Tältä näyttää Arctic SnowHotel & Glass Igloos vuonna 2021 - Matkat - Ilta-Sanomat

Rovaniemellä sijaitsee paikka, joka saa osan turisteista jännittämään seuraavaa yötä

Lumihotellista löytyy ”lähinnä psykologisista syistä” lämmin tila.

Arctic SnowHotel & Glass Igloosissa voi majoittua jääsviiteissä. Saunat (oikealla) ovat nekin lumesta.

27.12.2021 18:45

Pienessä Sinettän kylässä, 20 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta, sijaitsee lumimaailma, joka on joka vuosi hieman eri näköinen.

Arctic SnowHotel & Glass Igloos rakennetaan uusiksi vuosittain. Sen luomisessa on mukana 20–30 henkeä.

– Rakentaminen alkaa, kun pakkaskelit tulevat. Lunta kuluu 25–30 tuhatta kuutiota. Valmista on tapauksesta riippuen neljässä tai kuudessa viikossa, paikan omistaja ja myyntijohtaja Heidi Haavikko kertoo Ilta-Sanomille.

Ravintolassa on taljoja lämmikkeiksi.

Arctic SnowHotel & Glass Igloos muuttuu joka vuosi. Tänä talvena seiniltä voi löytää muun muassa tällaisia taideteoksia.

Lumimaailmaan ei luoda yhtenäistä teemaa, sillä ajatus on, että turisti yllättyy joka huoneessa.

Lumihotellista, -kappelista, -ravintolasta ja -baarista koostuva kokonaisuus on katettuna toista tuhatta neliötä. Sviittejä, joissa nukutaan lämpimissä makuupusseista, on kymmenen kappaletta.

Lämpötila lumihotellissa on ulkoilmasta riippumatta nollasta viiteen pakkasastetta.

Kylmä ei turisteja karkota, päinvastoin. Elämys on eksoottinen, ja sen mukana tullaan kauempaakin – Aasiasta, tai erityisesti näin pandemia-aikaan Keski-Euroopasta.

Osaa majoittujista kuitenkin jännittää.

Sen Haavikko on huomannut tutustumiskierroksilla, joissa esitellään hotellin toimintaperiaatteita.

– Kylmä ei ole ongelma, sillä raikkaassa ilmassa nukkuu hyvin. Mutta joillekin tulee makuupusseista ahtaanpaikankammo. Heille on liikaa, että ei voi nukkua yhtä leveästi x-asennossa kuin kotona.

Sviittejä on kymmenen. Kuva aiemmalta vuodelta.

Lumihotellista löytyykin ”lähinnä psykologisista syistä” lämmin tila, jonne voi vetäytyä nukkumaan, mikäli makuupussimajoitus ei houkuta.

– Viimeisen 14 vuoden aikana tilaa ei ole käyttänyt monikaan, Haavikko huomauttaa.

Joillekin tulee makuupusseista ahtaanpaikankammo.

Lumisauna sulaa löylyjen myötä

Makuupussimajoitus voi jännittää joitakin, mutta löylyihin ulkomaisetkin turistit menevät pelotta. Saunoja pihalla on peräti 20 kappaletta, ja syy on ilmeinen.

– Ne ovat lumisaunoja, joissa voi saunoa noin sata kertaa. Seinä sulaa vähän kerrallaan joka kerta.

Lumisaunaan meneminen on elämys. Ulkomaiset turistit menevät löylyihin reippaasti.

Lumisaunaan kiivetään lumirappusia pitkin.

Lumisaunassa on todella kosteat löylyt.

Lumisaunassa saunominen eroaa täysin sähkösaunojen kipakoista löylyistä.

–Jos on oikein röörit tukossa, suosittelen kokeilemaan. Löylyt ovat nimittäin todella kosteat. Saunassa ei näe edes eteensä, vaan siellä on hyvin sumuista.

Ensi talvesta tulossa vilkas

Hotellissa vietetään myös häitä, ja kaukaisimmat juhlijat saapuvat toiselta puolelta maailmaa. Haavikko on todistanut jääkappelissa niin vieraille yllätyksenä tulleita häitä kuin spontaaneja juhliakin.

– Kerran kappelissa oli pariskunta Filippiineiltä. Heillä oli vieraina vain lähimmät kymmenen sukulaista, mutta lopulta vieraaksi saatiin kappelin nurkalla norkoilleita turisteja. Se oli hyvin hauskaa.

Kappeli näyttää tänä vuonna tältä.

Viime talvena aasialaisten määrä väheni, mutta tästä kaudesta odotetaan jälleen vilkasta. Pääkohderyhmää ovat ulkomaalaiset, mutta korona-aika on lisännyt myös suomalaismajoittujien määrää.

– Seuraava talvi näyttää jo siltä, että tätä voi kutsua bisnekseksi, elleivät uudet rajoitukset lyö kapuloita rattaisiin, Haavikko toteaa.

Lainion lumikylä sai valtavasti huomiota

Arctic SnowHotel & Glass Igloos ei ole Suomen ainoa lumesta ja jäästä tehty lumimaailma.

Ylläksen lähellä sijaitsee Lainion lumikylä, joka rakentuu vuosittain noin 20 miljoonasta kilosta lunta ja 350 000 kilosta luonnonjäätä. Teema on joka vuosi erilainen, mutta lumikylässä on aina lumihotelli, jääravintola ja -baari, jääkappeli ja liukumäki.

Vuonna 2018 Game of Thrones -teemainen lumikylä herätti valtavasti huomiota ympäri maailmaa.

Jää- ja lumimaailmasta kirjoitettiin peräti 2 000 artikkelia ympäri maailmaa. Jutut ja valtava somenäkyvyys tavoittivat arvioiden mukaan miljardeja ihmisiä.

Lue lisää: Suomalaisten Game of Thrones -fanien ideasta syntyi jättihitti – Snowvillage aukeni jopa entistä komeampana Lappiin

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?