Mira asui vuosia Espanjassa – nämä tyypilliset suomalaiset ominaisuudet eivät siellä toimi - Matkat - Ilta-Sanomat

Mira asui vuosia Espanjassa – nämä tyypilliset suomalaiset ominaisuudet eivät siellä toimi

Espanjalaiset pitävät kovaa metakkaa ja puhuvat toinen toisensa päälle. Tuppisuuna olemista ei sen sijaan oikein ymmärretä.

Julkaistu: 11.5. 16:27

Se mikä suomalaisesta tuntuu ihan normaalilta käytökseltä ja toiminnalta, voidaan Espanjassa tulkita muun muassa moukkamaisuudeksi ja tylyydeksi, kirjoittaa vuosia Espanjassa asunut Mira.

Muutama kuukausi sitten jonotin espanjalaisessa pankissa. Seisoin tietysti jonon hännillä hiljaa ja huomiota herättämättä, niin kuin suomalainen tekee. Kun tuli vuoroni, sain aika suoraa palautetta etuilustani. Minä, suomalainen, etuillut?!?!

Oli päässyt unohtumaan, että ellei espanjalaisessa pankissa tai postissa ole käytössä vuoronumerosysteemiä, on sisään tullessa kiekaistava kovaa ja kuuluvasti koko salin yli: ”Kuka on viimeinen?”, koska viimeiseksi tullut voi odotella vuoroaan missä päin odotustilaa hyvänsä.

Espanjan rennommasta elämänrytmistä kielivä mañana-kulttuuri on klisee, mutta pitää monessa asiassa paikkaansa. Siitä voisi ottaa oppiakin.

Espanjassa tuppisuuna olemisella ei oikein koskaan saa mitään hyvää aikaiseksi. Vaiti oleminen käsitetään herkästi tylyydeksi, huonoksi käytökseksi, mököttämiseksi.

Aina pitää olla mielipide ja sanottavaa. Muut ihmiset huomioidaan puheella. Vastaantulijaa tervehditään, vaikkei hän tuttu olisikaan.

Koko ajan ei ole pakko olla suuna päänä, mutta joka kerta, kun olen pysytellyt seurassa vähän pidempään puhumatta, on ihmetelty herkästi: ”Mikä hätänä, kun olet niin hiljaa?”

Eri aikakäsitys

Espanjassa olen oivaltanut senkin, että suomalainen täsmällisyys ei todellakaan ole aina ja joka paikassa hyve. Monta Espanjan tapahtumaa on mennyt sivu suun sen vuoksi, että olen mennyt paikalle suomalaiseen tapaan, virallisesti ilmoitettuna ajankohtana – ja lähtenyt lopulta kotiin, pitkään yksinäiseen odotteluun tympääntyneenä, siinä vaiheessa, kun paikalliset ovat vasta alkaneet hipsiä paikalle.

Monelta hermoilulta olisin säästynyt, jos olisin ymmärtänyt, että kahden kuukauden sisällä ei yleensä tarkoita kahden kuukauden kuluessa, vaan sitten joskus sen jälkeen.

On Espanjassakin asioita, jotka tapahtuvat juuri ilmoitettuna aikana, ja ihmisiä, jotka ovat aina suomalaisen ajoissa. Mutta vielä useammat ovat korkeintaan espanjalaisen ajoissa, ja jos sen vaan ymmärtäisi ja hyväksyisi – ja jos siitä ottaisi jopa opikseen – olisi elämä paljon leppoisampaa.

Kamala kiire!

Suomalaisena olen mieltänyt, että tehokkuus, kiire ja kiireen esittäminen ovat vain positiivisia ja tavoiteltavia asioita. Espanjassa olen tuskaillut muun muassa sitä, miten hitaaaaasti ja laiskasti ihmiset kaupungilla kävelevät – eivätkä hiki otsalla kädet viuhuen, kuten minä, suomalainen.

Kun paikallisten äitien kanssa haimme lapsia koulusta, meillä kaikilla oli yhtäläinen kiire kotiin laittamaan ruokaa. Minä harpoin lapsen kanssa kotiin neljässä minuutissa. Muilla äideillä tuhraantui samaan matkaan puoli tuntia, koska he lompsivat, pysähtyivät vähän väliä juttelemaan ja tuhlasivat kokonaisen vartin pelkkään hyvästelyyn. He eivät selvästikään käsittäneet, että kiireessä kuuluu kiirehtiä, ja että kiire on ihailtava asia, joka tekee ihmisen paremmaksi.

Sen sijaan itse oivalsin jossain vaiheessa, että käyttäydyin harvinaisen tylysti ja epäsosiaalisesti.

Pakko pärjätä

Rasittavammaksi suomalaisuuden piirteekseni on kuitenkin osoittautunut itse pärjäämisen pakko. Tarve suoriutua aina ja kaikesta itse. Ajatus, että avun pyytäminen ja sen vastaanottaminen on heikkouden ja laiskuuden merkki, jota pitää välttää viimeiseen asti, ja tehdä se silloinkin salaa ja lopulta hävetä.

Espanjalaisilla tuntuu aina olevan aikaan toisilleen. Heillä ei koskaan ole sellaista kiirettä, etteivät ehtisi pysähtyä juttelemaan ystävänsä tai tuttavansa kanssa.

Suomalaisena koen, että jos saan joltakin apua ihan ilmaiseksi, on tultava tunne – ja aivan varmasti tulee – että on siitä hyvästä jotain velkaa. Sitä seuraa stressi siitä, miten sen velan mahdollisimman ripeästi ja reilusti kuittaisi.

Tästä johtuen on vaikeaa tarjota omaakaan apua, koska päättelen, että myös siitä toisesta voisi olla kiusallista jäädä kiitollisuuden velkaan.

Jos kertoisin tämän ajatuskulkuni espanjalaiselle, hän todennäköisesti pitäisi minua täysin kajahtaneena.

Heille avun tarjoaminen ja vastaanottaminen on luonnollista ja normaalia.

Sitä vartenhan me ihmiset olemme olemassa, he huomauttaisivat.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?