Komentti: Yllätyin – en olekaan erakko! - Matkat - Ilta-Sanomat

Kolumni: Yllätyin – en olekaan erakko!

Olen helsinkiläinen. Tapoihini ei siis kuulu jutella vierustovereiden kanssa bussissa eikä muutenkaan aloittaa keskustelua vieraiden kanssa. Mutta ihminen on sosiaalinen eläin, ja pienellä paikkakunnalla kasvot tulevat tutuiksi, kirjoittaa Riika Kuuskoski.

17.10. 12:00

Äiti lähti saareen. Viisikymppinen helsinkiläisnainen muutti kahdeksi kuukaudeksi Kemiönsaareen. Lapset ja koirat jäivät kotiin isän kanssa.

Tähän en ollut varautunut: kuukauden oleskelun jälkeen minulle on alkanut syntyä sosiaalista verkostoa Kemiönsaarella.

Syyskuun viimeisen viikonlopun Omenapäivässä vastaan tuli lähes kymmenen uutta tuttavaa. Lisäksi kylään tullut ystävä bongasi yhden vanhan kaverinsa, jonka kanssa rupatellessa löytyi yhteinen tuttava. Ja minä kun olin ajatellut viettäväni erakon elämää.

Helsingin-ystävä Erja nauttii Cafe Adelen nieriää Sagalund-museossa.­

Facebookista selvisi jälkikäteen, että pari muutakin kaveria olisi paikalta voinut bongata.

Omenapäivä on taidemesenaatti Amos Anderssonin museoidun kakkosasunnon vuosittainen sadonkorjuujuhla, josta kuulin jo Helsingissä. Kun kerroin suunnitelmastani lähteä kahdeksi kuukaudeksi Kemiönsaarelle, kaksikin tuttua kertoi tapahtumasta ja kehotti hakeutumaan paikalle.

Söderlångvik olisi ollut vaikuttava kohde ilman markkinoita ja muusikkojakin, vaikka päärakennukseen ei pääse sisään tänä vuonna remontin vuoksi. Opin esitteestä uuden sanan: karyatidi. Googlaus paljasti sen naishahmopylvääksi, joka pitelee palkkia. Amos oli pelastanut niitä neljä Svenska teaternin remontista mökkinsä autotallia piristämään – se kertoo paljon paikan tyylistä. Ex-navetan kahvila-ravintola oli myös hieno. Kuin ulkomailla!

Helsinkiläisnaisia Söderlångvikissa: Amos Anderssonin Svenska Teaternista pelastamat karyatidipatsaat ja kylään tulleet ystävät.­

Se että pääsimme katsomaan komeutta oli uuden tuttavaverkon ansiota. Joukkoliikennettähän paikalle ei tietenkään ole eikä minulla autoa, mutta sattumalta perjantai-iltana pizzalla törmäsimme lasinpuhaltajaan ja hänen kaveriinsa, joiden kanssa olin jutellut lasipajassa aiemmin. He tarjosivat seuraavaksi aamuksi kyytiä, kun tuli puheeksi.

Olen helsinkiläinen. Tapoihini ei siis kuulu jutella vierustovereiden kanssa bussissa eikä muutenkaan aloittaa keskustelua vieraiden kanssa. Pienet kohteliaisuudet tarvittaessa toki, mutta ei sen enempää.

Markkinavilinää Söderlångvikin Omenapäivässä.­

Siksi olin jotenkin ajatellut, että olen Taalintehtaalla omissa oloissani vapaa-ajallani työharjoittelun ulkopuolella. Tarkkailijana. Saarena saaressa. Kenen kanssa sitä nyt juttelisi, jos ei tunne ketään.

Mutta ihminen on sosiaalinen eläin, ja pienellä paikkakunnalla kasvot tulevat tutuiksi. Helsingin Kalliossa voisin luultavasti rampata samaa katua kuukauden edestakaisin ilman että alkaisin tunnistaa ja muistaa vastaantulijoita.

Omenapäivässä esiteltiin perhekumppanitoimintaa.­

Vedenjakaja oli lauantai, jona lähdin kahvilaan lukemaan kirjaa välttääkseni mökkihöperyyden. Yllättäen jonossa takanani oli mukava opas, joka olin tavannut museossa. Hän tuli pöytääni ja juteltiin. Iltapäivällä juttelin lasipajalla pitkään, ja illalla vielä baarissa muutaman ihmisen kanssa.

Viisi kiinnostavaa keskustelua päivässä ihan uusien ihmisten kanssa! Aikamoista. Tällä tavalla sosiaaliseksi en ollut mieltänyt itseäni. Toisaalta kun aina on samoissa kuvioissa, ei joudukaan luomaan uusia kontakteja.

Holmbergin kahvila torin laidalla on päivisin Taalintehtaan sosiaalisen elämän keskus.­

Ja kun ihmisen kanssa on kerran jutellut, tervehtii häntä seuraavalla kerralla, vaihtaa muutaman sanankin. Ei se olekaan niin vaikeaa, vaikka en tunne kaikkia saman rapun asukkaita kotona Helsingissä. Ja jos moikkaan tuntemattomia kasvoja, lapset moittivat.

Olisi liioittelua väittää, että minulla vielä olisi seuraelämää, mutta vakaasti alkaa tuntua, että jos täällä olisi pidempään, löytäisi paikkansa.

Olin luullut, että olisin kala kuivalla maalla ilman vanhoja sosiaalisia piirejäni ja näinkin lyhyt irtiotto perheestä ja ystävistä kävisi raskaaksi. Yhteyttä pystyykin pitämään varsin hyvin viestittelemällä, Facebookista ja vanhanaikaisesti soittamalla puhelimella.

Sosiaalisuuteni onkin aivan erilaista kuin luulin. Parempi tajuta se myöhään kuin ei milloinkaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?