Suomalaisten seikkailu kohti Saharaa - Matkat - Ilta-Sanomat

Suomalaisten seikkailu kohti Saharaa

Huhtikuussa 1954 kolmikymppinen aviopari ajoi autonsa Helsingissä Ariadne-höyrylaivaan ja aloitti huimapäisen matkan Euroopan halki Afrikkaan.


9.5. 12:55

Ystävämme ovat hyvästelleet meidät mielestään viimeisen kerran, mutta yrittäkäämme ajatella fatalistisesti, ettei kohtaloaan voi välttää, kirjoitti Esko Vahtera, setäni, mustekynällä eloisaan matkapäiväkirjaan, joka on säilynyt 67 vuotta.

Yli 300-sivuinen päiväkirja pelastui, mutta ainutlaatuiset valokuvat ovat päätyneet divarista keräilijöille.

Eskon ja Tertun hurjapäistä reissua voi pitää myös myöhästyneenä häämatkana. Nuoret ekonomit oli vihitty muutama vuosi aiemmin. 3-vuotias Anu jäi isovanhempien hoiviin retken ajaksi.

Afrikan-seikkailulta palasi kahdeksan elävää olentoa.

Esko ja Terttu vihittiin 40-luvun lopussa.

Esko, Terttu ja Anu Vahtera Helsingin Mannerheimintien asunnossa 1954.

Matkapäiväkirjan aukeama.

Matkaan siis, Simca Aronde, vuosimallia 1953!

Tulit nielemään yli 11 000 kilometriä Saksan betonibaanoja, eteläisen Euroopan kivikkorinteitä, Saharan hiekkapolkuja.

Eskolla ja Tertulla oli uskalias mieli ja vankka kielitaito. He olivat erityisen kiinnostuneita maailman kulttuureista – ja elämistä, mikä valkeni myös tullimiehille matkan edetessä.

Sodasta toipuvan Euroopan halki körötellessään nuoripari pysähtyi paikkoihin, joista oli etukäteen ottanut tarkkaan selvää.

Tiet sitten olivatkin mitä sattuu.

Tie on merkitty karttaan ohuella viivalla, mutta emme kuuna kullan valkeana voineet kuvitella, kuinka väärä, kiemurainen, vuoristoinen, synkkä, kurja, päällystämätön ja monttuinen se oli. 35 km:n pätkän ajaminen kesti yli 3 tuntia.

Pisin päivämatka oli 501 kilometriä. Oli siinä Simcalla jurnuttamista.

Yöt pariskunta vietti etupäässä teltassa, jonka mukavuuksina olivat kumiset ilmapatjat ja tikkimakuupussit.

Asennettiin tähän huvilaamme keskuslämmitys. Terttu haki päänsä kokoisen kiven, jota nyt korvennetaan priimuksella kuumaksi. Olemme niin tottuneita elämään kulkureina, että kun makuusäkin vetoketju on vedetty kiinni, saapuu unikin heti.

Matka alkoi Ariadne-laivalla.

Simca Aronde kesti ja kuljetti Saharasta kotiin ihmiset, eläimet, taikamatot, ihmelamput… Tässä kulkupeli mökillä juuri ennen matkaa 1954. Pikku-Anu ja serkkupoika Timo poseeraavat. Varsinaiset matkakuvat ovat kadoksissa.

Afrikan tähti -pelin aloituspiste Tanger oli matkalaisten ensikosketus uuteen mantereeseen. Välähdykset 50-luvulta voivat kuulostaa epäkorrekteilta, mutta päiväkirjaa pitää lukea aikamatkana menneeseen maailmaan.

Valkoisia hahmoja kuin aaveita, mutta palttinan alla elävä nainen. Arabeja fetseissään ja huppuviitoissaan tarjoamassa rihkamaa ja hasista. Tervehdys on aina ”Salam aleikum”. Basaarista ostettiin oikea fetsi ja se päässä olen tämän päivän rehvastellut.

Siirtomaa-aika oli vielä täyttä totta. Koko maailmaa horjuttanut Suezin kriisi siinsi parin vuoden päässä, mutta matka ei ulottunut Egyptiin ja Suezille saakka.

Sen sijaan luonto alkoi näyttää vaarojaan Afrikan tähtitaivaan alla.

Sarvikyy on ovela veikko. Öisin tämä metrin mittainen retkale, joka on erittäin vaarallinen myrkkynsä takia, lähtee saalistusretkelle hiekkaluolistaan.

Matelijat ja hyönteiset kiehtovat Eskoa ja Terttua niin paljon, että niitä, eläviä, alkoi kerääntyä matkamuistoiksi. Eipä vetelisi enää sellainen peli.

Letkeän tekstin parasta antia on luonnon kuvailu.

Pyhä pillerinpyörittäjä kuskasi aarrettaan tietä pitkin. Skeidapilleri – tiedä vaikka olisi oma – käärittiin huolellisesti matkamuistojen joukkoon. Sontiaiset ovat hyödyllisiä olentoja, jotka hävittävät löyhkäävän tavaran pinnalta maata lannoittamaan.

Telttailijat pysähtyivät toisinaan päiviksi löytämiinsä keitaisiin. Muista suomalaisista tai edes eurooppalaisista ei ollut vaaraa.

Löimme kämppämme kuivuneiden lehmänläjien päälle täällä huut helvetissä. Nautimme pari kupposta kuukauden kestäneen korpivaelluksemme kunniaksi. Olemme tähän mennessä nielleet noin 6 500 km! Mielenvire, jota säilytetään pienessä konjakkiputelissa, alkaa olla kohta finis.

Maisemaa 1950-luvulta Ceutasta, joka on Espanjan kiistelty erillisalue Marokossa.

Simca voivotteli ja kitisi, mutta kesti. Marokon ihmeellisen suorat baanat saivat autokunnalta arvosanan 10 ja Tunisiankin tiet 8, mutta Algerian kamelipolut vain 5-.

Iskunvaimentimet naukuivat kuin kollikissa maaliskuussa. Miljoonat hyönteiset muodostavat oman klimppisen autovahansa Simcan pintaan.

Ruoasta ja juomasta on vähänlaisesti mainintoja. Oivallinen minttutee tuli tutuksi basaareissa, luonnosta poimittiin kymmeniä kiloja appelsiineja.

Vettä saatiin vesiposteista ja paimentolaisten nahkaleileistä. Vatsat tietysti tykkäsivät kyttyrää.

Muukalaislegioonan pääkaupungissa Algerian Sidi-Bel-Abbesissa reissulaiset tapasivat suomalaisen korpraali Sjöbergin, jonka viiden vuoden sopimus oli lopuillaan. Korpraali oli juuri palannut kauhujen paikasta Indokiinasta, jossa vietti kaksi vuotta yhtä soittoa.

Tuttavuus johti paitsi maisema- myös kapakkakierrokseen.

Seurustelimme kaikilla mahdollisilla kielillä venättä myöten. Niin kauan ei Indokiinassa rähinä lopu, kun ranskalaiset siellä isännöivät. Nämä ovat legioonalaisten, eivät minun lausuntojani ja mielipiteitäni.

Illanistujaisissa ei ehkä tiedetty, että Dien Biên Phun ratkaisutaistelua Vietnamissa käytiin samana iltana. Ranska lähti, mutta sota jatkui vielä kaksi vuosikymmentä amerikkalaisten tultua mukaan.

Legioonalaiset ihmettelivät, ettei suomalaisista telttailijoista ollut tehty sapelilla selvää erämaassa.

Kertaakaan meillä ei ole ollut vaikeuksia alkuasukkaiden kanssa, päinvastoin. Kenties meidät on asetettu eri kategoriaan ranskalaisten kanssa telttamme katolla liehuskelevan pikku siniristilipun takia.

Algerian itsenäistymiseen vienyt sota puhkesi samana vuonna. Siirtomaaherrojen pöyhkeys ärsytti ja huvittikin suomalaisia.

Ranskalaiset käyskentelevät tässä kuumassa maassa usein vallan ulsteri päällä, kaulaliina kaulassa ja huopahattu päässä.

Kukkarontekijä myy tuotteitaan Algeriassa.

Hunnutettu nainen kadulla Algeriassa 50-luvulla.

”Kameli on kumma otus, oikkuileva, äkkipikainen ja vähän hölmö. Erämaan asukkaille välttämätön ihmekone”, Esko kirjoitti matkapäiväkirjaan. Kuva Tunisiasta myöhemmältä matkalta.

Paikallisten elämä vei nuorenparin tuhannen ja yhden yön maailmaan.

Sadunkertojan ympärillä on harras kuuntelijain joukko. Mitään emme ymmärtäneet, mutta jotenkin siirryimme mystillisen hiljaisuuden ja huhuilevan pillinsoiton säestämänä kalifi Harun-al-Rashidin aikoihin.

Eksoottisen matkan edetessä Simcaan alkoi kertyä outo eläintarha, joka oli tavaton jo omana aikanaan.

Nomadi oli pyydystänyt valtavan erämaavaraanin, yli metrin mittaiseksi kasvavan rumiluksen, joka syö skorpioneja ja käärmeitä. Hädässä se puolustautuu vimmaisesti purren, sähisten ja lyöden hännällään kuin piiskalla. Sen kaveri, piikkihäntälisko dabbi, on pienempi ja säyseämpi otus.

Ja kuinkas kävikään:

Olen aikamoinen kaheli kummallisissa asioissa ja niinpä ostin pedot 300 frangin pilahinnasta. Eläimet voivat tulla toimeen pitkiä aikoja ilman ruokaa ja juomaa. Allah yksin tietää, mihin joudumme tämän elukkatarhamme kanssa: 4 kilpikonnaa, nutipäälisko, raivoisa varaani, dabbi ja musta skorpioni.

Toinen isoista liskoista paastosi itsepintaisesti. Sattui olemaan myös uskonnollinen ramadanin aika. Afrikan muslimien pyhässä kaupungissa Tunisian Kairouanissa löytyi ratkaisu ruokintaan.

Berberit seurustelivat kanssamme pitkään. Eräs heistä lahjoitti kaksi linnunmunaa, jotka injektioruiskulla syötimme hirviöillemme. Maininnan ansaitsee myös sankarittaremme Terttu, joka ruiskutti vettä vihaisen dinosauruksen kitaan minun pidellessä sitä käsissäni.

Nutipäälisko päätyi varomattomuuttaan skorpionin päivälliseksi.

Matkalta hankitut jättiliskot ruokittiin linnunmunilla, joita oli tarjolla kaikkialla. Kuvassa algerialaisia munakauppiaita.

Sisilialaisia lapsia 50-luvun puolivälissä.

Paluumatkan ensimmäinen etappi Euroopassa oli Sisilia. Katumaisema oli ankea vielä 50-luvun puolivälissä.

Retkikunta vaelsi Afrikasta Italian, Sveitsin ja Saksan kautta Oihonna-laivalla Suomeen. Auto oli niin täynnä, ettei ”housunnappikaan olisi mahtunut mukaan”.

Ällistyneet tullimiehet viittasivat etupäässä kintaalla eriskummalliselle lastille, jonka päällimmäisenä sähisi kiukkuinen jättilisko.

Jompikumpi matelijoista eleli perheen lemmikkinä pitkään vielä koto-Suomessa. Se sai nimen Saurus.

Afrikasta Euroopan läpi Suomeen matkustanut Saurus eli pitkään lemmikkinä Helsingissä.

Kaksi kuukautta, 11 000 kilometriä

Mittarilukemia Tunisiassa ennen paluumatkaa:

9 189 kilometriä, joista 3 950 Afrikassa (koko matka 11 000 km).

750 litraa bensaa, 30 litraa öljyä.

2 sytytystulpan vaihtoa, monta puhdistusta.

2 iskarinkorjausta, 2 bensaletkun vaihtoa, tuulettajanhihnan kiristyksiä.

3 öljynvaihtoa, kolme pesua, seitsemän voitelua.

364 mustavalkokuvaa, 250 värikuvaa (kaikki kadoksissa).

10 hotelliyötä Euroopassa, 5 Afrikassa.

108 korttia ja kirjettä Suomeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?