Kommentti: Onko elämää ilman autoa? - Matkat - Ilta-Sanomat

Kolumni: Onko elämää ilman autoa?

Helsinkiläiselle seuraava ratikka tulee kymmenessä minuutissa, mutta kuukausi Kemiönsaarella on osoittanut, että maalla asujan näkökulma autottomuuteen on aivan toinen, kirjoittaa Riika Kuuskoski.

10.10. 22:21

Äiti lähti saareen. Viisikymppinen helsinkiläisnainen muutti kahdeksi kuukaudeksi työharjoitteluun Kemiönsaareen. Lapset ja koirat jäivät kotiin isän kanssa. Tämä on sarjan viides osa.

Meneillään on ihmiskoe: voiko maaseutukunnassa saaressa pärjätä ilman autoa kaksi kuukautta?

En ole ajanut autoa 20 vuoteen enkä autoa omista. Olen asunut kutakuinkin 35 vuotta Helsingin keskustassa, ja siellä auto on pikemminkin rasite kuin hyödyke.

Bussimaisemia Sauvo-Kemiönsaari-sillalla.­

Hiittisten saareen kulkee monta yhteysalusta päivittäin.­

Ratikalla, kaupunkipyörällä, metrolla, bussilla pääsee, ja parkkipaikan löytäminen olisi piina, ellei hanki sikakallista parkkihallipaikkaa. Kun taloudessa oli vielä auto, saattoi parkkipaikan hakemiseen mennä puolikin tuntia ja toinen mokoma, kun sitä seuraavalla käyttökerralla etsi.

Auto toki antaa vapautta mökkireissuihin ja kyläilyyn kaupungin laidoille, mutta on se varsin kallis ylläpidettävä. Kustannus–hyöty-analyysi ei ole puoltanut hankintaa.

Kuukausi Kemiönsaarella on osoittanut, että maalla asujan näkökulma on aivan toinen. Elinpiirini on rajoittunut kävelymatkan säteelle, mikä tosin ei vielä ole haitannut, kun lähelläkin on kiinnostavaa nähtävää riittänyt.

Ihme kyllä, asuinpaikaltani Taalintehtaalta pääsee 25 kilometrin päähän kunnan keskustaan Kemiöön työharjoittelupaikkaani julkisilla varsin hyvin. Aamulla ja iltapäivällä bussi kulkee tunnin välein ja illallakin pääsee takaisin vielä kymmeneltä, jos Kemiöön jäisi riekkumaan. Bussit jatkavat lähikaupunkeihin Saloon ja Turkuun, joten asioiden hoito onnistuu.

Bussi sointuu Taalintehtaan talojen keltaiseen väriin.­

Kuukausikortinkin saa, melkein samannäköisen kuin Helsingissä. En ole huomannut busseissa koululaisten lisäksi montaakaan muuta Taalintehdas–Kemiö-kulkijaa kuin itseni, ja jos paikkakunnan aikuisilta kysyy jotain busseista, he eivät osaa auttaa. Autolla mennään.

Joudun juoksemaan bussiin lähes päivittäin, koska olen aina viime tipassa. Kenenkään muun en ole nähnyt juoksevan bussiin. Muut lienevät oppineet, että jos seuraavaan bussiin on tunti, riskejä ei oteta. Helsinkiläiselle seuraava ratikka tulee kymmenessä minuutissa.

Muualle saarelle ei juuri bussilla pääse. Viereinen niemi on Kasnäs, jossa olisi kylpylä ja yhteys Bengtskärin majakalle, mutta jos Matkahuollon aikatauluihin on uskomista, bussi vie sinne vain keskiviikkoaamuisin.

Hiittistä bussista.­

Kolme Kemiönsaaren tärkeää kulkuneuvoa: yhteysalus, auto ja oma vene.­

Lisäongelman autottomuudessa aiheuttaa se, että asuntoni oli tyhjä saarelle muuttaessani. Olen raahannut Helsingistä bussilla kaksi kertaa rinkan ja ikeakassillisen verran tavaraa.

Toisella kertaa käytössä ei ollut se aito sininen vaan halpa kopio, joten kantohihna petti (ei ihme koska kassissa oli muun muassa kolme jakkaraa ja jalkalampun osat), ja kassin raahaus bussipysäkiltä oli haastavaa. Mutta ilta oli kaunis ja kuu heijastui veteen upeasti palkiten puserruksen.

Viikonlopuksi kyläilemään tullut lapsi sai listan, mitä tuoda. Hän tulkitsi vaahtomuovipatjan makuualustaksi ja peiton huovaksi ja villasukkien sijaan olikin käteen osunut kintaat, mutta niilläkin pärjää.

Lähellä asuva ystävä auttoi ostamaan jääkaapin ja kuskasi myös kaksi pöytää ja lautasia kirpparilta. Facebookin kirppariryhmästä bongasin kahvipaketilla vanhan sängyn, ja toisella juhlamokalla sain kotiinkuljetuksen.

Omenapäiville Söderlångvikin kartanoon viiden kilometrin päähän päästiin uuden tuttavan kyydillä.­

Helsingissä voin kysäistä kyytiä verkostostani, kun tarvetta on. Yksi autoileva tuttava on sanonut auttavansa mielellään ekologisistakin syistä: jos autosta on hyötyä muillekin, on sen pitäminen perustellumpaa. Äkkimuuttaneella ei kuitenkaan ole tuttavapiiriä, joista kyytiä tai kuljetusta kehtaisi pyytää, etenkin kun autottomuus on ollut oma valinta.

Jos vakituisesti tänne muuttaisi, kannattaisi kyllä autonajotaito freesata. Mietin myös skootteria, mutta en rohjennut. Elämäni ainoa skootterikokeilu 18-vuotiaana Korfulla loppui lyhyeen, kun törmäsin saaren ainoaan mersutaksiin, mistä seurasi melkoinen huuto.

Skoottereita näkee Helsingin keskustassakin. Ne yhdistävät hipsteri- ja maalaiskuplan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?