Ulkomailla vuosia asunut Mira kertoo, mitä paikallisia tapoja on ollut suomalaisena vaikea omaksua: ”Painajaisten painajainen” - Matkat - Ilta-Sanomat

Ulkomailla vuosia asunut Mira kertoo, mitä paikallisia tapoja on ollut suomalaisena vaikea omaksua: ”Painajaisten painajainen”

”Brasiliassa on ollut vaikea ymmärtää täysin vastakkaista suhtautumista ulkonäköön”, kirjoittaa Mira Jalomies.

Julkaistu: 29.7. 16:00

On muutama paikallinen käytäntö, jotka ovat herättäneet aluksi muun muassa kauhun ja vastenmielisyyden tunteita, kirjoittaa Espanjassa, Brasiliassa ja Malesiassa asunut Mira Jalomies.

1. Poskipusut

Ensimmäinen asuinvuosi Espanjassa oli yhdessä mielessä karmea: Mikään sosiaalisen kanssakäymisen muoto ei ole koskaan tuntunut yhtä epäluontevalta kuin poskisuukkoihin sopeutuminen.

Tapa ei nimittäin ole ollenkaan niin suoraviivainen, kuin voisi ehkä kuvitella: riippuu muun muassa tilanteesta ja ihmisestä, miten toimitaan – joskus pusujen sijasta kätellään ja joskus ei kosketa ollenkaan.

Muistan erinomaisesti sen kauhun tunteen, joka edelsi jokseenkin kaikkia tapaamisia: Pussataanko nyt vai eikö pussata? Kuka tekee aloitteen ja millä tavalla? Kummasta poskesta aloitetaan?

Painajaisten painajainen oli joutua bileisiin, jossa oli espanjalaisten lisäksi parikymmentä eteläamerikkalaista; joka maan tapaan kuluu vaihteleva määrä suukkoja. Turha kuvitella, että olisi selvinnyt tilanteesta moikkaamalla kaikkia yleisesti ovensuusta – joka ikinen vieras piti pusutella sekä tullessa että lähtiessä.

Kevyet poskipusut vaihdetaan Espanjassa monessa tapaamistilanteessa. Halaukset säästetään sen sijaan vain läheisille ystäville ja perheenjäsenille.

2. Aamiaistavat

Vaikka oleskelisin loppuelämäni nykyisessä asuinmaassani Malesiassa, en usko, että ryhtyisin koskaan syömään aamuisin kuten paikalliset; nasi lemakia eli kookosmaidossa kypsennettyä riisiä, jonka kanssa syödään kananmunaa, paahdettuja maapähkinöitä ja chilillä terästettyä katkaraputahnaa, rapeiksi paistettuja pikkuanjoviksia ja kenties kanaa. Annoksia myydään aamuisin kojuissa autoteiden varsilla banaaninlehteen kääräistynä.

Ruoka ei sinänsä ole yhtään hullumpaa, silloin tällöin lounaaksi syötynä, mutta aamulla on saatava jotain länsimaalaista, kuten leipää tai mysliä.

Toisaalta yhtään paremmin en omaksunut myöskään tyypillistä espanjalaista aamiaistapaa, kun ei syödä oikein mitään, ehkä pari keksiä.

Tuntuukin, ettei mikään muu päivän ateria ole niin kulttuurisidonnainen ja merkityksellinen kuin juuri aamiainen.

Malesialaiset syövät aamiaiseksi yleensä riisiä.

3. Kotiapu

Brasiliassa kovimmalle otti hyväksyä se, että kotiapu on ihan ok. Monen muun maan tavoin Brasiliassa on aivan tavallista, että kotona asuu apulainen tai käy säännöllisesti joku, joka siivoaa, pesee pyykit ja silittää, hoitaa lapsia, laittaa ruokaa ja niin edelleen.

Kyllä oli ajatus pitkään vieras ja vastemielinen.

Suomalainen osaa tehdä tuon kaiken itsekin, ja vaikkei sitä työn ohella aina mielellään teekään, niin sisulla tekee silti.

Kesti monta kuukautta ymmärtää, että tapaan ei kannata suhtautua liian tunteellisesti, vaan mieluummin käytännöllisesti. Että sen ei tarvitse merkitä laiskuutta ja rahan haaskausta, saati toisen ihmisen riistoa ja hyväksikäyttöä, vaan että kyse on palveluammatista ja työstä, josta maksetaan sekä siitä, että itselle jää vapaa-aikaa. Molemmat osapuolet hyötyvät.

4. Ulkonäön palvonta

Brasiliassa oli toinenkin tapa, joka oli vaikea niellä: liki pakkomielteinen suhtautuminen ulkonäköön.

Tai siltä se suomalaisesta näkövinkkelistä ainakin vaikutti; niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa monet paikalliset käyttivät ulkomuotonsa eteen joka päivä.

Mani- ja pedikyyrikäynnit kuuluvat esimerkiksi Riossa monen paikallisen viikkorutiineihin, kauneussalongeissa käydään tiuhaan ja kauneusleikkaukset ovat tavallisia ja yleisesti hyväksyttyjä, eräänlaisia statussymboleja.

Kun on pesiytynyt selkäytimeen ajatus siitä, että tuonkaltainen ulkonäkökeskeisyys on halveksuttavaa turhamaisuutta ja pinnallisuutta, on vaikea ymmärtää täysin vastakkaista ajattelutapaa: brasilialainen kokee sen itsensä ja oman kehonsa arvostuksena, että haluaa näyttää parhaalta versioilta itsestään.

Niin tai näin, monet brasilialaisnaiset näyttävät upeilta – ovat lenkkeillessäänkin uskomattoman huoliteltuja vedenkestävine meikkeineen ja pitkine kynsineen, jotka oli sävytetty trikoiden väriin.

Brasilialaisilla on tapana panostaa ulkonäköönsä.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?