5 päiväreissun arvoista kohdetta Uudeltamaalta: ”Niin lähellä, että ei osaa edes etsiä”

Joskus paras matkakohde voi sijaita niin lähellä, että sitä ei osaa edes etsiä.

Yksi Uudenmaan matkailuhelmistä on Tammisaari. Siellä voi osallistua vaikkapa opastuskierrokselle, jossa teatteriharrastaja Anne Ingman vetää rooliopastuksia Helene Schjerfbeckinä.

Muistatko vielä ajat, jolloin kotimaanmatkailu tarkoitti talvilomamatkaa Lappiin ja kesällä retkeä omalle kesämökille?

Nuo ajat ovat ohi, sillä viime vuosina kotimaanmatkailu on alkanut elää nousukautta. Perinteisten matkakohteiden rinnalle on alettu etsiä uusia, ennen kokemattomia kohteita lähitienoilta.

Tänä kesänä korona on kurittanut kotimaanmatkailua jonkin verran. Esimerkiksi heinäkuussa kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät Suomen majoitusliikkeissä 2,2 prosenttia viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna.

Matkailijoiden joukossa on kuitenkin nyt entistä enemmän niitä, joille kotimaanmatkailu on ”se juttu”. Tämän on huomannut myös Uudenmaan matkailunähtävyyksiin keskittyviä Lähimatkailupäiviä järjestävä Sasu Halme.

– Lähimatkailun yleistyminen liittyy muun muassa huoleen ilmastonmuutoksesta. Facebookistakin löytyy nykyään muun muassa Maata pitkin matkustavien ryhmä. Sama teema on ollut esillä myös Matkamessuilla viime vuosina, Halme toteaa.

Jopa lähellä sijaitseva kohde voi näyttäytyä aivan uudenlaisena, kun sitä katsoo uudesta vinkkelistä.

Lähimatkailu ei tarkoita tyytymistä mihinkään, sillä reissaaminen ei taatusti ole yllätyksetöntä. Jopa lähellä sijaitseva kohde voi näyttäytyä aivan uudenlaisena, kun sitä katsoo uudesta vinkkelistä.

Yllätysten lisäksi voi huomata, että itse asiassa matka Suomeen voi olla stressittömämpää kuin aurinkolomalle lähtö. Kun matkapäivinä saa keskittyä itse asiaan, eikä esimerkiksi ruuhkaisiin lentokenttiin tai aikaerosta toipumiseen, lomailu on ihanan rentoa.

– Yhteen ulkomaanmatkaan vuodessa voi kasautua turhan paljon paineita ja odotuksia.

Sasu Halme kehottaa suomalaisia luopumaan ajatuksesta, että lomalle pitäisi lähteä joka kerta kauas. Kaikkien aikojen matkakohteen voi löytää yllättävän läheltä.

– Kohde voi olla niin lähellä, että sitä ei osaa edes etsiä, Halme muistuttaa.

5 vinkkiä Uudellemaalle

Sasu Halme kertoo lähimatkailuvinkkinsä Uudellemaalle matkustaville. Kohteet ovat osa 24.9.–27.9.2020 järjestettäviä Lähimatkailupäiviä. Tapahtumassa on mukana noin 40 kohdetta.

1. Kulttuuria ja luontoa Pikku-Kolilla Tuusulassa

Tuusulanjärven alueelta löytyy paljon luontoa ja kulttuuria. Yksi kiinnostavista on luonnonkaunis retkeilykohde Pikku-Koli. Reitti on helppo kulkea vaikka koko perheen voimin.

Eero Järnefelt nimesi korkeat kalliot upeine maisemineen Pikku-Koliksi 1900-luvun alussa. Viime vuosina Pikku-Kolille on rakennettu paljon reittejä ja portaita kulkua helpottamaan.

2. Tammisaari Helene Schjerfbeckin silmin

Teatteriharrastaja Anne Ingman on vetänyt vuodesta 2009 lähtien Tammisaaressa rooliopastuksia Helene Schjerfbeckinä. Taiteilija asui kaupungissa vuosina 1925–1941.

Opastetulle kävelykierrokselle voi osallistua myös syyskuun Lähimatkailupäivien aikana.

– Monesti vaimot pakottavat miehensä kierrokselle, mutta lopulta miehiltä tuleekin kierroksista suurimmat kiitokset, Anne Ingman paljastaa.

3. Suomen ilmailumuseo on koko perheen paikka

Suomen ilmailumuseo on koko perheen suosikki.

Helsinki-Vantaan lentoaseman lähellä sijaitseva Suomen ilmailumuseo on koko perheen suosikkikohde, jonne tullaan useamman sukupolven voimin eri puolilta Etelä-Suomea. Simulaattoreissa pääsee itsekin lentämään turvallisesti maan kamaralla.

4. Kerava uusin silmin

Kerava on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin aikoihin. Paljon huomiota saanut Taiteen kotitalo on auki syyskuussa viikonloppuisin. Kaupungissa on paljon muutakin nähtävää. Keskustasta löytyy second hand -liike Kenkäkingi ja legendaarinen levykauppa Keravan Ääni ja Levy, jonne ostoksille on tultu jopa Brasiliasta asti.

Taiteen kotitalo Keravalla on täynnä katutaidetta ja graffiteja.

Taidemuseo Sinkassa avautuu syyskuussa naiseuden eri puolia käsittelevä Naisia, naamioita ja villiä luontoa -näyttely. Keravan kartanolla toimii puolestaan aktiivinen kestävän elämän yhteisö, joka ylläpitää kahvilan lisäksi muun muassa fillariverstasta, yhteisöviljelmää ja kotieläimiä.

5. Rikoksen jäljille Bodominjärvelle, Espoo

Bodominjärven murhapaikan ympäristöä Espoossa.

Rikoshistoriasta kiinnostunut voi poiketa vaikka Espoon Bodominjärvelle. Siellä tehtiin yksi maamme tunnetuimmista murhista.

Lähimatkailupäivien aikana Bodominjärvellä on oppaana aiheesta kirjoittanut Pauli Jokinen. Hän avaa rikosta sen tapahtumapaikoilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?