Näin upealta Suomi näyttää nyt! Ensilumi laskeutui myös etelään - Matkat - Ilta-Sanomat

Näin upealta Suomi näyttää nyt! Ensilumi laskeutui myös etelään

Suomalaiset esittelevät valkean Suomen.

Tänään eri puolella eri puolella Suomea herättiin valkoiseen näkyyn. Ensilumi satoi myös Helsinkiin (vasemmalla).­

20.11. 13:19

Suomi on nyt monin paikoin hennon valkoisen lumen peitossa. Ensilumi satoi tänään pääkaupunkiseudulle, Varsinais-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan.

Suomalaiset esittelevät kuvissaan kauniin maamme tunnelmia.

Helsinkiläiset heräsivät upeaan aamuun

Viime talvi oli Helsingissä pitkä ja synkkä. Siksi marraskuun ensilumi tuotti monin paikoin pääkaupunkia erityisen hyvää mieltä.

Luxemburgista kotoisin oleva Kathrin ikuisti kuvaansa Helsingin aamun. Lumipeitteen lisäksi helsinkiläisiä ilahdutti paikoin pilven takaa pilkistänyt aurinko.

Luminen piha Espoossa

Myös naapurikaupunki Espoossa herättiin ihanaan aamuun.

– Nappasin kuvan omasta pihasta, kun lähdin saattamaan ekaluokkalaista kouluun. Sen jälkeen olen istunut koneen kanssa keittiönpöydän ääressä, tehnyt töitä ja ihaillut lumista pihaa ikkunasta, kertoo Terhi.

Suloiset siirtolapuutarhamökit Turussa

Näin suloiselta näyttää Turku ja aamun valossa kylpevät siirtolapuutarhamökit. Lumen ikuisti kuviinsa Andreas.

”Enempää ei voi toivoa”

Espoossa asuva Sari ilahtui aamulla maassa makaavasta lumesta eilisen pimeyden jälkeen.

– Pikkupakkanen raikasti ilman, ja aurinko lämmitti mielen. Tällaisessa kelissä kun saa ulkoilla, enempää ei voi toivoa, Sari kertoo.

Ensilumi Sastamalassa

Sastamalassa asuva Mia teki aamulenkin kahden kultaisennoutajansa kanssa. Ensilumi ilahdutti.

Kuusamon alkutalven kauneus

Josefiinan vastikään julkaistu kuva on tunnelmaotos syyslomalta Kuusamosta.

Majakkarannan Ellie

Turkulainen Henna harrastaa miniatyyrikuvausta. Tänään kuvattavana oli 30 sentin korkuinen Ellie-nukke.

– Auringonnousu oli mitä kaunein raikkaassa lumisessa säässä Turun Majakkarannassa, Henna kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?