmetiikkaa ja tekstiilejä. Läheltä löytyy myös Taidekeskus Salmela.

45. Elvis-tupa

Elvis-elokuvasta innostuneiden kannattaa tänä kesänä suunnata Jyväskylän eteläpuolella sijaitsevaan ”Pikku-Gracelandiin”. Valtava Elvis-kokoelma on syntynyt Marjatta Kinnusen fanituksesta.

46. Mustan Korpin saluuna

Laukaalla sijaitseva Mustan Korpin Saluuna pitää sisällään kyläkaupan sekä villin lännen henkisen kievarin. Keikkoja riittää pitkälle kesään.

47. TeaHouse of Wehmais, Juva

Etelä-Savon Juvalla Vehmaan kartanossa sijaitseva teehuone on intohimoiselle teeharrastajalle pakollinen kohde.

48. Jäppilän kievari

Jäppilän kievari lähellä Pieksämäkeä tarjoaa koko kesän periamerikkalaista grilliruokaa sekä myös kreoli- ja cajun-ruokaelämyksiä. Paikallisella twistillä, toki.

49. Nuolniemen kyläkauppa

Taloussanomat pohti muutama vuosi sitten, onko mäntyharjulainen kyläkauppa ”maailman erikoisin kauppa”. Pienoisen liikkeen tuotteilla ei ole myyjiä eikä hintoja, ja kauppa on auki vuorokauden ympäri.

50. Inkeritalo

Etelä-Savon Punkaharjulta löytyy Inkeritalo, jossa toimii oikein nätti vohvelikahvila. Sen terassilta voi ihailla Pihlajaveden selkää. Taidegalleriakin löytyy.

51. Merry Monk

Porin Reposaaresta Merikarvian Krookan satamaan muuttanut Merry Monk tarjoaa merellistä tunnelmaa, katuruokahenkisen ruokalistan, laajan valikoiman paikallisoluita sekä livekeikkoja.

52. Long Van Jäätelö Vaasa

Vaasasta löytyvä jäätelökioski on tunnettu kansallisellakin tasolla kunnioitusta herättävistä jäätelöpalloistaan, eli jokaisen Vaasan-kävijän on syytä tämä todistaa.

53. Perhon Esson naisten vessa

Perhon ”Esson” eli nykyisen ST1:n naisten vessa on sisustettu kuin satukirjassa, ja pinkistä pitsikäymälästä löytyy häkellyttävä määrä hajuvesiä. Huoltoaseman ravintolasta saa myös paikallista ohraherkkua muttia.

54. Kahvila Saha, Kokkola

Ykspihlajan kulttikahvilan omistaa Airolan kulttuuriklaanin matriarkka Outi Airola. Vanhan sahan konttoriin rakennetussa kuppilassa voi nauttia elävästä musiikista ja pulahtaa uimaan.

55. Kahvibaari, Kannus

Omanlaistaan ruostevyöhykkeen sydänmaaestetiikkaa tarjoilee myös Kannuksen Kahvibaari. Keskiolutbaariksi profiloitunut kohde täyttää tänä vuonna 70 vuotta.

56. Kukkolankosken varrassiika

Torniojokilaaksolaista perinneherkkua on käynyt ihmettelemässä myös ärmättikokki Gordon Ramsay. Vaellussiian kalastaminen eli lippoaminen on tunnettu perinne Tornionjoen molemmin puolin.

57. Leenan koskitupa

Kuusamon Käylän kylällä sijaitsevassa kahvilassa voi ihailla Käylänkosken kuohuja ja nauttia lohikeittoa. Todellinen paikallinen kohtaamispaikka.

Mutterinmuotoinen Viinitupa Mäntänvuoren huipulla tuo keskieurooppalaisen tuulahduksen.

Taide ja kulttuuri

58. Enkelipuisto, Pöytyä

Varsinais-Suomen Pöytyältä löytyy Kyösti Iitin Enkelipuistosta. Erinäisestä peltiromusta koostetut enkelihahmot levittäytyvät unenomaisesti lampimaiseman ylle.

59. Villa Mehu

ITE-taidelegenda Eelis Sinistön elämäntyö, useiden veistosten ja majojen kokonaisuus, Kirkkonummella peittyy vuosi vuodelta enemmän luonnon alle, ja se kuuluu tavallaan kokonaisuuden filosofiaan.

60. Naivistit Iittalassa

Suomen naivistisen taiteen keskus löytyy Hämeen sydämestä. Legendaarinen kesänäyttely kokoaa yhteen värikkäitä maisemia, humoristisia hahmoja ja yleistä hilpeän kirkasotsaista tunnelmaa.

61. Visavuori

Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Sääksmäen maisemiin rakennuttama taiteilijakoti, joka toimii myös museona. Tiluksilta löytyy myös pilapiirtäjä Kari Suomalaisen elämäntyölle omistettu paviljonki.

62. Taidekeskus Purnu

Orivedeltä löytyy Suomen vanhin kesätaidenäyttely, jonka on perustanut Mannerheim-patsaan veistänyt Aimo Tukiainen. Tukaisen taiteen ohella kohde esittelee Suomen nykytaiteen tekijöitä. Savusaunaankin pääsee.

63. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Keväällä 2022 Lahden keskustaan avattu Malva on Suomen uusin taidemuseo. Kesällä siellä pyörii Lahden kansainvälinen julistetriennale sekä paikalliskokoelman helmiä esittelevä näyttely.

64. Enni Idin taitelijakoti

Padasjoen Kellosalmelta löytyy psykedeelisen kirjava kotimökki, joka on omistettu Padasjoen ehkä kansainvälisesti tunnetuimman kuvataiteilijan elämäntyölle.

65. Jätkän Onnela

Ensio Tuppuraisen pihapiiri Kymenlaakson Valkealassa on kantaaottavan ITE-taiteen klassikkokohde. Tontille on pystytetty erinäisiä valtiojohtajia esittäviä patsaita sekä lukuisia nokkelia poliittisia sloganeja.

66. Lappeenran Hiekkalinna

Lappeenrannan satamaan on jo vuodesta 2004 alkaen noussut mielikuvituksellinen hiekkaveistosten kokonaisuus. Tänä vuonna uskomattomat hiekkateokset käsittelevät Suomen luontoa.

67. Punkaharjun Aseman taidelaituri

Luston entinen junaseisake on viime vuosina toiminut taiteen pyhättönä. Tämän kesän teemana on ”Asema rokkaa”, ja näyttelyssä voi nähdä jopa Andy McCoyn taidetta.

68. haITEkki Parkanossa

Parkano on tämän kesän ITE-kesäkaupunki. Nimensä mukaisesti vuoden näyttelykokonaisuus käsittelee teknologiaa ja sen kehitystä yhteiskunnassa.

69. Alpon Savanni

Etelä-Pohjanmaan Nummijärven lakeuksilta löytyy Alpo Koivumäen kierrätysmateriaaleista rakentama 150 hilpeän eläinhahmon kokonaisuus. Teos on päässyt myös osaksi paikallista UNESCO-kokonaisuutta.

70. Crazyland

Nivalassa sijaitseva erityislaatuinen elämyspuisto tarjoaa kokonaisvaltaisen kokemuksen kulttuuria ja viihdettä. Joukossa ovat muun muassa lennonjohtotorni, resiina ja luultavasti maailman pienin sauna.

71. Soiva Metsä

Kainuun perukoilla Suomussalmen Kaunisniemen harjulla sijaitsee metsä täynnä soittokelpoisia soittimia. Mielikuvitukselliset kilkuttimet on kasattu muun muassa puhelinpylväistä, hamppuköydestä ja alumiiniiputkista.

Alpon Savannilla Kauhajoen Nummijärvellä majailee noin sata eläintä.

Museot

72. Rosalan viikinkikeskus

Kemiönsaaren edustalta Rosalan saaren eteläkärjestä löytynee kaikki, tai ainakin suurin osa siitä, mitä ihmisen tarvitsee viikingeistä tietää. Löytyy viikinkikylää, tapahtumia ja museota.

73. Tytyrin elämyskaivos

100 metrin syvyydessä Lohjan laitamilla on paitsi komeasti valaistuja kalkkiseiniä, myös luultavasti viileämpää kuin helteillä. Kaivoksessa voi ihailla paitsi puolentoista miljardin vuoden ikäistä kiveä, myös taideinstallaatioita.

74. Apulandia, Lahti

Koska Apulannan nimellä on myyty muun muassa sähköä, on ymmärrettävää, että heinolalaispoppoon elämänytölle on omistettu myös kokonainen museo. Ihminen, joka ei ole käynyt Apulandiassa, ei ole bändin tosifani.

75. Siirtolaisuusmuseo Maailman Raitti

Peräseinäjoen harvinaisuus. Esittelee suomalaisten siirtolaisten elämää sekä asumuksia, jotka on tuotu paikalle maailman ääristä, kuten Australiasta ja Siperiasta.

76. Mekaanisen Musiikin Museo, Varkaus

Erikoismusiikin ystäville pakollinen kohde. Hätkähdyttävästä paikasta löytyy automaattipianoja, soittorasioita ja posetiiveja. Erikoisuutena viisi tonnia painava Goljat, josta lähtee 75 soittimen ääni.

77. Haapamäen Höyryveturipuisto

Veturi-ranch on muisto niiltä ajoilta, kun Haapamäen asema oli yksi maamme ruuhkaisimpia. Puisto esittelee pääosin VR:n vanhaa kalustoa vuosikymmenten takaa. Puistoa pyöritti 2000-luvulla myös juoksija Martti Vainio.

78. Vehoniemen Automuseo

Kangasalta löytyvä Suomen suosituin autonäyttely täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Museon vaihtuvat näyttelyt esittelevät koslia joka lähtöön 1900-luvun alun autoista kaikenlaisiin edustuskieseihin.

79. Vaasan auto- ja moottorimuseo

Vaasasta taasen löytyy Suomen suurin moottorivehkeiden kokoelma. Autojen lisäksi löytyy prätkää ja maamoottoria. Tämän kesän näyttely erikoistuu saksalaisen autoilun historiaan.

80. Lepikon Torppa

Pielaveden Lepikon torppa on ehkä vaatimaton mökki, mutta silti Urho Kekkosen synnyinkoti. Ajankohtainen taas kerran, kun kotimainen ulkopolitiikka on kokenut mullistuksia.

81. Parolan panssarimuseo

Maanpuolustushenkisille löytyy muutakin nähtävää. Aloitetaan Hämeestä, jossa on esillä kattava määrä itsenäisyyden ajan panssarikoneita. Simulaattorin avulla turistikin pääsee tykittelemään.

82. Säkylän talvi- ja jatkosotamuseo

Satakunnan sydämestä löytyy taasen Suomen viimeisimpiä sotia muisteleva kokonaisuus. Se perustettiin vuonna 1990, kun Talvisota-elokuvan kuvauksista jäi rutkasti ylimääräisrekvisiittaa.

83. Suomen Ilmavoimamuseo

Jyväskylän Tikkakoskella pääsee puolestaan Messerschmittin puikkoihin. Muuhun kalustoon kuuluu Suomen ilmavoimien kalustoa vuosikymmenten varrelta.

Yksityinen Mekaanisen Musiikin Museo Varkaudessa esittelee musiikin toistamisen historiaa 1700-luvulta 1980-luvulle.

Kirkot ja muu mystiikka

84. Juséliuksen Mausoleumi

Porin Käppärän hautausmaalta löytyy Pohjoismaiden ainut mausoleumi, jonne on haudattu 11-vuotiaana kuollut tytär Sigrid Jusélius. Vuonna 1903 valmistuneen rakennuksen freskoja ovat olleet maalaamassa Akseli Gallen-Kallela ja Pekka Halonen.

85. Leväluhdan vesikalmisto

Isostakyröstä löytyy lähde, jonka vesi on punaista rautapitoisuutensa takia. Lähteestä on vuosien saatossa löytynyt huomattava määrä luita ja kalloja, mutta sen alkuperäisestä tarkoituksesta ei ole tarkkaa tietoa. Todennäköisesti se on muinainen hautuupaikka.

86. Toivakan kirkko

Keski-Suomen Toivakan kirkon kattomaalaukset vuodelta 1973 tuovat psykedeelisyydessään mieleen rock-levyjen kannet. Pellervo Lukumiehen maalaukset olivat aikoinaan skandaali, nykyään rakastettu matkakohde.

87. Keminmaan vanha kirkko

Meri-lappilaisen kirkon lattian alla lepää vuonna 1629 kuolleen kirkkoherra Rungiuksen muumio. Hyvin säilynyttä hahmoa voi ihastella tai kauhistella lattiaan rakennetun lasi-ikkunan läpi.

Juséliuksen mausoleumin freskoissa vilisee viittauksia salatieteisiin.

Ruukit

88. Billnäs ja Fiskars

Raaseporissa noin kymmenen kilometrin säteellä toisisaan sijaitsevat läntisen Uudenmaan vastustamattomat kulttuurimaisemat. Ruukit yhdistää vähintään yhtä kuvauksellinen Ratavallin ulkoilureitti.

89. Kauttuan Ruukinpuisto

Euralaisen ruukin historia ulottuu päälle 300 vuoden päähän. Rauta- ja paperiteollisuuspitäjän maisemissa nousee myös Alvar Aallon suunnittelema Terassitalo.

90. Strömforsin ruukki

1600-luvulle ulottuva Ruotsinpyhtään unelma sai viime vuonna uuden omistajan ja lienee näin vireämpi kuin koskaan. Löytyy kirkkoa, kartanoa, ulkoilumahdollisuuksia ja kulttuuria.

Billnäsin ruukki perustettiin Mustiojoen varrelle kesällä 1641.

Eläimiä

91. Haltiala & Wanha Pehtoori

Pohjois-Helsingissä sijaitseva, Vantaanjoen kylkeen rakennettu Haltialan tila on harvinaisen pastoraalinen miljöö pääkaupungissa. Lehmien, lampaiden, sikojen ja kumppaneiden lisäksi tilalla pääsee ruokailemaan Wanhan Pehtoorin ravintolassa.

92. Eläinsuojelukeskus Tuulispää

Somerolla sijaitseva maatila- ja tuotantoeläinten turvakoti, joka tarjoaa paikan tavalla tai toisella tuuliajoille jääneille eläimille. Lajiskaala on laaja lehmistä minkkeihin, kettuihin ja vesilintuihin.

93. Koivuniemen Herran farmi ja MuuMaa

Merikarvialta löytyy aitoa maatilaelämää tarjoava teemapuisto. Paikka tarjoaa leikkejä ja pelejä perheen pienimmille sekä kokemuksia maatilan arkiaskareista. Saunaan pääsee ja konserttejakin on välillä.

94. Wanha Markki

Ylistarosta löytyy paitsi Heikki ja Liisa-Cristiina Laaksosen taiteilijakoti, myös Suomen ainoa eläinten vanhainkoti. Se on kerännyt siipiensä suojaan lopetusuhan alla olevia eläimiä viettämään vanhuuspäivänsä rapsutettavina.

Wanha Markki on Suomen ainut eläinten vanhainkoti.

Puuhapuistoja

95. PuuhaPark

Vihdin hiihtokeskuksen yhteydessä sijaitseva PuuhaPark on nimensä veroinen. Touhua riittää taltuttamaan pahimmankin sokerihumalan, kun alueelta löytyy trampoliinia, minigolfia, polkuautoja, seikkailuvuorta ja vaikka mitä.

96. Launeen perhepuisto

Lahtelainen leikkipuisto on paitsi valtava, myös maksuton. Touhua riittää liikennepuistosta liukumäkiin ja vesileikkialueeseen. Alueelta löytyy muun muassa parkourpuisto, skeittialue ja koira-aitaus.

97. Pelle Hermannin leikkipuisto

Porin Kirjurinluodon laaja leikkipuisto on vuoden 2014 Suomen paras leikkipuisto. Kolmen hehtaarin alueelta löytyy kiipeilytelineiden ja merirosvolaivan ohella myös kotieläimiä kileistä alpakoihin.

98. Nokkakivi

Jos isommat huvipuistot alkavat kyllästyttää, kannataa suunnata Lievestuoreen Nokkakivelle. Sympaattisesta puistosta löytyy kaikki tarvittava maailmanpyörästä törmäilyautoihin ja jopa pensaslabyrinttiin.

99. Puuhapuisto Veijari

Saarijärvellä pääsee hupailemaan Veijariin, jossa perheen pienimmät pääsevät purkamaan liiat energiansa jalkapallobiljardissa, köysiradalla ja polkuatoilla. Eläimiäkin pääsee paijaamaan.

100. Tonttula

Lapissa lomailijoiden kannattaa kesälläkin piipahtaa Levin Tonttulassa kokeilemassa vaikkapa kullanhuuhdontaa ja kulkemassa tonttupolkua.

Nokkakivi on sympaattinen pieni huvipuisto Lievestuoreella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?