Espanjassa toistakymmentä vuotta asunut Mira – näillä 10 tavalla arki Espanjassa on täysin erilaista kuin Suomessa

Vaikka suomalaisena ei omaksuisikaan kaikkia paikallisia tapoja ja käytäntöjä, elämä Espanjassa poikkeaa silti monella tavalla siitä, mihin on Suomessa tottunut, kirjoittaa pitkään maassa asunut Mira Jalomies.

Espanjaankin tulee talvi, ja keskikesällä on aivan liian kuuma, mutta ilmasto on siitä huolimatta miellyttävä. Valoenergiaa on riittämiin vuoden ympäri.

1. Samalla rahalla saa enemmän

Elinkustannukset ovat Espanjassa Suomea halvemmat. Etenkin supermarketissa on ilo käydä – kauppaostokset maksavat keskimäärin kolmanneksen vähemmän kuin Suomessa. Ravintoloissa syöminenkin on kohtuuhintaista ja palveluiden ostaminen on huokeaa.

Toisaalta vuokrataso on vain vähän Suomea edullisempi, sähkö on kallista ja paikallinen palkkataso kehno; minimipalkka on tonnin luokkaa. Mutta jos tekee vaikkapa etätöitä Suomeen, tilanne on oikein hyvä.

2. Ulkona syömisestä ja juomisesta tulee tavallinen tapa

Jokapäiväinen kahvila-baareihin poikkeilu ja ravintoloissa ruokailu on niin tyypillinen osa espanjalaista elämänmenoa, ettei se voi olla tarttumatta.

Espanjalaisten perusiloisuus on tarttuvaa.

Hinnat eivät pöyristytä. Maitokahvin saa usein alle 1,5 eurolla, pienen oluen kahdella ja tapas-annoksen muutamalla eurolla.

Toisaalta kyse ei ole niinkään rahasta, vaan kulttuurista; vaikka olisi omakin terassi, kahvilan terassi on kutsuvampi.

3. Kodin merkitys vähenee

Kodin jatkuva sisustaminen ja varustaminen eivät lukeudu keskivertoespanjalaisen intohimoihin ja prioriteetteihin – espanjalaiset eivät kotoile. Omakin into kotona oleiluun hiipuu. Vapaa-aikaa tulee vietettyä ihmisten ilmoilla. Kaverit nähdään usein jossain ulkona ja juhlat juhlitaan kadulla.

4. Ruokaostoksiin voi huveta puoli päivää

Vaikka espanjalaisista supermarketeista saa kaiken tarvitsemansa, maukkaimmat hedelmät ja vihannekset, lihat ja merenelävät saa toreilta, kauppahalleista ja erikoispuodeista – kukin tuote hankitaan eri paikasta.

Parhaat tuoretuotteet eivät yleensä löydy supermarketeista, vaan toreilta, kauppahalleista ja pienistä erikoiskaupoista.

Leipä haetaan yleensä pienistä leipomoista ja juhlapyhien leivonnaiset ja sunnuntain leivokset erillisistä konditorioista.

5. Elämä muokkautuu iltapainotteisemmaksi

Espanja sopii iltavirkuille. Päivä ei pääty, kun työpäivä loppuu, vaan monilla paikallisilla se vasta alkaa siitä. Pikkukaupungitkin vilkastuvat uudelleen siestan jälkeen, iltaviiden–kuuden maissa. Putiikit ovat auki myöhään ja leikkipuistot sekä kuppilat täysimmillään auringonlaskun jälkeen.

Myös pikkulapsiperheiden elämänrytmi on paljon myöhäisempi kuin Suomessa: illallisellekin istahdetaan vasta yhdeksän korvilla.

6. Maa on usein ”suljettu”

Vaikka siestan merkitys on vähentynyt, monet kivijalkakaupat ja palvelut sulkeutuvat iltapäivällä useaksi tunniksi. Virastot tapaavat olla auki vain aamupäivällä. Sunnuntaisin miltei kaikki kaupat ovat kiinni.

Elokuussa on vaikea hoitaa oikein mitään asioita: se on lomailulle pyhitetty kuukausi, jolloin suurkaupungit ja toimistot tyhjenevät, ja rannat täyttyvät.

7. Talvi ei masenna

Monet espanjalaistalot ovat talvella hyisiä ja kosteus lisää koleuden tuntua rutkasti. Talvet ovat kuitenkin Suomeen verrattuna lyhyitä ja lempeitä. Aurinko lämmittää tammikuussakin, eikä pimeys koskaan ahdista.

Loskan ja liukkauden sijasta on kärvisteltävä heinä-elokuun kuivuudessa ja helteessä – etenkin maan etelä- ja sisäosia kurittavat yli 40 asteen todella tukalat lämpötilat.

8. Sadevarusteita ei tarvita

Suomalainen ei ole sokerista ja sää on pukeutumiskysymys. Espanjalainen ajattelee toisin. Kun sataa, ei ulkoilla.

Maassa voi siitä huolimatta viettää ulkoilmaelämää vuoden ympäri. Aurinkorannikolla paistaa tilastojen mukaan aurinko yli 300 päivänä vuodessa. Alue ei toki edusta koko Espanjaa; esimerkiksi pohjoisrannikon tuntumassa on huomattavasti sateisempaa.

9. Elämä tuntuu leppoisammalta

Jos pitää tehokkuudesta ja jämptiydestä, Espanjassa voi olla vaikeaa. Muussa tapauksessa arki tuntuu Suomea rennommalta. Kiireen tunne ei hyökkää päälle joka nurkalta.

Elämää ei ole tapana suunnitella ja aikatauluttaa niin pitkälle kuin Suomessa, jossa ystävien kanssa on monesti sovittava treffit etukäteen viikkojen, jopa kuukausien päähän. Espanjassa eletään enemmän hetkessä.

10. Perusnarina laimenee

Kyllä espanjalaisetkin osaavat narista, mutta he tuppaavat näkemään asiat silti paljon valoisammin kuin me suomalaiset. Espanjassa asuessa, perusiloisten paikallisten keskellä, positiivinen asenne on huomattavasti helpompi omaksua ja ylläpitää kuin Suomessa.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?