”Olenko kelvoton ulkomaan asukki?” – Mira on asunut poissa Suomesta yli 5 vuotta, mutta ei osaa vieläkään asuinmaansa kieltä eikä tunne paikallisia

Ulkomaille voi asettua elämään monella tavalla. Minä elän tällä hetkellä kuplassa, jonka näköistä – ainakaan tismalleen samanlaista – ei ole kenelläkään muulla, kirjoittaa vuosia ulkomailla asunut Mira Jalomies.

Paikallisia sääntöjä ja tapoja pitää noudattaa ja kulttuuria kunnioittaa, vaikka kuplassa eläisikin. Moskeijassa vieraillessa on käytettävä pään peittävää huivia.

19.1. 19:00

Tunnen monia ulkomailla asuvia ihmisiä, jotka ovat perillä asuinmaansa asioista vain hyvin hatarasti. He eivät osaa puhua maan virallista kieltä, eivät vietä aikaa paikallisten kanssa, eivätkä kuulu mihinkään paikalliseen yhteisöön. He eivät toisin sanoen integroidu, eivät ehkä edes yritä. Tällaisia ihmisiä näen ympärilläni joka suunnalla.

Sattumoisin kuulun itsekin tähän porukkaan. Yli viiden Malesiassa asumani vuoden jälkeen en tunne koko maasta kunnolla yhtä ainutta aidosti paikallista ihmistä.

Yli viiden Malesiassa asumani vuoden jälkeen en tunne koko maasta kunnolla yhtä ainutta aidosti paikallista ihmistä.

Seuraan malesialaista mediaa, eli luen täkäläisiä nettilehtiä, ainoastaan tarkasti valikoiden ja monesti lukemaani ainakin hieman epäillen. Tosin niin tekevät kuulemma monet paikallisetkin, elleivät ole lopettaneet epäluotettavaksi koetun, valtion tarkasti kontrolloiman median seuraamista kokonaan.

En juhlista paikallisia, yleensä uskontoon liittyviä juhlapäiviä, en tosin juuri suomalaisiakaan.

Ulkomailla on nykyään helppo elää eräänlaisessa itse rakennetussa lasikopissa.

Osaan malaijia, maan virallista kieltä, vain muutaman sekalaisen sanan. Niitäkään en koskaan käytä, en edes tervehtiessä. Kommunikoin aina englanniksi. Se on Malesiassa toki yleisesti käytetty ja eritaustaisia ihmisiä yhdistävä kieli, jota useimmat ainakin jotenkuten osaavat.

Olenko täysin kelvoton ulkomaan asukki, kun en oikein edes koeta sulautua ja solahtaa asuinmaani valtakulttuuriin? Saatan ollakin, koska osittain kyse on laiskuudesta – mikään muu ei ainakaan selitä sitä, etten puhu lainkaan malaijia.

Pitäisikö muuttaa tapojani jotenkin malesialaisemmiksi? Pitäisi tai ei, tuskin tulee toteutumaan. Viidessä vuodessa ei ole tapahtunut sen suhteen minkäänlaista merkittävää muutosta.

Sen sijaan tuntuu täysin luontevalta, että kun aamulla herään aasialaisen käen ujellukseen, lukaisen ensin puhelimesta suomalaisen median tarjoamat uutiset. Syön aamupalaksi lähestulkoon sitä samaa, mitä olen syönyt koko elämäni. Teen töitä suomeksi Suomeen. Viestittelen ystävilleni, jotka asuvat kaukana täältä. Ruokakaupassa pinoan ostoskärryyn keon maitotuotteita ja toisen leipää, enkä riisiä ja kanaa. Hahmotan ajankulua neljän vuodenajan mukaan, vaikka täällä on aina hellekesä.

Teen töitä suomeksi Suomeen. Viestittelen ystävilleni, jotka asuvat kaukana täältä.

Asun alueella, jossa elelee pääosin muita ulkomaalaisia. Lapseni käyvät koulua, johon on päätynyt oppilaita ja opettajia kymmenistä maista. Tuttava- ja ystäväpiirissäni on tavallista, että perheissä on eri maissa syntyneitä ihmisiä ja niissä puhutaan useampia kieliä. Sekin kuuluu asiaan, että muutetaan tämän tästä asuinpaikkaa, usein maasta toiseen ja kaikkea leimaa väliaikaisuus.

Malesialainen jälkiruokaerikoisuus on cendol, johon tulee riisijauhosta tehtyjä hyytelömatoja, punaisia papuja, kookosmaitoa, palmusokeria ja iso keko jäähilettä. Sen makuun en ole vielä päässyt.

Ja silti, joka hetki tiedostan asuvani nimenomaan Malesiassa. Olen kiinnostunut täkäläisestä kulttuurista ja tavoista, ja ainakin koetan suhtautua niihin avoimesti.

Kaltaiseni kuplaelämä tuntuu Malesiassa täysin hyväksyttävältä ja sopivalta. Ehkä jo siksi, että maan koko väestö on niin kirjavaa. Yli kolmekymmenmiljoonaisesta kansasta noin puolet on juuriltaan jotain muita kuin malaijeja. On monia kieliä ja uskontoja, kulttuureja ja tapoja sekä lukemattomia erilaisia kuplia.

Ja silti, joka hetki tiedostan asuvani nimenomaan Malesiassa. Olen kiinnostunut täkäläisestä kulttuurista ja tavoista, ja ainakin koetan suhtautua niihin avoimesti.

Jopa niin sanotut paikalliset – kuten malaijit sekä maassa kenties sukupolvien ajan asuneet kiinalais- ja intialaistaustaiset – hengailevat pitkälti omissa porukoissaan. He ovat kuin pieniä lapsia, jotka näennäisesti leikkivät yhdessä samaa leikkiä sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä, mutta touhuavat kuitenkin ihan omiaan. Elämä sujuu niinkin, kunhan ymmärrystä ja hyväksymistä riittää muillekin, eikä kukaan loukkaa ketään.

Kun asuin aiemmin Espanjassa, kuplani oli toisenlainen kuin nyt. Puhuin espanjaa, oli paikallisia ystäviä ja tuttavia. Koin olevani paikallisyhteisön jäsen, vaikkakaan en samalla viivalla aitojen paikallisten kanssa. Ja silti elin silloinkin monessa mielessä aivan omassa pienessä todellisuudessani; sopivan tutussa ja turvallisen tuntuisessa pienoismaailmassa, jonka näköistä – ainakaan tismalleen samanlaista – ei ollut kenelläkään muulla.

Kenties me kaikki elämme jonkinlaisessa kuplassa, niitä on niin monenlaisia. Ulkomailla vieraassa ympäristössä se on vain erityisen helppo huomata. Ehkä se on myös ihan ookoo, niin kauan kun sen itse tiedostaa eikä siitä ole kenellekään haittaa.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?