Pohjois-Pohjanmaalle on avattu ensimmäinen pyhiinvaellusreitti - Matkat - Ilta-Sanomat

Pyhiinvaellusreitti vie Oulujokivarren upeisiin maisemiin – ”Ainutlaatuisia kohteita ja vau-elämyksiä”

Yli sadan kilometrin vaellus vie läpi upeiden jokivarsi- ja vaaramaisemien.

Oulujoen reittiä suunnitellut ja toteuttanut Jorma Korhonen ei ole vielä ehtinyt kulkea yli sadan kilometrin reittiä päästä päähän.

13.6. 14:05

Oulujoen varteen avattu uusi pyhiinvaellusreitti antaa kulkijalle mahdollisuuden hiljentyä, pohdiskella, kuntoilla ja ihailla maisemia. Yli sadan kilometrin vaelluksen aikana voi tutustua kuuteen erilaiseen kirkkoon ja alueen kulttuuriin.

Pyhiinvaellusreitin varrella on upeita jokivarsi-, järvi- ja vaaramaisemia. Liikkeelle voi lähteä Oulun tuomiokirkosta. Reitti kulkee kaupungista Oulujoen, Turkansaaren, Muhoksen, Utajärven ja Vaalan Säräisniemen kirkkojen kautta Vaalaan Oulujärven rannalle.

Reittiä suunnitelleen projektipäällikkö Jarmo Korhosen mielestä kirkot ovat kaikki uniikkeja ja siksi tutustumisen arvoisia.

– Oulun tuomiokirkko on katedraalimainen ja suuri. Muhoksella on taas vuonna 1634 rakennettu pitkä kirkko, joka on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Lisäksi matkalla ovat vielä puukirkot ja Säräisniemen ristikirkko, joka sijaitsee Oulujärven rannalla.

 Ne ovat ainutlaatuisia kohteita. Kaikissa saa vau-elämyksiä.

Vaelluksen varrelta voi kerätä leimoja pyhiinvaeltajan passiin.

Oulujoen pyhiinvaelluksen voi kulkea eri reittivaihtoehtoja joko vaeltaen (113 km), pyöräillen (117 km) tai moottoriajoneuvolla (129 km). Osan matkasta voi taittaa myös julkisilla kulkuneuvoilla.

– Jokaisessa kirkossa on esimerkiksi erilainen akustiikka. Ne ovat ainutlaatuisia kohteita. Kaikissa saa vau-elämyksiä, Korhonen sanoo.

Korhosen mukaan reitti on hyvin saavutettavissa. Sen voi kokea sähköpyörällä, jos valitsee asvaltoidut kevyen liikenteen väylät. Maastossa on parasta polkea läskipyörällä.

– Suomessa ei ole toista näin virtuaalisella sisällöllä varustettua reittiä. Kohteisiin voi etukäteen tutustua kotona. Kaikista kirkoista on esittelyt, joita voi katsoa urkujen säestyksen kera, hän kertoo.

Turkansaaren kirkko on rakennettu rukoushuoneeksi vuonna 1694, kun saari oli vielä vilkas kauppapaikka.

Pyhiinvaellus merkitsee historiallisesta näkökulmasta matkaa pyhänä pidettyyn paikkaan. Hidas eteneminen antaa mahdollisuuden hengellisyydelle, hiljentymiselle ja asioiden pohtimiselle.

Korhonen laskee, että kävellen reittiin on syytä varata kolme yötä ja neljä päivää, jotta asioiden miettimiseen jää aikaa.

– Hitaasti etenemällä pääsee tunnelmaan. Matkasta saa enemmän irti kun on aikaa pysähtyä kohteisiin mietiskelemään ja etsimään oman elämän kysymyksiin vastauksia.

Pyhiinvaellusperinteeseen kuuluu pyhiinvaeltajan passi, joka keskiajalla toimi henkilöllisyystodistuksena. Oulujoen pyhiinvaelluksesta saa myös muiston, kun tulostaa pyhiinvaellusreitin passin itselleen reitin verkkosivuilta.

Passiin voi kerätä leimoja reitin etapeilta: kirkoilta ja Rokualta. Kun pyhiinvaelluspassi on täynnä, pyhiinvaeltaja voi saada Oulun tuomiokirkosta pyhiinvaeltajan diplomin kirkon aukioloaikoina kesä-elokuun aikana.

Muhoksen kirkon sakastissa on vielä jäljellä kirkkomaalari Emanuel Granbergin vuosina 1773–1775 maalaamia kuvia.

 Matkasta saa enemmän irti kun on aikaa pysähtyä kohteisiin mietiskelemään ja etsimään oman elämän kysymyksiin vastauksia.

Jorma Korhosen mielestä kaikki pyhiinvaellusreitin kohteet ovat tasapuolisesti yhtä kiinnostavia.

Rokuan leiman voi hakea passiin myös patikoimalla metsäpolkuja pitkin. Oulujokilaaksossa kulkevalle Tervareitistölle on asennettu pyhiinvaellusreitin opaskylttejä Muhoksen Kallioselältä alkaen aina Rokuanjärvelle saakka.

Reitti on käytettävissä pääasiassa kesäaikaan, kun maasto on kuivaa. Matkan varrella voi olla vaikeakulkuisia osuuksia, joten kunnolliset patikointivarusteet ovat tarpeen.

Oulun seurakuntayhtymän ja Oulun seurakuntien lisäksi pyhiinvaellushankkeessa ovat mukana Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat ja seurakunnat, Museo- ja tiedekeskus Luuppi, Rokua Geopark ja Rokuan kansallispuisto sekä hankkeen rahoittaja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Suomessa on kymmeniä pyhiinvaellusreittejä Helsingistä aina pohjoiseen Pyhätunturille. Reitit löytyvät osoitteessa evl.fi/pyhiinvaellus.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?