Talviloma lähestyy, ja moni on tehnyt matkavarauksensa tulevan loman varalle.
Etelän harmaat säät vievät ajatukset etelän lämpöön, joten yllätyksenä ei tule, että matkatoimistojen ykköskohteena komeilee tuttu suosikki Espanja.
TUI:n viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoo Ilta-Sanomille, että TUI:n talvilomien suosikkikohde on tänä vuonna Espanjan Kanariansaarilla sijaitseva Gran Canaria. Toiseksi eniten matkavarauksia on tehty Kanariansaarten Teneriffalle.
TUI:n kautta toiseksi eniten matkoja on varattu talviloman ajaksi Kanariansaarten Teneriffalle.
TUI:n matkavarauksissa näkyy myös kaukomatkakohteiden perinteinen suosikki Thaimaa, sillä kolmanneksi eniten varauksia on tehty TUI:n kautta Thaimaan Phuketiin ja neljänneksi eniten Krabille.
Poliittisen tilanteen rauhoittuminen näkyy nyt Egyptiin suuntautuvissa matkailuluvuissa. Suomen matkailualan liitto kertoi aiemmin, että Egyptiin matkusti vuonna 2019 kolminkertainen määrä suomalaisia vuoteen 2018 verrattuna.
TUI:n viidenneksi suosituin talvilomakohde sijaitsee sekin Egyptissä, Hurghadassa.
Tjäreborgin kautta matkustetaan
Gran Canaria ja Teneriffa pitävät ykkössijaa myös Tjäreborgin kautta tehdyissä matkavarauksissa.
Tjäreborgin viestintäpäällikkö Amanda Alinikula kertoo Ilta-Sanomille, että kolmanneksi eniten matkoja on varattu Portugalin Madeiralle ja Thaimaan Phuketiin.
– Suomalaisia asiakkaita houkuttelevat myös reittilennoilla tehtävät kohteet kuten Dubai, Malediivit ja Costa del Sol. Myös suurkaupungit kuten Lontoo ja Pariisi sekä hieman edullisemmat vaihtoehdot kuten Praha ja Budapest ovat kysyttyjä, Alinikula sanoo.
Kotimaan hotellihaut hurjassa nousussa
Suomalaiset rakastavat Espanjaa, mutta kiinnostus kotimaanmatkailuun on kasvussa myös talvilomalla, jos vertaillaan tuoreita majoitushakuja.
Matkahakusivusto Momondon tuoreessa selvityksessä vertailtiin suomalaisten matkahakuja tämän ja viime vuoden talvilomakaudelle.
Momondo kertoo tiedotteessa, että suuri osa suomalaisista viettää talvilomansa etelän lämmön sijaan mielellään kotimaan kohteissa, sillä 18,5 prosenttia talviloman hotellihauista kohdistui Suomen kohteisiin. Edelliseen vuoteen verrattuna hotellihakujen määrä kotimaan kohteisiin kasvoi 48 prosenttia.
Kotimaan lomakohteista suomalaisia kiinnostavat Momondon selvityksen mukaan erityisesti hiihtokeskukset. Myös kaupunkilomakohteet kasvattivat suosiotaan.
Erityistä kasvua näkyi Helsinkiin suunnatuissa hauissa. Kasvua oli myös Rovaniemen, Vantaan, Kuusamon, Porvoon, Tampereen ja Oulun hauissa*.
*Analyysi perustuu hotellihakuihin Momondossa ajalta 18.8.2019-18.1.2020 ja 18.8.2018–18.1.2019, joiden matkustusajankohdat ovat 17.2.–08.3.2020 sekä 17.02.–08.3.2019.
Kotimaan kohteet kiinnostavat suomalaisia talvilomalla, kertoo Momondo. Momondon selvityksen mukaan edelliseen vuoteen verrattuna hotellihakujen määrä kotimaan kohteisiin kasvoi 48 prosenttia.
Vieläkö pääsee reissuun?
TUI:
”Suurin osa talvilomien lomista on jo myyty, mutta vielä ehtii varaamaan loman esimerkiksi Kanariansaarille tai Egyptiin, jos toimii nopeasti.”
Tjäreborg:
”Talvilomamatkoja on vielä jäljellä niille, jotka haluavat talviloman viettoon auringon alle. Tjäreborgin suosituimmissa pakettimatkakohteissa Gran Canarialla ja Teneriffalla on esimerkiksi vielä jonkun verran tilaa.”