10 espanjalaista tapaa, jotka ovat suomalaiselle outoja - Matkat - Ilta-Sanomat

10 espanjalaista tapaa, jotka ovat suomalaiselle outoja

Espanjalaisten ruokailuajat ovat kaukana suomalaisista – illallistakin syödään vasta yhdeksän jälkeen. Maan ruokailu- ja juomatavoista löytyy suomalaisittain paljon muutakin ”outoa”.

Espanjalaiset jakavat mielellään ruokansa. Ravintolassa tilataan usein yhteisiä annoksia.­

21.9. 16:55

1. Toinen aamiainen

Espanjalainen aamiainen on kevyt: kahvi ja jotain pientä makeaa. Miten ihmeessä sillä selviää lounaaseen saakka, joka syödään usein vasta kello kahden jälkeen iltapäivällä?

Espanjalainen aamiainen on niukka. Kotona voidaan syödä esimerkiksi muutama keksi kahvin kanssa. Aamupäivällä monet syövät toisen aamiaisen kahvilassa.­

Ei sillä selviäkään, jonka vuoksi syödään niin sanottu toinen aamiainen, segundo dasayuno, aamupäivällä. Kello 10–11 aikaan kahviloissa haukataan kahvin kera patonkisämpylöitä, tomaatilla siveltyä paahdettua leipää tai leivonnaisia. Kouluihin otetaan eväät mukaan.

2. Arkilounaalla viiniä

On täysin tavallista, että arkilounaalla nautitaan lasillinen, tai kaksi, viiniä. Viini sisältyy liki aina myös kolmen ruokalajin kiinteähintaisiin menú del dia -lounasmenyihin, joita monet ravintolat tarjoavat. Toisaalta vielä tavallisempaa on, että jätetään ”ilmainen” viini juomatta. Huomattavasti yleisempää on juoda vain vettä.

3. Minkälaista vettä?

Espanjan ravintoloissa, ja usein kotioloissakin, juomavesi on pullotettua. ”Kivennäisvettä vai tavallista vettä”, kysellään ravintoloissa. Jos valitsee tavallisen veden, tiedustellaan, haluaako sen kylmänä vaiko huoneenlämpöisenä.

4. Oluen ja viinin laimentaminen – ja pöytään ”unohtaminen”

Varsinkin kesäkuumalla on tavallista, että olutta ja viiniä ei nautita sellaisenaan, vaan laimennettuna.

Jos olueen sekoitetaan puolet sitruunajuomaa, saadaan clara tai shandy. Kun kesällä halutaan soodavedellä jatkettua punaviiniä, pyydetään tinto de verano.

Sekin on tavallista, että juomia ei kitata viimeiseen tippaan. Viinipullosta saattaa jäädä kolmannes juomatta ja olutlasillisesta puolet.

Mainittakoon, että myös alkoholiton olut on yleinen juoma.

5. Valkoisen leivän puputtaminen

Suomessakin syödään paljon leipää, mutta Espanjassa ateriaa ilman sitä ei voi kuvitellakaan. Leipää, usein valkoista patonkia, on aina tarjolla. Leivänpalaa käytetään myös aterimena, jolla autetaan ruoka haarukkaan, tai jolla pyyhitään lautaselta viimeiset kastiketipat suuhun.

6. Annosten jakaminen

Ravintolassa alkupalat ja tapas-annokset tilataan yleensä koko seurueen kesken jaettaviksi. Pääruokia tuodaan kullekin omansa, mutta niitäkin voidaan puolittaa, tai tarjota ainakin maistiasia sinne ja tänne. Jälkiruokia voidaan tilata vain yksi, jonka kaikki jakavat, tai jokaiselle omansa, joista annetaan muille maistiaisia.

7. Kofeiinitonta kahvia

Jokaisesta kahvilasta, baarista ja ravintolasta saa Espanjassa myös kofeiinitonta kahvia – niin tavallista sen juominen on. Tarjolla on aina kahta kofeiinitonta vaihtoehtoa: pikakahvia ja espressokoneella tehtyä.

8. Ensin jälkiruoka, sitten vasta kahvi

Espanjassa marssijärjestys on tämä; kahvia ei hörpitä jälkiruoan kanssa, vaan sen jälkeen. Jos ravintolassa haluaa saada kahvinsa jälkiruoan kera, se pitää erikseen pyytää.

Kahvia juodaan etenkin aamulla, aamupäivällä ja ruoan päälle. Myös kofeiiniton kahvi on tavallista.­

9. Sobremesa

Kun jälkiruoka on nautittu, kukaan ei singahda pöydästä mihinkään. Koittaa aterian yksi tärkeimmistä hetkistä: sobremesa – ruoan sulattelu pöydän ääressä istuskellen ja rupatellen, joka voi kestää puolesta tunnista tuntiin, tai jos aikaa on, vaikka miten pitkään. Samalla voi siemailla kahvia tai digestiivin.

10. Laskun jakaminen tasan

Kun Espanjassa mennään porukalla ulos syömään, kukaan ei tilaa erikseen omaa laskua.

Tapana ei ole myöskään syynätä kuitista, mitä tuli syötyä ja juotua, vaan lasku maksetaan tasan.

 

Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille matkailusta kirjoittava Mira Jalomies kertoo kiinnostavista kohteista ja kulttuurieroista sekä antaa matkailuun liittyviä vinkkejä huviksi ja hyödyksi.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?