Anu, 39, jätti kaiken ja muutti Lappiin, kun työ vei kaikki voimat – lääkärin sanat yt-neuvottelujen jälkeen olivat viimeinen niitti - Matkat - Ilta-Sanomat

Anu, 39, jätti kaiken ja muutti Lappiin, kun työ vei kaikki voimat – lääkärin sanat yt-neuvottelujen jälkeen olivat viimeinen niitti

– Työkavereilla oli vähän jänniä ilmeitä, kun kerroin irtisanoutuvani vakituisesta työpaikasta viiden kuukauden määräaikaisen pestin takia, kertoo Tampereelta Lappiin muuttanut Anu Laine.

Tampereella asunut Anu Laine sai burn outin ja muutti Ylläkselle. Elämänmuutos osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.­

14.10. 16:42

Olisipa oma kahvila tai yritys, ei tarvitsisi kuunnella pomon käskytystä.

Huonona päivänä aika moni meistä haaveilee yllä olevista asioista. Vapaus houkuttaa.

Tampereelta kotoisin oleva Anu Laine, 39, on yksi heistä, joka ei jäänyt vain haaveilemaan muutoksesta.

Viisi vuotta sitten hän pakkasi muuttokuormansa Tampereella ja muutti Ylläkselle.

Elämänmuutoksen taustalla oli kuitenkin raskas elämänvaihe, jonka muisteleminen saa yhä Laineen kyyneliin.

Kasvanut työkuorma ajoi naisen burn outiin.

Anu Laine on tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti. Siksi burn outia oli vaikea sulattaa.­

Uupumusta oli vaikea sulattaa, olihan Laine ehtinyt paiskia rankasti töitä 15-vuotiaasta saakka. Muun muassa automaatioinsinöörinä, sukelluskouluttajana ja projektipäällikkönä työskennellyt nainen mietti, miksi juuri koulutuskoordinaattorin työ ammattikorkeakoulussa ajoi hänet kolmessa vuodessa piippuun?

Vastaus oli lopulta selvä: työtä oli yksinkertaisesti liikaa.

– Tuli yt-neuvottelut, ja olin lopulta tekemässä yksin useamman hengen työt. Suorittajalle ristiriita odotusten ja realiteettien välillä kasvoi liian isoksi.

Muun muassa automaatioinsinöörinä, sukelluskouluttajana ja projektipäällikkönä työskennellyt nainen mietti, miksi juuri koulutuskoordinaattorin työ ammattikorkeakoulussa ajoi hänet kolmessa vuodessa piippuun?­

Kun lääkäri vihjasi, että seuraava vaihe työuupumuksen hoidossa olisi masennuslääkkeiden käyttö, Laineen ratkaisu oli selvä. Ylläksellä avautunut uimavalvojan paikka odotti vain ottajaansa.

– Työkavereilla oli vähän jänniä ilmeitä, kun kerroin irtisanoutuvani vakituisesta työpaikasta viiden kuukauden määräaikaisen pestin takia. Joku tuli kyllä kertomaan, että haaveili itsekin samasta rohkeudesta irtiottoon ja piti minua hyvin rohkeana.

Ulkomailla perinteiset unelmat karisivat

Muuttokuorma lähti Tampereelta Ylläkselle, mutta toisin kuin ystävät ja tuttavat olettivat, Laine ei palannut takaisin etelään. Ylläksestä on tullut Tampereen naiselle ainakin toistaiseksi pysyvä koti.

Nykyään Laine pyörittää Ylläksellä omaa hyvinvointialan yritystä, jossa toteutuvat vuosien varrella päähän kertyneet irralliset unelmat. Joogatuntien ja sup-lautojen vuokrauksen lisäksi Aava Laplandin tiloista löytyy – mikäs muukaan kuin – oma kahvila.

Aamuisin ja iltaisin Anu Laine ohjaa jooga- ja kehonhuoltotunteja.­

– Päiväni menevät yleensä niin, että pyöritän kahvilaa puolilta päiviltä iltapäivän neljään tai viiteen. Aamuisin ja iltaisin vedän jooga- ja kehonhuoltotunteja. Vapaa-ajalla teen myös jonkin verran viestintäalan töitä. Lisäksi järjestän tapahtumia.

Lappi ei ole irrottanut otteestaan, mutta viime vuosina Laine on tehnyt visiittejä myös Costa Ricaan. Sieltä, Laineen sanojen mukaan ”joogaviidakosta”, jäivät käteen myös joogaopettajan paperit.

Laine on tehnyt visiittejä myös Costa Ricaan. Sieltä hän hankki joogaopettajan paperit.­

Ulkomaanmatkoilla Laine ymmärsi, että hänen aiemmat unelmansa olivat olleet aika keskiluokkaisia. Haaveet kolmikerroksisesta kivitalosta ja S-Audista pihassa eivät olleet enää häntä varten. Hän ymmärsi, että ihminen tulee toimeen niin paljon vähemmälläkin. Nykyisissä unelmissa siintää pikemminkin oma pieni mökki karun luonnon keskellä.

– Elämä on pitkä. Olen hyvä esimerkki siitä, että voi ensin käydä ne koulut ja tehdä uraa, ja vasta sitten repäistä. Tietysti omalla kohdalla se, että asun yksin, on tehnyt tästä helpompaa. En sano, etteikö tämä olisi myös perheelliselle mahdollista, sillä tänne muuttaa nykyään myös paljon perheitä.

Loppuunpalaminen opetti elämästä ja itsestä.­

”Aina voi tulla takaisin”

Anu Laine kannustaa irtiottoon kaikkia, jotka siitä unelmoivat. Suurin virhe on se, ettei toteuta unelmiaan lainkaan.

– Moni miettii liikaa sitä, mitä vaikkapa oma lähipiiri sanoo. Mutta jos itsestä tuntuu oikealta, se on ihan yksi lysti, mitä muut ovat mieltä valinnastasi. Sitä paitsi, aina voi tulla takaisin.

Unelmoidessa on silti hyvä muistaa tosiasiat. Esimerkiksi täyttä vapautta ei ole olemassakaan.

Muuttokuorma lähti Tampereelta Ylläkselle, mutta toisin kuin ystävät ja tuttavat olettivat, Laine ei palannut takaisin etelään. Ylläksestä on tullut ainakin toistaiseksi pysyvä koti.­

Myös Laine on saanut huomata, että oravanpyörässä kuljetaan myös Ylläksellä. Kiire on kuitenkin erilaista kuin etelässä.

Sesonkeina paiskitaan töitä enemmän kuin yhdeksästä viiteen, mutta kiireisten aikojen välissä on aikaa ottaa rauhallisemmin.

Arjen keskellä jaksamaan auttaa luonto, joka avautuu aivan oven edestä.

– Tunnen vielä viiden vuoden jälkeenkin itseni todella etuoikeutetuksi joka kerta, kun lähden tunturiin. Onhan se ihan eri asia kuin lähteä jollekin pururadalle. Tähän ei turru, vaikka olen vuosien varrella miettinyt, voiko niin käydä.

Jooga opetti keho-mieli-yhteydestä

Elämä on vienyt Lainetta sinne, minne on ollut tarkoituskin.

Vasta myöhemmin hän on nimittäin tajunnut, että lähti sittenkin hakemaan Lapista tiettyä rauhaa. Laine kokee uupumuksen nopeuttaneen sisäistä prosessia, joka olisi tuonut hänet lapsuudesta tuttuihin maisemiin joka tapauksessa.

Laine kokee uupumuksen nopeuttaneen sisäistä prosessia, joka olisi tuonut hänet lapsuudesta tuttuihin maisemiin joka tapauksessa.­

Lapin rauha oli myös syy, minkä takia hän jäi pohjoiseen.

– Nuorempana en olisi voinut kuvitellakaan asuvani Tamperetta pienemmässä kaupungissa. Nyt jo ajatus Äkäslompolossa asumisesta tuntuu liialta. Siellä on Ylläsjärven kylään verrattuna paljon enemmän kuhinaa, Laine kertoo nauraen.

Anu Laineen sanavarastosta on karsiutunut sanonta ”ei koskaan”.­

Palautumisen hetkille on burn outin takia yhä tarvetta. Lainetta vaivaa aiempaa huonompi stressinsietokyky. Jo taakse jääneestä uupumuksesta muistuttaa myös huono nimimuisti, mikä vaivaa kiireessä.

– Onneksi osaan nykyään kuunnella kehoni viestejä paremmin – ja myös reagoida niihin. Armollisuus itseä kohtaan ja suorittamisesta irti päästäminen ovat jotakin, mitä jooga on minulle opettanut

Muitakin oppeja muutto etelän kuhinasta pohjoiseen on antanut.

Laineen sanavarastosta on karsiutunut sanapari ”ei koskaan”.

Ei ole mahdotonta, että Laine rakennuttaa vielä unelmoimansa oman pienen mökin pohjoiseen. Lappi on vienyt sydämen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?