Mira muutti ”downshiftaajien paratiisiin” Espanjan lomasaarelle – tietyt asiat vaativat suomalaiselta todella sopeutumista - Matkat - Ilta-Sanomat

Mira muutti ”downshiftaajien paratiisiin” Espanjan lomasaarelle – tietyt asiat vaativat suomalaiselta todella sopeutumista

Espanjaan kuuluvalla Menorcan saarella leppoisuus ei merkitse takavuosien trendiä, downshifting-ilmiötä, vaan ihan tavallista elämäntapaa. Joka vuosi arvostan sitä enemmän, kirjoittaa saarella pitkään asunut Mira Jalomies.

Menorcalla osataan ottaa asiat kuin asiat rauhallisesti.­

3.5. 15:18

Muutin viisitoista vuotta sitten Menorcalle, koska ihastuin saaren rauhallisuuteen ja väljyyteen. Tykästyin siihen, että on vain pikkukaupunkeja ja kyliä, suojeltuja maa-alueita ja paljon maaseutua – niittyjä, laitumia sekä valkoiseksi kalkittuja maalaistaloja ja -tiloja, jotka piiloutuvat kiviaitojen taakse.

Ihastuin rantamaisemiin; etelärannikon turkooseihin, laguunimaisiin poukamiin ja pohjoisrannikon aaltojen möyhentämiin, rosoisiin kallioihin.

Mutta vasta pikkuhiljaa, kun asetuin kunnolla saarelle asumaan, tajusin päätyneeni downshiftaajien paratiisiin. Ja siihen vasta ihastuinkin.

Leppoisuus elämäntapana

Leppoisuus ja kohtuullisuus, ne leimaavat menorcalaista elämänmenoa. Kyse ei ole kuitenkaan muutamien vuosien takaisesta trendi-ilmiöstä, vaan ihan tavallisesta ja tyypillisestä elämäntavasta ja -asenteesta.

Saarella ei olla koskaan uskottu materialismiin eikä urakeskeisyyteen. Moni tekee osa-aikatyötä tai kausityötä täysin omasta, vapaasta tahdostaan. Ei harrasteta shoppailua, kodin sisustamista eikä matkustelua. Jos omistetaan useampia taloja ja tiloja, eletään niin kuin niitä ei olisikaan.

Lähiruokaa saa toreilta, pikkupuodeista ja supermarketeista sekä suoraan maatiloilta tai juustoloista.­

Mentaliteetti tuntui vieraalta ja vähän kummalliselta, kun muutin saarelle kolmikymppisenä yksityisyrittäjänä. Se soti joissakin kohdin periaatteitani vastaan, ja toisinaan koin sen raivostuttavaksi saamattomuudeksi ja laiskuudeksi. Sittemmin olen oppinut näkemään asian aivan toisin, ja arvostamaan ja ihailemaan sitä suuresti.

Syvältä kumpuava hidastelu

Menorcan ihanimpia asioita on nykyään hidas tahti, mutta pientä totuttelua sekin on vaatinut. Saaren kiireettömyys tarkoittaa muun muassa sitä, että ihmisillä on aina aikaa pysähtyä rupattelemaan, myös silloin kun he ovat autossa ja keskellä liikenneruuhkaa, jonka ovat itse aiheuttaneet.

Mutta ennen kaikkea kiireettömyys on kaikkialle ujuttautuva tunne siitä, että aikaa on riittämiin. Edes laskujen lähettämisen kanssa ei hoppuilla. Taannoin hankkimastani sohvasta sain laskun vasta neljä kuukautta mööpelin kotiin toimituksen jälkeen. Edelleen odottelen loppulaskua remontista, jonka viimeistely päättyi jo yli puoli vuotta sitten.

Eräänlaista kiireettömyyttä on myös tien antaminen toiselle. Autoilijat pysähtyvät oitis, jos jalankulkija seisahtuu tien viereen, vaikka suojatietä ei näkyisi lähimaillakaan, ja vaikka kävelijä ei edes aikoisi ylittää katua. Myös ruokakaupan kanssajonossa annetaan herkästi tietä; takana oleva saa mennä ohitse, jos hänellä on vain pienet ostokset.

Paikallisuuden arvostus

Menorcalaiset jumaloivat kotiseutuaan ja perinteitään, luontoa ja sen vaalimista. Jos mahdollista, suositaan lähiruokaa ja -tuotteita. Jokaiselta löytyy vähintään muutama pari kenkiä, jotka on tehty saarella.

Saarelle perinteisiä avarca-nahkasandaaleita tehdään yhä myös käsityönä ja mittojen mukaan.­

Tyypillisiä näkyjä ovat kävelykadun varteen levittyneet, muutaman kojun pikkutorit, joista saa tilojen antimia: luomuleipää ja -vihanneksia, leivonnaisia, juustoa ja makkaraa.

Supermarketeissa nostetaan myös naapurisaarten elintarvikkeet näkyvästi esille. Alkuun naureskelin Mallorcan ruttuisille appelsiineille, ja ostin ulkomailta tuotuja, kauniimpia – kunnes hoksasin, että juuri ne ruttuiset ovat maailman makeimpia.

Sopivasti kaikkea

Ajan mittaan olen oivaltanut myös, että riippuu täysin katsantokannasta, minkä kokoiselta Menorca tuntuu. Pitkulainen saari on pisimmillään noin viisikymmentä kilometriä, joten sen rajat tulevat autolla ajaessa nopeasti vastaan. Voi tulla tunne – ja joskus on tullut – että saari on läpikotaisin nähty ja koettu.

Aivan toisenlainen vaikutelma syntyy kuitenkin, jos lähden kulkemaan saaren ympäri kiertävää, lähes kaksisataa kilometriä pitkää polkua. Löydän syrjäisiä hiekkarantoja, joissa en ole ennen käynyt ja rannikko-osuuksia, joita en ole koskaan kävellyt.

Vajaan sadan tuhannen asukkaan saarella kaikkea on rajallisesti – näkemistä, tekemistä ja ostettavaa, vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Kesti aikansa ennen kuin ymmärsin ja hyväksyin, ettei mitään ole silti liian vähän, vaan sittenkin ihan tarpeeksi.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?