Bussikuski Eki muistuttaa tärkeästä asiasta, joka matkustajilta unohtuu helposti - Matkat - Ilta-Sanomat

Bussikuski Eki muistuttaa tärkeästä asiasta, joka matkustajilta unohtuu helposti

Vajaat viisi vuotta linja-autoa työkseen ajanut Eki Elsilä antaa vinkkinsä matkustajille.

2.1.2020 11:41

Lappeenrantalaiselle Eki Elsilälle, 57, linja-autonkuljettajan ammatti oli jo lapsuuden haave. Muutaman mutkan kautta siitä tuli lopulta myös totta, kun mies valmistui kuskiksi vuonna 2015.

– Aiemmin olin tehnyt töitä muun muassa vapaaseurakunnan pastorina. Nyt olen ajanut bussia samalla firmalla vajaa viiden vuoden ajan, Elsilä kertaa.

Eki Elsilä tunnetaan kotikaupungissaan positiivisena bussinkuljettajana, jolta irtoaa hymy ja hyvän päivän – tai yön – toivotus tilanteessa kuin tilanteessa.

Kysyimme Elsilältä, millaisia kokemuksia ja toivomuksia hänellä itsellään on matkustajien toimintaan liittyen.

Vinkit matkustajille

Jos jostain Elsilä haluaisi matkustajia muistuttaa, niin ainakin heijastimen käytöstä talviaikaan. Tämä tuntuu unohtuvan monilta liikenteessä olevilta.

– Heijastimen käyttö helpottaa runsaasti näkemään asiakkaita pimeälläkin, kun he odottelevat ja huitovat bussia pysäkillä.

Varsinkin kiireiseen aikaan ruuhkabussissa kannattaa etsiä maksuvälineet käteen jo ennen linja-autoon astumista.

– Jos vasta bussissa aletaan kaivaa niitä kortteja repusta, menee siinä tietysti paljon pitempi aika, Elsilä muistuttaa.

Pysäytysnappia ei kannata myöskään painaa turhaan, jos ei jääkään pysäkillä pois.

– Joskus jotkut opiskelijat vapun alla painelevat niitä miten sattuu, ja se on vähän ikävää, kun pitäisi aikataulussa ajaa. Toisaalta ymmärrän hyvin, että jos ei kaupunkia tunne, saattaa helposti tulla painaneeksi nappia liian aikaisin, Elsilä toteaa.

Huomio myös henkilöautoille

Kun bussi sitten rupeaa täyttymään, toivoo kuljettaja, että ihmiset ymmärtävät antaa toisilleen tilaa.

– Tämä toteutuu minusta tosi hyvin. Joskus olen kehottanut täynnä olevassa bussissa, että muut voisivat antaa vanhuksille paikkansa, mutta aika hyvin porukka tajuaa itsekin.

Elsilä haluaa muistuttaa myös henkilöautolla kulkevia ihmisiä yhdestä asiasta: linja-autojen etuajo-oikeudesta.

– Sellainen olo on, että jotkut autolla ajavat eivät tätä tiedosta tai ymmärrä. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kun bussi lähtee pysäkiltä ja näyttää vilkkua, on annettava tietä.

– Sekin kannattaa huomioida, että linja-auto vaatii kapeassa risteyksessä kääntymiseen huomattavan määrän tilaa, hän toteaa.

”Ei se minua niin hämmennä”

Päällisin puolin julkisissa kulkuvälineissä on Elsilän arvion mukaan ihan rauhallista.

– Selvää on toki se, että aggressiivinen käytös bussissa ei ole mielekästä, saati se, että tehtäisiin ilkivaltaa. Onneksi tällaista on tosi vähän, hän mainitsee.

Lähinnä hänellä tulee mieleen tapauksia, jolloin joku on sammunut bussiin. Tällöin kuski on joutunut soittamaan poliisit.

Mutta mitä Elsilä sanoo ikuisuuskysymykseen: pitääkö bussikuskia kiittää lähtiessä?

– Jos joku jää pois ja jättää kiittämättä, ei se minua niin hämmennä. Suurin osa täällä päin kiittää kyllä, mutta ei siitä itseensä ota vaikkei niin olisikaan.

”Haluan olla semmoinen ystävällinen kuljettaja”

Kaiken kaikkiaan Elsilä kokee, että bussikuskin työ on vastannut odotuksia.

– On mahtavaa, kun saa välillä hyvää palautetta. Esimerkiksi joulun alla ihmiset innostuivat, kun ajelin bussia tonttulakki päässä, Eki naurahtaa.

– Haluan olla semmoinen ystävällinen kuljettaja. Tiedostan, että monille bussikuski voi olla ainoa kontakti, ja juttelen mielelläni ajon lomassa ihmisille.

Myös matkustajat itse ovat vuosien varrella piristäneet kuljettajaa monesti. Erityisesti mieleen on jäänyt vuoden takainen hetki, kun Elsilän veli oli juuri kuollut.

– Mieli oli tosi matalalla, mutta sitten linjuriin hyppäsi opiskelijaporukka, joka alkoi laulamaan. Siitä tuli jotenkin tosi hyvä mieli silloin, ja kävin heitä kiittämässäkin.

– Ymmärrän toki, että jossain tilanteessa tämä voi häiritä muita matkustajia, mutta silloin ei näin ainakaan ollut.

Toisin sanoen ei bussissa kulkeminen aina tarkoita, että pitäisi olla ihan hissuksiin, Elsilä painottaa.

Eki toivottaa mielellään huomenet, joulut, kesät tai uudet vuodet myös bussin valotaulussa.

Millaisia kokemuksia sinulla on julkisesta liikenteestä? Kommentoi alle!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?