Ovatko hämäläiset oikeasti hitaita, pohjalaiset ylpeitä ja savolaiset lupsakoita?
Näihin kysymyksiin etsii vastausta Into Kustannuksen uutuuskirja Matkalla Suomeen. Opuksessa kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja Ville-Juhani Sutinen johdattaa lukijan matkalle mielikuvien historiaan.
Heimoista kirjoittaessaan Sutinen viittaa kulttuurisiin abstraktioihin, eikä heimoihin etnisessä mielessä. Sutinen tutkailee, mikä on tarua ja mikä totta Suomen alueellisissa myyteissä ja miten tämä on vaikuttanut meidän kansalliseen identiteettiimme.
Sutisen mukaan kirjassa tarkasteltuja kohteita ei ole tarkoituksella ”luotu heimoja mainostamaan tai edes kansallistunnetta pönkittämään. Ne kuitenkin heijastelevat puoliksi tiedostamatonta asennoitumista, joka maakunnallisen identiteetin taustalla on vallinnut ja vallitsee edelleen”.
Unohtuessaan heimoideat myös saavat pysyä yllä kaikessa hiljaisuudessaan ja vaikuttaa taustalla ihmisten mielikuviin.
Poimimme uutuuskirjasta eri heimoihin liitettyjä piirteitä. Päätä itse, pitävätkö ne paikkansa.
Ylpeä pohjalainen
Pohjalaisia tavataan pitää jäyhinä, mutta uusi kirja muistuttaa, ettei kysymys ole negatiivisesta asiasta. Päinvastoin, paikalliset osaavat pitää sitä ylpeydenaiheena.
Taustalla vaikuttaa se tosiasia, että heimopiirteet ovat syntyneet tiettyä tarkoitusta varten. Jäyhyyden alkuperäisenä päämääränä oli suojella ryhmää ulkopuolisilta uhilta ja vaikutteilta.
Matkalla Suomeen -kirjan mukaan yksi pohjalaisiin liitetty piirre on kuitenkin tätäkin yleisempi. Pohjalainen on nimittäin ylpeä.
Aikoinaan jo kirjailija Zachris Topelius esitti Maamme kirjassa, että pohjalaiset ovat itsetietoisia suomalaisia, joiden kerskailun oikeuttavassa avarassa kotiseudussa yhdistyvät monien eri maakuntien parhaat puolet.
Varautunut turkulainen
Turkulaisten maine perinteisinä ja taaksepäin katsovina on tuttua vain osalle, mutta varautuneen ja sisäänpäin kääntyneen kuvan tuntevat useat.
Uutuuskirjan mukaan maine periytyy 1900-luvun jälkipuolelta, jolloin uutta Suomea rakennettiin kiivaasti.
”Tässä prosessissa saattoi olla tarpeen erotella virtaviivainen Helsinki vanhasta sivistyksen tyyssijasta, ja sen vuoksi Turusta alettiin painottaa perinteistä ja taaksepäin katsovaa mielikuvaa, kun taas Helsinki tähysi tulevaisuuteen”, kirjassa kerrotaan.
Turkulaisten maine sisäänpäinkääntyneinä pohjaa uutuuskirjan mukaan 1900-luvun jälkipuolelle, jolloin uutta Suomea rakennettiin kiivaasti.
Ei onneksi moitetta ilman kehuja.
Siinä missä turkulaisia soimataan luonteestaan tai murteestaan, on heidät nähty myös ahkerina ja varakkaina, uutuuskirjassa kerrotaan.
Hienosteleva helsinkiläinen
Kun Helsinkiä tarkastellaan ulkoapäin, moni panee merkille tyylikkyyden, joka huokuu kiireisistä kaupunkilaisista.
Samat sanankäänteet näkyivät kaupunkia koskevissa kuvauksissa jo viime vuosisadan alkupuolella. Tuolloin muun muassa professori Odo Reuter kuvaili Helsinkiä paikaksi, jossa yksi jos toinenkin oli ”todellinen muotileijona”.
Toinen näkyvä, tai kuuluva, helsinkiläinen piirre on tietenkin stadin slangi. Se tunnetaan muualla Suomessa sanoistaan, joita kaikki eivät tunnista, sekä s-kirjaimesta, jota moni kutsuu ylimielisen kuuloiseksi. Uutuuskirjan mukaan ylimielinen s on kuitenkin pelkkä myytti. Tutkimuksen mukaan sama s suhisee nimittäin muissakin murteissa.
Slangiin yhdistyy myös eräs helsinkiläisyyteen liitettävä piirre: teennäisyys. Tutkija Johanna Vaattovaaran mukaan jo 1800-luvulla maaseutua pidettiin aitona, oikeana ja rehellisenä suomalaisuutena ja murteita juurevina ja alkuperäisinä. Helsingin slangi ja puhekieli sen sijaan ovat olleet paheksuttuja.
