– Kalajoki on upea, samoin Yyteri, Nallikari ja Vattaja. Mutta se ainoa oikea hiekkaranta on minulle Tauvo.
Oululainen Maija-Liisa Kiviniitty on kolunnut Suomen hiekkarantoja, mutta lapsuuden kesistä tuttu Siikajoen Tauvo vetää aina pisimmän korren. Tauvossa pikkutyttönä asunut Kiviniitty palaa suosikkirannalleen kerta toisensa jälkeen.
– Kyseessä on lapsuudenmaisema ja sielunmaisema. Aina kun menen Tauvon rantaan, minulle tulee olo, että tulen perille. Meren, hiekan ja kalasataman tuoksut tunnistaa heti. Nykyisin menen paikalle yleensä iltaisin, jolloin tuoksu on erilainen, mutta tunne on aina samanlainen.
Oululainen Maija-Liisa Kiviniitty on kolunnut Suomen hiekkarantoja, mutta lapsuuden kesistä tuttu Siikajoen Tauvo vetää aina pisimmän korren
Tauvo on Perämeren helmi.
Ei ole vaikea ymmärtää, mikä Tauvossa Kiviniittyä viehättää. Alue tunnetaan dyyneistään, ja valkeaa hiekkaa on laajalla alueella. Uimarannan lähettyvillä on historiallinen Tauvon kalasatama. Siellä on ollut toimintaa jo 1800-luvulla.
– Rantaviivaa on arviolta sata metriä. Kyseessä on aivan omanlainen paikkansa, Kiviniitty kertoo.
"Piilossa oleva helmi”
Tauvo on tuttu myös Siikajoen kunnanjohtaja Pertti Severinkankaalle.
Severinkangas kertoo käyvänsä paikalla säännöllisesti ja huomanneensa, että ranta on hyvin suosittu. Tauvossa viihtyvät erityisesti surffarit, lintubongarit ja lapsiperheet.
– Ranta on niin matala, että Tauvossa on turvallista käydä uimassa myös pienten lasten kanssa.
Vaikka paikalliset tuntevat Tauvon, suurelle yleisölle se ei ole vielä tuttu.
– Tämä on piilossa oleva helmi, joka on tullut viime aikoina suositummaksi. Suosion myötä kunta myös kehittää aluetta.
Tauvo on erityisen upea auringonlaskun aikaan.
Tauvoon kaavaillaan parhaillaan uutta lintu- ja näköalatornia, matkaparkkia matkailuautoilijoille ja siirtolapuutarha-aluetta.
Alueella on jo loma-asuntoalue, kesäkioski ja muutamia yksittäisiä, maksullisia asuntoautopaikkoja.
Erityisen upeana kunnanjohtaja pitää Tauvon vanhaa kalastajasatamaa.
–Muutaman kerran on sattunut niin, että satamaan on tullut alus kalasaaliin kanssa, ja ihmiset ovat päässeet ostamaan tuoretta kalaa suoraan veneestä. Aivan kuin Kauppatorilla konsanaan.
Juhannusjuhlia ja revontulien bongausta
Vuosikymmeniä Tauvossa käynyt Kiviniitty kertoo, että alue on muuttunut ajan saatossa silmin nähden. Vielä 1800-luvulla Tauvo oli saari, joka on sittemmin liittynyt mantereeseen.
Maija Kiviniitty on käynyt Tauvon rannalla lapsesta saakka. Sinne on pakko päästä aina uudelleen.
Kun Kiviniitty oli pieni, dyynejä oli rannalla yksi, nyt niitä on kaksi.
– Jo lapsena meillä oli tapana mennä dyynien taakse piiloon. Kun painautui matalaksi, sai olla tuulelta suojassa.
Muuttuva alue kiinnostaa myös alueella toimivaa kesäkioskin väkeä.
– Kioskilla kerätään parhaillaan valokuvia ja muita muistoja näyttelyä varten, Kiviniitty kertoo.
Ei ihme, että alue on ollut tärkeä juhlapaikka jo vuosikymmenien ajan: siellä on juhlittu juhannuksia ja heitetty haikeat hyvästit kesälle venetsialaisissa.
– Syksyllä olemme seisoneet veden rajassa ja katsoneet, kuinka revontulet nousevat meren ylle.
Kyseessä taitaa todella olla Perämeren helmi, kuten Kiviniitty vakuuttaa.
Fakta
Tauvo, Siikajoki:
■Tauvon ranta on matala, joten se sopii erityisen hyvin lapsiperheille.
■Surffaajat pitävät Tauvoa yhtenä Pohjois-Suomen parhaana surffauspaikkana.
■Tauvonniemi on yksi Pohjois-Pohjanmaan tunnetuimmista lintupaikoista. Tauvossa on toiminut jo vuodesta 1965 saakka Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen lintuasema.