Suomalaiset pääsivät kyseenalaisen listan kärkeen Virossa - Matkat - Ilta-Sanomat

Suomalaiset pääsivät kyseenalaisen listan kärkeen Virossa

Tallinnassa matkusti kuukauden tarkastelujakson aikana liputta 37 suomalaista.

Tallinnassa matkusti kuukauden tarkastelujakson aikana liputta 37 suomalaista.

Julkaistu: 15.11. 13:53

Suomalaiset ovat päässeet Virossa kyseenalaiselle listalle. He nimittäin matkustavat Tallinnassa pummilla toiseksi eniten.

Tallinnan kunnallispoliisin Mupon tuoreen selvityksen mukaan suomalaiset matkustavat Tallinnassa liputta toiseksi eniten.

Tuoreen tilaston mukaan kuukauden tarkastelujakson aikana Tallinnassa matkusti liputta 63 ukrainalaista, 37 suomalaista, 20 nigerialaista, 19 japanilaista, 18 venäläistä, kymmenen saksalaista, yhdeksän tanskalaista ja kahdeksan moldovalaista. Asiasta kertoo Tallinna24.ee, joka siteeraa tallinnalaista Pealinn-lehteä.

Suomalaisten iso osuus yllätti lehden haastatteleman kunnallispoliisin päällikön Aivar Toomperen. Päällikkö mainitsee lehdessä, että suomalaiset tottelevat kuitenkin tarkastajia hyvin ja ostavat heti pyydettäessä lipun kuljettajalta.

Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Ilmainen joukkoliikenne ei koske matkailijoita

Tallinnassa on ollut ilmainen joukkoliikenne vuodesta 2013 saakka.

Sääntö koskee kuitenkin vain kaupungissa kirjoilla olevia henkilöitä, ei matkailijoita.

Kuvituskuva

Visit Tallinn -sivusto muistuttaa, että tarkastajat kiertävät liikennevälineissä. Liputta kulkevia muistetaan 40 euron tarkastusmaksulla.

Yhden matkan vaihdoton matka maksaa kuljettajalta ostettuna kaksi euroa. Sähköinen QR-matkalippu maksaa euron.

Muista myös heijastin

Matkailija kohtaa maailmalla muitakin tapoja ja tottumuksia, jotka saattavat erota totutusta. Virossa voi saada tarkastusmaksun lisäksi 40 euron sakot myös siitä, että ei käytä pimeällä heijastinta. Sääntö perustuu Viron tieliikennelakiin.

Visit Tallinnan Mall Oja kertoi taannoin keskustelleensa aiheesta Tallinnan kaupunkipoliisin (MUPO) viestintäpäällikkö Meeli Huntin kanssa. Hänen mukaansa turisteilla ei ole syytä huoleen. Vaikka poliisilla olisi oikeus sakottaa, sitä ei tehdä.

– En ole itsekään koskaan kuullut, että kukaan olisi saanut sakkoja, Mall Oja kommentoi Ilta-Sanomille.

Poliisi sen sijaan järjestää usein syksyllä kampanjoita, joissa jalankulkijoita ja myös Tallinnassa käyviä turisteja opastetaan heijastimen käytöstä.

– Olemme käyttäneet heijastinta myös matkamuistoina ja jakaneet niitä matkamessuilla. Ne ovat todella puhutelleet suomalaisia. Kaikki suomalaiset tietävät, että heijastinta on pakko käyttää. Usein ne ovat vaatteissa ja laukuissa nykypäivänä jo ostaessa, kommentoi Oja.